Olen avoliitossa. Eräs toinen mies saa aina nähdessämme jalat alta. Se on ihan järkyttävää kun jopa autoa ajaessa jalat menee veteläksi. Hän myös vie ajatukseni jopa viikoksi. Ja siihen ei tarvitse kuin vilkaisun häneen.. Meillä ei siis ole ikinä ollut mitään "peliä", mutta jotenkin vaan sydämen syke kiihtyy, kun näen hänet. Tätä reaktiota ei ole saanut aikaan kuin yksi mies aiemmin elämässäni.. (ensirakkauteni..)Ja tämä on jo jatkunut reilut pari vuotta.. Miten tämmöset tunteet voi torjua?? Tai saada loppumaan?
Ihastusta?
Pöpi
111444
0Äänestä
Vastaukset 11
Vanhimmat
En tiedä, mutta tasan tarkkaan samassa tilanteessa olen ja onhan tämä melkoisen rankkaa. Nyt olen ottanut kaikki järeämmät keinot käyttöön palatakseni maan pinnalle ja suhteellisen hyvin olen onnistunut. Kyllä se tuo asioiden järkeistäminen paljon auttaa. Itse olen päättänyt, etten lähde tunteideni vietäväksi ja se päätös pitää...kunnes taas näen hänet;.. mahdolliseen kohtaamiseenkin olen jo varautunut. Ei kyllä taatusti vie enää jalkoja altani...ei varmasti...:)
Oliskohan kyseessä sama mies? ;)
Jos äijjä vie jalat alta noin nopeasti niin kannattaa käydä esim. judo-kursilla treenaamassa alkeet, sitten osaa vähän pistää kampoihin tai edes kaatua ilman suurempia haavereita.
Olen ollut monesti samassa tilanteessa. Olin avoliitossa vielä alle kuukausi sitten. Tuon suhteen aikana ihastuin vakavasti kolmeen muuhun mieheen. Aina sama kaava toistui, ainakin aluksi. Yhtäkkiä vain tajusin, että ajattelen jotain miestä koko ajan. Koitin torjua tunteeni, yritin saada itseni tajuamaan, etten rakasta ketään muuta kuin avomiestäni, joten on ihan turha haikailla muiden miesten perään. Koitin vihata näitä miehiä. Ei onnistunut.
Kahden ensimmäisen ihastukseni kanssa oli kerran jotain peliä, lähinnä halailua, mutta edes suuteluun ei menty. Näihin miehiin en kuitenkaan ollut enää missään yhteydessä niiden yksittäisten tapausten jälkeen. Kuitenkin olin molempiin ihastunut todella pitkään, ehkä olen vähän vieläkin. Tunne laimeni ainoastaan ajan myötä, jos en nähnyt heitä. Enkä nähnytkään, joten pikkuhiljaa (vähintään puoli vuotta) en enää leijaillut pilvissä kun vain ajattelinkin heitä.
Kolmas tapaus meni pitemmälle. Olin samallalailla ihastunut häneenkin. Ongelma vain oli, että häntä ei ollut niin helppo unohtaa, koska näimme aika usein. Sekin alkoi halailulla. Homma jatkui tekstiviesteillä, joita kirjoittelimme paljon. Kiinnostus oli molemminpuolista. Myös hän oli varattu, joten tilanteemme olivat samanlaiset. Lopulta päädyimme sänkyyn. Ihastus loppui siihen. Kuin seinään. Enää hän ei kiinnostanut minua. Halusin vain avomieheni, en ketään muuta.
Kaikki päättyi surkeasti. Avomieheni oli aikaisemmin saanut tietää kahdesta muusta ihastuksestani. Hän antoi anteeksi, koska mitään ei ollut tapahtunut ja koska lupasin, etten tee mitään sellaista enää.
Hän sai myös tietää kolmannesta miehestä. Se oli liikaa. Erosimme.
Kaiken tämän jälkeen, minulla ei ole ratkaisua ongelmaasi. Olen tullut siihen tulokseen, että vaikka rakastin avomiestäni, en ollut onnellinen, halusin jotain muuta jatkuvasti. Mikään ei riittänyt minulle.
Sinun pitää nyt miettiä, mitä haluat, miksi olet ihastunut. Oletko ihastunut mieheen vai ihastumisen tunteeseen? Ihastuminen on paras tunne maailmassa. Rakkauteen liittyy niin paljon negatiivisia ja tuskallisia tunteita, mutta ihastuminen on pelkkää leijumista. Se on vähän kuin huumetta. Tunteesta ei haluaisi luopua.
Ainoa neuvoni on, että välttele miestä. Älä etsiydy hänen seuraansa. Ajan kanssa tunne saattaa mennä pois. Toisaalta olisi hyvä, jos oppisit tuntemaan miehen paremmin ja huomaisit, ettei hän kenties ole aivan se miksi hänet kuvittelet. Tämä neuvo on tietysti ristiriidassa välttelyn kanssa ja saattaa johtaa liian pitkälle, vaarana on myös, että huomaat miehen olevan juuri sellainen kuin ajattelitkin...
Älä tee kuten minä. Siitä ei seurannut muuta kuin särkyneitä sydämiä ja pettymystä.
Koita myös miettiä, miksi rakastat avomiestäsi, mitä hänessä on hyvää. Hän on kuitenkin todellinen. Mies, johon olet ihastunut on suurimmalta osin mielikuvituksen tuotetta.
kannataiskohan kysyy että onko se toine kiinostunut susta sillä olet ilmeisemmin ihastunut siihen........
ei muuta..............
............
......................
................................
................
...........
...................
...........
.....
......
...
.....
..
.
et silleen....=)
Eivät kai ihmiset lakkaa olemasta kiinnostavia, vaikka itse olisikin parisuhteessa… Muutaman kerran olen avioliiton aikana näitä ihastuksia kokenut. Olen pitänyt (tai ainakin yrittänyt pitää) ne omana tietonani, eivätkä siis ole johtaneet minkäänlaisiin suhteisiin. Aika ja välttely on yleensä saanut ne hiipumaan.
Tämä viimeisin, jota nyt on jatkunut puoli vuotta, on kyllä kova pala häivytettäväksi mielestä. On yhtä aikaa mielettömän upeata ja aivan raastavaa olla ihastunut kuin teinityttö. Mies on sen ikäinen, että teinityttö voisi kyllä hänelle sopiakin… Siis noin 10 v nuorempi mies, jonka olemuksessa on jotain sellaista, että olen ihan myyty. Pieni hetki hänen seurassaan, muutama sana ja hymy pelastaa minkä tahansa päivän. Nämä satunnaiset jutustelut ovat hauskoja tai asiallisia, mutta ei flirttiä, luultavasti en olisi hänen kannaltaan ihan kohderyhmää... Järkyttyisi ehkä, jos aavistaisi keski-ikää lähestyvän rouvan fantasiat, tai jos olen ne huonosti peittänyt, niin siinä tapauksessa hän on hoitanut tilanteen aika diplomaattisesti.
No, joka tapauksessa järkevästi ajatellen: 1) tunnen hänet kovin pinnallisesti, ja olenkin varmaan ihastunut suurimmaksi osaksi omaan mielikuvaani hänestä. 2) vaikka hän vastaisikin mielikuvaa, ei tässä ole mitään realistisia etenemisen mahdollisuuksia. Pitää siis ilmeisesti yrittää aloittaa välimatkan pitäminen, mikä on teoriassa helppoa, käytännössä ihan muuta. Jos se onnistuu, niin eiköhän aika hoida… Pariin aikaisempaan ihastukseen osaan suhtautua jo ihan luontevasti ystävänä/työkaverina tai mikä se todellinen suhde sitten onkin. Tällaista järki-tunteet-tasapainon hakuahan tämä taitaa olla, mutta paha nyt lähteä sen enempää neuvomaan, kun heiluu nuo vaakakupit vielä itselläkin aika pahasti…
...kypsä ja fiksu kirjoitus. Varsinkin se kohta, jossa mietit, että "tunnen hänet kovin pinnallisesti, ja olenkin varmaan ihastunut suurimmaksi osaksi omaan mielikuvaani hänestä" kertoi siitä, että tajuat itsekin missä mennään. Hienoa lukea noin kypsiä ajatuksia. :)
Minulla ainakin omat fiksut mielipiteeni ovat itseni järkiinnyttämispuheita, mutta annas olla, kun se tilanne taas eteen tulee...
Toisaalta kyllä siinä vähän voi olla perääkin, että kun ihan ääneen järkeilee omia tunteitaan, niin kummasti palaa maan pinnalle:)
Ei kannata siis ruokkia pettämiseen johtavia ajatuksia, vaan ruoki sitä, mikä nykyisessä parisuhteessasi on hyvää...
miten olla ruokkimatta niitä pettämiseen johtavia ajatuksia, kun ne ovat niin huumaavia...
omaa parisuhdetta haluaisi periaatteessa pitää yllä ja ruokkia sitä, mutta se "kytö" toiseen kukkaan on niin suuri...tähän asti olen sen saanut pidettyä kurissa, mutta onko sekään oikein, että kieltää tässä asiassa omat tunteensa...? On tämä vaikeaaa.
jatkan.
Olen puhunut miehelleni "vapaudenkaipuustani", joksi sitä näin kliseemäisesti kutsun.
Olemme puhuneet ja puhuneet. Monta kertaa. Ja mieheni on ymmärtänyt.
Eräänä iltana yhteisestä sopimuksestamme lähdin "reissulleni", eli toisen miehen matkaan. Se ei ollutkaan niin hehkeää kuin olin kuvitellut, en halunnut tehdä MITÄÄN tämän toisen miehen kanssa, halusin vain koko ajan oman mieheni kainaloon. Yö siinä kului ja palasin kotiini seuraavan aamuna. Morkkis oli kova, mutta mieheni otti minut periaatteessa hyvillä mielin vastaan.
Vapaudenkaipuutani tämä reissu ehkä hieman hillitsi, mutta ei täysin.
Järjellä ajatellen haluaisin elää mieheni kanssa yhdessä "vaikka lopun elämää",koska hän on ns. "täydellinen mies", minun makuuni, mutta tällä hetkellä tunteet sanovat toista, toiset miehet kiehtoo...
vaihtaisin mielelläni ajatuksia samaa kokeneiden/kokevien kanssa...jos me yhdessä saataisiin ajatuksemme kuriin...tai sitten ei...
Sitä elättelee sellaista fantasiaa siitä toisesta. Kuinka ihana se on ja niin fiksukin ja voi että. Se on kaikkea mitä omasta suhteesta puuttuu, siis juuri sen kuvitelman takia.
Tarpeeksi kun asiaa hehkuttaa, niin sittenhän sitä pitää jo kokeilla. Varmaan sen alkupuffauksen takia saattaa olla jopa kivaakin, mutta ei varmaan ihan täydellistä kuitenkaan. Toki sitä jutta voi jatkaakin. Tottakai sitä aikaa on kivaa viettää ihmisen kanssa, jonka kanssa ei riidellä anopilla vierailuista.
Ei mitään arkijuttuja, pelkkää hauskaa vaan. Ollaan kuin pikkulapsia. Karkkipäivä joka päivä. Omaa suhdetta ei kuitenkaan laiteta poikki, koska haluaa sitä ihminen sitä turvallista kotiakin. Sitten alkaa itku, kun se "kotinalle" saa tietää ja pistä pelin poikki.
Olin itse samassa tilanteessa, katselin muita miehiä, erit. yhtä, kun oma suhde tuntui vuosien yhdessäolon jälkeen arkiselta. Mieheni luona sain sen tuen ja turvan, mutta muita vilkuilemalla piristin päiviäni. Ikinä en kuitenkaan mennyt flirttailua pidemmälle. Ja kas kummaa, nyt olen yksin. Syytän tästä itseäni, vaikka mieheni ei ikinä tiennytkään muusta kuin yleisestä vapaudenkaipuustani. Vasta nyt tajuan, miten täydellinen mies minulla oli. Mutta se on myöhäistä. Joten kannattaa miettiä tarkkaan, mikä on tärkeintä. Tosin nyt saan ilman omantunnontuskia kuolata ihastukseni perään, vaikka uuden suhteen aloittaminen tuntuu mahdottomalta.