Tervehdys pitkästä aikaa:)
En ole aikoihin kirjoitellut, enkä kovin paljoa edes lukenut viestejä, koska aloin olla jo toipumassa hyvää vauhtia, kunnes taas notkahdin:(
Olin pitkähköllä lomalla, ensin pari viikkoa kesälomalla, sitten leikkauksen jälkeen sairaslomalla kuukauden. Teki TODELLA hyvää, olin täysin poissa pelistä kun loma alkoi, viimeiset viikot töissä pelkällä tahdonvoimalla.
Ensimmäiset viikot nukuin lähes koko ajan, pari tuntia pystyssä ja taas peiton alle. En käynyt missään moneen viikkoon, enkä joka päivä jaksanut edes ulos raahautua, oli liian auringonpaisteista ja kuumaa..
Toipuminen alkoi, kun olin jo kaiken toivon menettänyt. Ensin oli pieniä välähdyksiä, parin tunnin kirkkaita hetkiä, AIVAN IHANAA, vaikkakin mustuus palasi. Mutta tiesin millaista elämän PITÄISI olla.
Alkoi olla jo kokonaisia päiviä kirkkaana, taivas miten ihana olotila!!!!keräsin marjoja pensaísta koiran kanssa, tosin ilta myöhään, mutta olin ulkona kuitenkin.Elämä oli aivan upeaa ja pikkuhiljaa voimat alkoivat palata..
Kävin psykologin luona ja hän kehotti hakemaan lisää lomaa vielä, ja olla kotona niin kauan että "hyvät päivät" ovat vallitseva olotila. En kuitenkaan enää halunnut olla kotona, vaan kaipasin jo töihin, enkä halunnut hakea masennuksen takia sairaslomaa, kun olin tähänkin asti pärjännyt...
Nyt olen ollut pari viikkoa töissä, olo on taas melko karmea, hyviä päiviä enää korkeintaan yksi/vko, aamut menee kelloa tuijottaessa, että ehdinkö piristyä ennen bussin lähtöä jne. Menen taas ensi viikolla psykologin juttusille, olisiko mitään lisäapua tarjolla...
Joten jatketaan samaan malliin...
En ole aikoihin kirjoitellut, enkä kovin paljoa edes lukenut viestejä, koska aloin olla jo toipumassa hyvää vauhtia, kunnes taas notkahdin:(
Olin pitkähköllä lomalla, ensin pari viikkoa kesälomalla, sitten leikkauksen jälkeen sairaslomalla kuukauden. Teki TODELLA hyvää, olin täysin poissa pelistä kun loma alkoi, viimeiset viikot töissä pelkällä tahdonvoimalla.
Ensimmäiset viikot nukuin lähes koko ajan, pari tuntia pystyssä ja taas peiton alle. En käynyt missään moneen viikkoon, enkä joka päivä jaksanut edes ulos raahautua, oli liian auringonpaisteista ja kuumaa..
Toipuminen alkoi, kun olin jo kaiken toivon menettänyt. Ensin oli pieniä välähdyksiä, parin tunnin kirkkaita hetkiä, AIVAN IHANAA, vaikkakin mustuus palasi. Mutta tiesin millaista elämän PITÄISI olla.
Alkoi olla jo kokonaisia päiviä kirkkaana, taivas miten ihana olotila!!!!keräsin marjoja pensaísta koiran kanssa, tosin ilta myöhään, mutta olin ulkona kuitenkin.Elämä oli aivan upeaa ja pikkuhiljaa voimat alkoivat palata..
Kävin psykologin luona ja hän kehotti hakemaan lisää lomaa vielä, ja olla kotona niin kauan että "hyvät päivät" ovat vallitseva olotila. En kuitenkaan enää halunnut olla kotona, vaan kaipasin jo töihin, enkä halunnut hakea masennuksen takia sairaslomaa, kun olin tähänkin asti pärjännyt...
Nyt olen ollut pari viikkoa töissä, olo on taas melko karmea, hyviä päiviä enää korkeintaan yksi/vko, aamut menee kelloa tuijottaessa, että ehdinkö piristyä ennen bussin lähtöä jne. Menen taas ensi viikolla psykologin juttusille, olisiko mitään lisäapua tarjolla...
Joten jatketaan samaan malliin...
Vastaukset 1
Vanhimmat
sinua hoitavan neuvoon eli menit liian aikaisin töihin.
Olisiko aika palata saikulle; että paraneminen menisi pitemmälle?