Hypnoosi, johdattelu, psykoterrori

Hellou hypnootikot ja muut veijarit pitkästä aikaa! Asiantuntijat väittävät että suggestiivisissa lahkoissa kaltoinkohdeltu, terapiassa traumatisoitunut, hyväksikäytetty tai kaappauksen uhri voisi kärsiä "Tukholman syndroomasta". Olisiko se yksi syy siihen, miksi potilaan, "psyykkaus"-asiakkaan tai hurmoskurssin opiskelijan on niin vaikea ajaa oikeuksiaan? Kaverin kautta sain tällaisen tekstin; aiheena Natascha. Olisiko jotain tällaisia tukholmanprosesseja prosesseja vaikuttamassa siinäkin, että esim. pseudonyymi Pertamo ei saa maallikkohypnoosijärjestönsä häkeltyneitä jäseniään ottamaan aktiivisesti kantaa liikkeensä salaperäiseen tilanteeseen? Milloin johdattelu muuttuu manipuloinniksi? Missä kulkee mieleen vaikuttamisen ja yhteisöllisen psykoterrorin raja?

toim. Mari Markkanen
Ilta-Sanomat Plussa 2.9.

Tapaus Natascha

Itävaltalaisen Natascha Kampuschin kohtalo on järkyttänyt ihmiset ympäri
maailmaa. Mutta miksi maan alla vankeudessa kasvanut nuori nainen on ryhtynyt
puolustamaan sieppaajaansa? Entä millainen on hänen tulevaisuutensa?

Maaliskuun 2. päivän aamuna 1998 10-vuotias itävaltalaistyttö Natascha
Kampusch lähtee kouluun uhmakkain mielin. Hän on juuri riidellyt äitinsä kanssa.
Kiukunpuuskassaan hän pakkaa mukaansa passinsakin. Natascha kävelee tuttua
reittiä. Hän on jo lähes koululla, kun huomaa edessään valkoisen pakettiauton
ja miehen sen vieressä. Pikkutytön mielessä välähtää vaistomainen ajatus
vaihtaa kadunpuolta. Mutta mies on jo iskenyt silmänsä häneen.
Mies tarttuu Nataschaa käsivarresta ja raahaa hänet autoonsa. Hän käskee
Nataschan olla aloillaan vaiti, jottei tälle "tapahtuisi mitään pahaa".
Myöhemmin Nataschan koulutoveri kertoo poliisille nähneensä, kuinka valkoinen
pakettiauto kaasuttaa tiehensä.
Kuljettaja ajaa auton Wienistä vajaan 20 kilometrin päähän pieneen Strasshofin
kylään ja suoraan kaksikerroksisen omakotitalon autotalliin. Siellä hän avaa
salaisen lattialuukun, jonka alta paljastuvat jyrkät betoniportaat. Niiden
alapäässä on kassakaapin ovi, josta pääsee ryömimällä maanalaiseen huoneeseen.
Tuota karmeaa vankilaa teknikko Wolfgang Priklopil on rakentanut kuukausia,
kenties jopa vuoden. Koppi on äänieristetty ikkunaton loukku, jossa parvisängyn
lisäksi on pieni kirjoituspöytä sekä vessanpönttö ja lavuaari. Tänne Priklopil
sulkee kaappaamansa 10-vuotiaan tytön - yli kahdeksaksi pitkäksi vuodeksi,
kuten nyt tiedämme.
Natascha Kampuschin järkyttävä tarina on tarkentunut pala palalta sen jälkeen,
kun hänen toissa keskiviikkona vihdoin onnistui paeta vuosikausien
vankeudestaan. Itävaltaa piinannut karmea mysteeri on viimein ratkennut, mutta
kysymyksiä on vielä paljon. Kuinka kaikki oli ylipäätään mahdollista? Mitä
tapahtuu tytölle, joka joutuu kasvamaan lapsesta nuoreksi naiseksi psykopaatin
yksinvallassa? Voiko hän selviytyä kokemastaan tulematta ihmisraunioksi? Tapaus
on niin harvinainen, että erään itävaltalaispsykiatrin mukaan lähin
vertailukohde on keskitysleiri.
Kummastusta on aiheuttanut se, ettei Natascha vaikuta mieleltään erityisen
järkkyneeltä vaan tilanteestaan perillä olevalta nuorelta naiselta.
Vankimielisairaalan ylilääkärin, psykiatrian dosentin Hannu Lauerman mukaan
tämä ei ole lainkaan tavatonta.
- Päällisin puolin järkevän vaikutelman voi antaa hyvinkin kaltoin kohdeltu
ihminen, Lauerma toteaa.
Ehkä eniten on hämmästyttänyt se, että Natascha on kertonut omalla tavallaan
surevansa sieppaajansa kuolemaa. Hirvittävän salaisuuden paljastuttua
44-vuotias Priklopil heittäytyi Wienissä junan alle ennen kuin poliisi tavoitti
hänet.
Psykiatrien mukaan Natascha kärsii niin sanotusta Tukholman syndroomasta. Myös
Lauerma on kohdannut urallaan useita tapauksia, joissa äärimmäisen kaltoin
kohdellulla ihmisellä on edelleen vahva tunneside rääkkääjäänsä ja hän on
valmis toimimaan tämän eteen.
- Ilmiö on vanha ja hyvin tunnettu. Kyse on äärioloissa ja pakon edessä
syntyvästä psyykkisestä sopeutumisesta. Kun vastassa on ylivoimainen hyökkääjä,
eräs selviytymistapa on alkaa nähdä tilanne despootin silmin ja tavallaan
ymmärtää häntä. Mieli joustaa tilanteessa, jossa vaihtoehtoja ei ole ja
vastarinta johtaisi kuolemaan. Ihmisellä on kyky selviytyä niin, että
käsitykset maailmasta kapenevat; pakon edessä tilanne aletaan nähdä
myönteisesti. Kyse on hengissä säilymisestä, Lauerma selvittää.
Pakonsa jälkeen Natascha on viettänyt aikaa salaisessa paikassa yhdessä
psykiatrien ja oikeusavustajien kanssa. Poliisiviranomaisten mukaan hän kykeni
välittömästi vapaaksi päästyään kertomaan kokemastaan. Mahdollisesta
seksuaalisesta hyväksikäytöstä hän kieltäytyi puhumasta todeten kuitenkin
suostuneensa kaikkeen vapaaehtoisesti.
Natascha on kertonut elämänsä vankeudessa olleen tarkasti säänneltyä.
Ensimmäisinä vuosina hän ei tiennyt edes kaappaajansa nimeä - mies halusi
Nataschan kutsuvan häntä valtiaakseen. Priklopil toimitti Nataschalle ruokaa,
vaatteita, pehmoleluja, lehtiä ja koulukirjoja. Hän salli vankinsa kuunnella
radiota, ja joskus Natascha sai katsella videoita. He söivät yhdessä aamiaista,
ja Priklopil määräsi tytölle taloustöitä. Viime vuosina kaappaaja alkoi antaa
Nataschalle enemmän vapauksia. Päivänvaloon hän pääsi käymään, kun Priklopil
uskaltautui teettämään hänellä puutarhatöitä pienessä pihassa, jota suojaa
runsas kasvillisuus.
Jälkikäteen naapurit ovat kertoneet kuulleensa Priklopilin pihalta joskus
nuoren naisen ääntä ja jopa nähneensä tytön vilaukselta. He muistelevat kalpean
tytön istuneen Priklopilin autossa, kun tämä oli lähtenyt ostoksille.
Tonttinaapuri on kertonut panneensa merkille Priklopilin "yllättävän nuoren
tyttöystävän". Tiedusteltuaan asiaa Priklopililta tämä oli kertonut
hankkineensa kotiapulaisen. Myös Priklopilin työkaveri on kertonut tavanneensa
tänä kesänä Nataschan, joka vaikutti aivan normaalilta nuorelta naiselta, jopa
iloiselta ja onnelliselta.
Kalvakasta ja nälkiintyneestä ulkomuodosta huolimatta Natascha vaikuttaa
viranomaisten mukaan voivan hyvin. He ovat kuvailleet häntä melko puheliaaksi
ja älykkään oloiseksi nuoreksi naiseksi, joka on kiinnostunut ympäröivästä
yhteiskunnasta ja omista oikeuksistaan. Hänen tarmokkuutensa on herättänyt
ihmetystä. Pr-edustajan avulla hän yrittää hallita valtavaa julkisuusmylläkkää
ja juristin avulla turvata taloudellisen tulevaisuutensa. Hän haluaa osansa
kaappaajansa jäämistöstä ja aikoo hakea vankilanaan toimineen talon omistusta
itselleen. Hän on myös kertonut haluavansa kouluttautua.
Julkisuuteen toimittamassaan kirjeessä Natascha on kiistänyt olevansa
säälittävä uhri vailla omaa tahtoa. "Hän ei ollut valtiaani. Olin yhtä vahva,
mutta - symbolisesti puhuen - hän kantoi minua käsivarsillaan, mutta potki
jaloillaan. Kumpikin meistä tiesi, että minä olin fiksumpi, eikä minun kanssani
kannattanut riidellä", Natascha kirjoitti ja jatkoi: "Pitää tietenkin paikkansa,
että nuoruuteni on erilainen kuin monien muiden, mutta periaatteessa en tunne,
että olen menettänyt jotain. Säästyin siten myös monelta, tupakoinnin ja
juomisen aloittamiselta, huonoilta ystäviltä."
- Kuulostaa siltä, että joku on tuon hänelle tuolla tavalla selittänyt, Hannu
Lauerma toteaa.
Lauerman mukaan kyse on manipulaatiosta.
- 10-vuotias on jo sen ikäinen, että hän ymmärtää tilanteestaan paljon, mutta
emotionaalista valinnanvaraahan hänellä ei tietenkään ole ollut. Manipuloinnin
mahdollisuus on eristyksissä äärimmäinen. Sieppaaja on voinut "kasvattaa"
uhriaan, syöttää hänelle erilaisia arvoja ja uskotella mitä tahansa.
Nataschan vanhempien iloon tyttärensä jälleennäkemisestä on sekoittunut paljon
ahdistusta. He ovat kertoneet eläneensä kaikki nämä vuodet siinä uskossa, että
Natascha on elossa jossakin. Nyt äidin suurin toive olisi saada rakas lapsensa
takaisin kotiin, mutta lyhyen ensitapaamisen jälkeen Natascha kieltäytyi
näkemästä vanhempiaan. Psykiatrien mukaan tyrmään suljettu 10-vuotias
pikkutyttö saattoi odottaa vanhempiensa ilmestyvän pelastamaan hänet. Kun näin
ei tapahtunut, hän ehkä uskoi vanhempiensa hylänneen hänet. Todennäköisesti
Priklopil myös uskotteli näin Nataschalle. Siten hänestä tuli Nataschalle
isähahmo ja kenties jopa rakastettu.
- Silloinkin kun ihminen sanoo tuntevansa myötätuntoa rikollista kohtaan ja
kieltää kärsineensä, meidän täytyy kyllä ymmärtää, että hänelle joka
tapauksessa on tehty väärin. Hänellä itsellään vain ei ole ollut vapautta
tuntea asiaa vääräksi. Kukaan ei pysty olemaan liki kymmentä vuotta raivoissaan
henkilölle, josta on täysin riippuvainen ja jolta saa esimerkiksi lämmön ja
ruoan, Lauerma sanoo.
Täydellisesti Priklopil ei kuitenkaan onnistunut uhriaan manipuloimaan. Ehkä
hän lopulta tuli vallastaan liian varmaksi ja siksi huolimattomaksi. Toissa
keskiviikkona iltapäivällä Priklopil oli käskenyt Nataschan siivoamaan autoa.
Priklopil seisoi pihamaalla vieressä vahtimassa Nataschan imuroidessa punaista
BMW-urheiluautoa. Kesken kaiken Priklopilin puhelin soi. Imurin melun takia hän
siirtyi hieman syrjemmälle kuullakseen paremmin. Nataschan tilaisuus oli
koittanut. Priklopilin huomion hetkeksi herpaannuttua Natascha ymmärsi sännätä
pakoon.
Inge-niminen eläkeläisnainen hääri keittiössään, kun ikkunaan koputettiin
raivoisasti. Hän näki lasin takana paniikissa kiljuvan nuoren naisen. "Minua
jahdataan! Soita poliisi! Jos se mies tulee tänne, meidän molempien käy
huonosti!" kaitaluinen oranssimekkoinen tyttö huusi ja kertoi olevansa
kidnapattu Natascha Kampusch.
Puhelinsoitto kesken imuroinnin kenties pelasti Nataschan hengen, mutta kuinka
käy hänen uuden elämänsä vapaudessa? Millainen on maan alla kasvaneen
18-vuotiaan teinitytön tulevaisuus?
- Sitä kukaan ei pysty sanomaan. Ennusteita on hyvin vaikea esittää. Varmasti
tämä jälkensä jättää, mutta selviytyminen on niin monen tekijän summa, Lauerma
toteaa.

Fakta:
Tukholman syndrooma

Kyse on väkivallan ja pakon edessä tapahtuvasta psyykkisestä sopeutumisesta,
jossa siepattu alkaa sympatisoida kaappaajaansa. Myöhäsyntyisesti ilmiö on
nimetty Tukholman syndroomaksi kaupungissa elokuussa 1973 tapahtuneen
panttivankidraaman mukaan. Janne Olsson iski Kreditbankenin konttoriin, otti
vangeikseen neljä nuorta virkailijaa ja vaati ystäväänsä Clark Olofssonia
vapautettavaksi vankilasta, mihin poliisi suostui. Seurasi kuusi päivää
kestänyt panttivankidraama, jonka aikana vangit nousivat puolustamaan
kaappareitaan. Yksi naisvirkailijoista jopa ihastui rikolliseen ja heille
kehkeytyi lämmin suhde.

Kuuluisa on myös Patty Hearstin tapaus. Sissiryhmä Symbionese Liberation Army
kidnappasi legendaarisen lehtikeisarin 19-vuotiaan tyttären tämän asunnosta
Kaliforniasta 1974. Kaksi kuukautta myöhemmin Tania-sissinimen ottanut Hearst
osallistui ryhmän kanssa aseelliseen pankkiryöstöön. Oikeudessa Hearst väitti
sieppaajien pitäneen häntä pimeässä komerossa, raiskanneen hänet ja pakottaneet
tappouhkauksin hänet mukaan ryöstöön. Oikeuden mukaan Hearst toimi kuitenkin
vapaaehtoisesti. Hän sai seitsemän vuoden vankeustuomion, josta presidentti Jim
Carter armahti hänet vuonna 1979.