Olen kolmessakymmenissä oleva 10 vuotta avoliitossa asunut nainen. Reumaan sairastuin jo lapsena. Minulle on ainakin tähän päivään asti ollut selvä tuntemus siitä, että en halua itselleni koskaan lapsia. Mieheni on asiasta myös hyvin tietoinen ja onneksi ainakin toistaiseksi samaa mieltä.
Reumani on viimeisen parin vuoden aikana jyllännyt varsin rajuna ja on nyt hyvin aktiivinen. Mutta esimerkiksi ortopedini ei suostu tekemään minulle kyynärpäähän tekoniveltä, koska KUN saan lapsen, niin sen nivelen painorajan vuoksi tekonivel on huono.
No tässä oli vähän pohjustusta. Mutta te kaikki, jotka olette saaneet lapsen reuman ollessa varsin aktiivinen, miten on käynyt synnytyksen jälkeen? Yleensä reuma hiipuu kai raskauden aikana? Mutta miten tilanne on muuttunut esim. vuoden päästä synnytyksestä? Käsittääkseni voi muuttua taas varsin rajuksi?
Joudun jatkuvasti selittelemään sitä, miksi meillä ei ole lapsia ja miksi niitä ei mahdollisesti ole tulossa. Nyt mietin ihan näitä faktoja, että miten reumaatikolle raskaus ja sen jälkeinen aika edes sopii. Itse en olisi valmis "uhraamaan" terveyttäni lapsen vuoksi.
Reumani on viimeisen parin vuoden aikana jyllännyt varsin rajuna ja on nyt hyvin aktiivinen. Mutta esimerkiksi ortopedini ei suostu tekemään minulle kyynärpäähän tekoniveltä, koska KUN saan lapsen, niin sen nivelen painorajan vuoksi tekonivel on huono.
No tässä oli vähän pohjustusta. Mutta te kaikki, jotka olette saaneet lapsen reuman ollessa varsin aktiivinen, miten on käynyt synnytyksen jälkeen? Yleensä reuma hiipuu kai raskauden aikana? Mutta miten tilanne on muuttunut esim. vuoden päästä synnytyksestä? Käsittääkseni voi muuttua taas varsin rajuksi?
Joudun jatkuvasti selittelemään sitä, miksi meillä ei ole lapsia ja miksi niitä ei mahdollisesti ole tulossa. Nyt mietin ihan näitä faktoja, että miten reumaatikolle raskaus ja sen jälkeinen aika edes sopii. Itse en olisi valmis "uhraamaan" terveyttäni lapsen vuoksi.
Vastaukset 8
Vanhimmat
"..ortopedini ei suostu tekemään minulle kyynärpäähän tekoniveltä, koska KUN saan lapsen, niin sen nivelen painorajan vuoksi tekonivel on huono..."
Nyt tekisi mieleni kirota perusteellisesti puolestasi. Tällä systeemillä kaikki naiset saavat kärsiä kivuista (työllistymättömyydestä ja milloin mistäkin) sen stereotypisen olettamuksen vuoksi, että TOTTAKAI KAIKKI NAISET HALUAVAT LAPSIA, VAIKKA VÄITTÄISIVÄTKIN TOISIN. Se nyt vain on tosiasia, että kaikki eivät halua lapsia. En voi käsittää, miksi naisen mielipidettä OMASTA ELÄMÄSTÄÄN ei voi kunnioittaa. Minusta tuota ortopediä voisi yrittää vetää jo vastuuseen sanoistaan vaikka se voisi olla taistelua tuulimyllyjä vastaan. Jos muuten on perusteet kyynärnivelen keinonivelleikkaukselle, selvittäisin sinuna mitä esim. TEO (terveydenhuollon oikeusturvakeskus, http://www.teo.fi/uusi/suomi_1.htm) sanoisi asiasta.
koskaan "uhrautumaan" kenenkään miehen takia ja oma terveys on kallisarvoisin asia koko maailmassa. Jos lapsia ei halua, niin silloin niitä ei pidä kertakaikkiaan hankkia. Suomi on vielä sellainen takapajula ja ihmiset niin ahdasmielisiä, että täällä joutuu selittelemään lapsettomuutta käytännössä yhtä paljon kuin alkoholin käyttämättömyyttä.
sairastuin reuman ensioireisiin toisen lapsen syntymän jälkeen. Olin tuolloin alle 30-vuotias, ja tiesin heti mikä minua vaivaa, sillä lähipiirissäni oli nivelreumaa sairastavia.
Teimme silloin päätöksen, että emme hanki enempää lapsia, vaikka alkuperäiset suunnitelmat olivat toiset.
Meillä oli ongelmia ehkäisyn sopviuuden kanssa, ja ajattelin, että sterilisaatio on ainoa vaihtoehto.
Alle kolmikymppinen tarvitsi (tarvitsee) ainakin tuolloin lääkärin luvan sterilisaatioon. Kävin sellaista lääkäriltä pyytämässä, mutta hänen mukaansa en voinut olla varma, että en tee enää lapsia ja lupaa ei tullut.
Tunsin itseni nöyryytetyksi, sillä kun diagnoosia ei ollut, minut leimattiin lähinnä psyykkisesti sairaaksi tai siltä ainakin tuntui. Ja varmaan olinkin masentunut, kun olin kipeä eikä mitään löytynyt.
No se siitä, odottelimme viitisen vuotta, ja välittömästi täytettyäni 30 tein sterilisaation, toki sitten oli jo diagnoosikin.
Tämä vinkkinä, kun et lapsia halua, tee sterilisaatio, niin katoaa kirurgin peruste kyynärpään tekonivelelestä.
Sitä paitsi sekin on kummallista kun kaikkien luullaan haluavan omia biologisia lapsia, kun jälkeläisiä voi toki hankkia adoptoimalla, jos tarve tulee.
Minulla ei siis ole kokemusta raskaudesta reuman aikana, mutta muutamalta tuttavalta olen kuullut, että raskausaika sujui, mutta vauvan synnyttyä reuma paheni ja lääkityksen vuoksi esimerkiksi imetystä ei voinut ajatellakaan.
Mulla on itselläni ollut ja ajatuksena jo pidempään, etten halua lapsia. Selkärankareuman lisäksi kun on niin osteoporoosi, sjogrenin syndrooma kuin endometrioosikin. Puhumattakaan lukuisista allergioista ja astmasta. Sellainenkin ajatus heräsi lukiessani kirjoitustasi, että kyllä ulkopuolisen pitäisi kunnioittaa päätöstäsi lapsiasian suhteen - mulla kun on mielessä myös asia lapsen kannalta, onko oikein mahdollisesti periyttää näitä sairauksia pienelle viattomalle yksilölle, kun itse tietää miten vaikeaa kamppailua tämä elämä välillä (ja aika useinkin) on? Tai onko lapsen kannalta järkevää kun oma äiti on välillä tosi kipeä eikä lapsi välttämättä ymmärrä miksei äiti voi nostaa tai ottaa syliin esim. kipujen takia? Tällaisia ajatuksia mulla on, mutta en tietenkään tuomitse ketään - jokainen tehkööt omat ratkaisunsa lasten suhteen, toivoisin vain ettei aina tarttisi olla ja itse selittelemässä syitä jokaiselle ulkopuoliselle - alkaa pikku hiljaa tympimään varsinkin kun hedelmällistä ikää on jäljellä vielä rutkasti.
Hei vaan. Olen 29 vuotias ja sairastanut nivelpsoria lapsesta saakka.
Ennen raskautta ja raskauden aikana mulla oli lääkityksenä salazopyrin ja se toimikin oikein mainiosti. ´Nivelet olivat yhtä hyvänä, kuin joskus murrosiässä (edellinen tosi rauhallinen kausi).
Synnytyksen jälkeen n. parin vkon kuluttua niveloireet pikkuhiljaa palasivat.... Pahempina kuin koskaan! Imetyksen sain unohtaa samantien sen hirvittävän särkylääkemäärän takia ja esim. vauvan kylvetys siirtyi miehen hommaksi.
Reumalääkäri halusi sinnikkäästi jatkaa salazopyriinillä, koska KUN meille tulee lisää lapsia, ni ei tarvitse sitten muuttaa lääkitystä.
Vuoden verran jaksoin sinnitellä, kunnes miehen kanssa päätettiin, ettei lisää lapsia tule ja päädyimme hakemaan sterilisaatiota... Oltiin molemmat alle 30 vuotiaita ja saatiin siis kieltävä päätös. Reumalääkärikin suostui kirjoittamaan uudet lääkkeet vasta kun olin hankkinut kierukan. Trexan tuli sit lisäksi ja myöhemmin vielä Aravakin. Eikä mikään auttanut. Haettiin sterilisaatiota aina uudestaan, kunnes syksyllä 2005 tuli puoltava päätös miehelle.
Kun sterilisaatio oli selvä ja olin vakuuttanut reumalääkärini, etten aio heti vaihtaa miestä sain vihdoin minulle sopivat lääkkeet. Nyt menee Enbrel ja Trexan.
Lapsi on nyt 5 vuotias ja aina iloisesti yllättynyt kun näkee mun tekevän jotain "uutta" (huutaa tarhakavereille "kattokaa, mun äiti osaa itte laittaa kengännauhat tai kantaa kauppakassin :) )
Nyt kun lääkitys on kunnossa mulle aina välillä iskee hirveä vauvakuume, joka kyllä nopeesti haihtuu kun oikeen muistelen muksun vauva-aikaa.
Muo ärsyttää suunnattomasti se että multa evättiin hyvä lääke(enbrel) sillä perusteella, että KUN te teette lisää lapsia... Eiköhän se kuitenkin ole jokaisen pariskunnan oma asia...
Mä en tiennyt että raskaus ja synnytys SAATTAA pahentaa niveloireita. Vaikka oisinkin tiennyt en varmaan olisi tehnyt mitään toisin.
Iloista syksyn jatkoa :)
Itse sairastan vaikeaa nivelreumaa. Enkä valttämättä itsekkään haluisi lapsia ja lieneekö se edes mahdollistakaan. Lääkkeenä menee kortisooni, Humira ja särkyläkkeitä. Minulle on myös laiteettu tekonivelet rystysiin. Eikä lääkärini edes vedonnut noiseen lapsi juttuun. Koska tilanteeni oli niin paha niin tekonivelet oli laitettava. Myös lääkitys on se mikä on. Koska kokeilin kaikki vaihtoehdot ja
mikään ei tunnutut auttavan tuli mahaongelmia lääkkeitten kanssa. Kesän alussa jouduin tihentämään Humiraa kerran viikkoon, kun oli menettänyt tehonsa. Nyt taas ihan kohtalainen olo.
Olen iloinen siitä ettei ole kovinkaan paljon kipuja.
Tsemppiä kaikille reumaasairastaville :)
Minäpä kommentoin myös osaltani.
Joku tuossa sanoi, että lääkäri eväs enbrelin sen vuoksi, että potilas on mahdollisesti tekemässä lapsia joskus (?lääkärin oletus). No, en ymmärrä, minä oon käyttäny enbreliä jo 5 vuotta ja nyt olen viimeisilläni raskaana. Enbrel lopetettiin raskauden ajaksi. Lisäksi käytin ennen raskautta treksania 30 mg/vko. Päälle vielä kortisonit. Ja tosiaan historia on ollut aktiivinen taudin osalta: ranteet on jäykistetty, sormissa, varpaissa pikkumuutoksia.
No, silti lasta lähdettiin yrittämään. Ja tosiaan raskaus on sujunu kohtalaisesti ja hyvin. Viimenen kolmannes on ollut "tervettä" aikaa, muuten tarvitti paikallispiikkejä ottaa. Voi olla, että tila muuttuu taas huonoksi synnytyksen jälkeen, mutta otetaan vastaan, mitä tuleman pitää.
Tämmönen oma tarina.
Olen itse sairastanut vaikeaa niveltulehdusta noin kahdeksan vuotta. Lääkkeitä kokeiltiin alkuun tosi monia kullasta malarialääkkeisiin, kunnes vasta treksan alkoi auttaa. Myöhemmin lisättiin sandimmun, kun oireet jälleen pahenivat. Leikkauksiakin on tehty monia, viimeeksi pari vuotta sitten. Oireet alkoivat olla jo tosi kovia, kunnes puolitoista vuotta sitten aloin tehdä itse maitohappobakteeri jogurttia. Siinä meni puoli vuotta ja niveloireet jatkuivat vaan. Nyt voin onnellisena todeta, että vuoteen ei ole nivelet enää temppuilleet. Olen voinut loistavasti ja lääkitystäkin on ensimmäistä kertaa vuosiin voitu laskea. Nooh, nyt siis olen alkanut itsekin miettiä voisiko raskaus olla mahdollinen tulevina vuosina. Kysyisinkin sinulta "tuleva äiti-76 ", että kuinka kauan treksan oli tauolla ennen kuin tulit raskaaksi?