video-EEG

Kertokaa kokemuksianne video-EEG:stä! Olen sairastanut vasta vähän aikaa (n. 2v), mutta nyt mennyt niin huonoon kuntoon että tämä tutkimus on tulossa. Hyviä ja huonoja kokemuksia, haluan kuulla kaikki!
4563
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Pari kertaa olen ollut VEEG:issä. Eka kerralla vajaan viikon ja toisella yrittämällä kaksi viikkoa.

Siinähän sitä ollaan niistä EEG-piuhoista niputetussa kaapelissa kiinni ihan koko ajan. Samaten täytyy olla pienessä kopperossa kameran ulottuvilla (Big Brother sairaalaversio). Ainoa paikka, mihin pääsee ilman kameravalvontaa on vessa.

Sitten pitäisi saada niitä kohtauksia tulemaan, ettei ihan turhaan narun päässä roiku. :)

Kohtausten laukaisemiseksi usein lääkkeitä vähennetään tutkimuksen ajaksi. Mulla vedettiin nopeesti ja paljon pois.

Eri paikoissa on "talon puolesta" hiukan vaihtelevasti viihdykkeitä: tv, video, dvd, tietokone, netti. Etukäteen kannattaa kysellä ja ottaa omia ajanvietteitä mukaan: kirjoja, palapelejä, jotkut on hirmu sudoku-faneja :))

Kyllä sen jaksaa. Mä menin niihin sillä mielellä, että ei sen väliä mitä tekee, kunhan vaan kohtauksia tulee paljon. Aika hyvin onnistuinkin: eka kerralla sain muistaakseni 3 kohtausta ja toisella kertaa 8 kohtausta.

Tsemppiä matkaan!!!


PS. Tuuthan sitten tänne meille kertomaan, miten meni.

Äänestä

  • Menet mielelläsi saamaan kohtauksia? :( Onko sulle siis "tehty" kunnon kouristuskohtauksia? Mulla on ohimolohkoepilepsia enkä kouristuksia saa, mutta jokainen pikku kohtaus on äärimmäisen epämiellyttävä.

    Äänestä

  • minttuliini kirjoitti:

    Menet mielelläsi saamaan kohtauksia? :( Onko sulle siis "tehty" kunnon kouristuskohtauksia? Mulla on ohimolohkoepilepsia enkä kouristuksia saa, mutta jokainen pikku kohtaus on äärimmäisen epämiellyttävä.

    Ei yksikään kohtaus mukavaksi oloa tosiaankaan tee. Jos siellä ei kuitenkaan yhtään kohtausta saa, se on kai melko hukkaan heitetty aika.

    Kyllä ne sun pienet kohtauksetkin sen verran niitä käyriä heilauttaa, että auttaa diagnosointia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


minttuliini kirjoitti:

Kertokaa kokemuksianne video-EEG:stä! Olen sairastanut vasta vähän aikaa (n. 2v), mutta nyt mennyt niin huonoon kuntoon että tämä tutkimus on tulossa. Hyviä ja huonoja kokemuksia, haluan kuulla kaikki!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu