Mitä ihmettä pitäisi tehdä, kun seiskaluokkalainen poika käy koulussa, mutta ei tee siellä yhtään mitään, kunhan vaan istuu.
Ala-asteella kaikki sujui hyvin, hän oli hyvä oppilas. Ei mikään superaktiivinen, mutta mukana kuitenkin. Nyt on alusta asti tullut viestiä, että mistään ei tule mitään. Koulu on uusi, kavereita ei ole ennestään ja uusiin ei ole tutustunut. Olen ollut yhteydessä opettajaan päivittäin lähes, olen jutellut pojan kanssa. Mistään ei tunnu tulevan kuitenkaan selvyyttä. Läksyt tekee ja tunnilla kuitenkin kuuntelee. Harrastustunneilla ei tee mitään.
Olen puhki ja neuvoton ja tuntuu, että koulussa ei uskota, kun yritän sanoa, ettei tällaista ole ennen ollut!
Onko kukaan koskaan selvinnyt hengissä tällaisesta tilanteesta???
Ala-asteella kaikki sujui hyvin, hän oli hyvä oppilas. Ei mikään superaktiivinen, mutta mukana kuitenkin. Nyt on alusta asti tullut viestiä, että mistään ei tule mitään. Koulu on uusi, kavereita ei ole ennestään ja uusiin ei ole tutustunut. Olen ollut yhteydessä opettajaan päivittäin lähes, olen jutellut pojan kanssa. Mistään ei tunnu tulevan kuitenkaan selvyyttä. Läksyt tekee ja tunnilla kuitenkin kuuntelee. Harrastustunneilla ei tee mitään.
Olen puhki ja neuvoton ja tuntuu, että koulussa ei uskota, kun yritän sanoa, ettei tällaista ole ennen ollut!
Onko kukaan koskaan selvinnyt hengissä tällaisesta tilanteesta???
Vastaukset 10
Vanhimmat
Varmaan tilanne ei nyt ole kuitenkaan kuolemanvakava!
Kannattaa ehkä harkita jonkinlaista erityisopetusta (vuosi) tai ehkä selvittää tarkalleen opettajien kanssa, kiusataanko tms. ja mahdollisesti selvittää, onko syytä lähestyä lastenpsykiatria. Mutta toisaalta, ei se nyt vallan tavatonta ole jos murrosiässä kiinnostaa muut asiat kuin koulu. Kannattaa lähestyä asiaa ehkä hieman hienotunteisesti ilman että olet suuna ja päänä pököttämässä itseäsi ja asiaasi jokapaikkaan ja kokoajan. Turha ja näkyvä hössötys pois. Se vain saattaa ärsyttää poikaasei enemmän ja asiat menee enemmän läskiksi.
tehtäviä. Mutta köksän tai liikunnan tunneilla ei tee mitään. Kuulemma oikein kieltäytyy tekemästä. Ryhmä-ja parityöt luistaa myös. Juttelin pojan kanssa ja hän omien sanojensa mukaan on mukana siinä kuin muutkin. Ei ne muutkaan viittaa...
Ala-asteella meni tosi hyvin. Tuntuu kuin aikuiset yläasteella eivät uskoisi minua. Loppuviikolla on palaveri, johon pitäisi pojankin osallistua, mutta pelkään, että asiat vaan mutkistuvat, mitä enemmän tätä juttua jauhetaan.
Poika menee kokonaan lukkoon! Mutta opettajan mielestä asia on selvitettävä nyt ja heti piste.
Poikasi ei ole kiinnostunut liikunnasta tai köksästä.
Ei mikään itkun asia
Ollaan nyt menossa psykologille. Huokaus.
Tuossa iässä kavereiden puute on vakava ongelma. Kiusaus kannattaa myös selvittää, vaikkakin omasta kokemuksesta koulussa kaikki opettajat vain sanovat etteivät tiedä mitään tai ei ole huomannut. Tuon ikäiset lapset ovat erittäin julmia, joten mielestäni on hyvin mahdollista että poikasi kärsii jonkun sortin kiusauksesta. Jos lapsi on herkkä ei kiusauksen tarvitse olla kuin satunnaista huutelua. Kuvauksesi perusteella veikkan myös että poikasi saattaa kärsiä jopa masennuksesta. Jos näin on sitä kannaatta hoitaa ajoissa vielä kun sinä olet se henkilö, joka voi hoidosta päättää eikä poikasi. Jos tuntuu että on tarvetta, niin käytte lääkärillä ja puhutte masennuksesta. Jos omalääkärinne on asiallinen hän ottaa asian tosisaan. (Masennus lääkkeitä en silti suosittele)
Tapaus muistuttaa hieman omaa veljeäni. Hän on varsin vähä puheinen ja herkkä ihminen. Opiskelu häntä ei ole kylläkään kiinostanut edes ala-asteella. Häntä on kiusattu ja hänellä on ollut vain muutamia kavereita. Nykyään hän kärsii masennuksesta, mutta ei äitimme yrityksistä huolimatta ole suostunut puhumaan asiasta lääkärille. Koska veljeni on jo täysi-ikäinen, ei äiti voi hänen hoidostaan tai sen tarpeesta enää päättää. Kiusaaminen oli hänen kohdallaan rajuinta ammattikoulussa.
Kaikki tilanteet ovat erilaisia. Teidän tilanne ei välttämättä ole läheskään samanlainen, mutta kannatta nyt selvittää asia, ettei tule myöhemmin ongelmia. Tässä asiassa ei ole yhtä ja oikeaa ratkaisua eikä toiminta tapaa. Veljeni elämän seuraaminen on tuntunut minusta välillä hyvin vaikealle. En missään nimessä toivo samanlaisia vaikeuksia kellekään. Tarkoitus ei ole pelotella. Kaikki nuoret ei vaikeasta tilanteesta huolimatta syrjäydy. Jotkut, joilla on ollut vaikea teini-ikä selviävät ilmaan mitään toimia normaaliin aikuisuuteen(ehkäkin hieman heikomalla itsetunnolla varustettuna). Sanonkin vain että tilanne kannattaa selvittää, mutta turha hössötys on silti tarpeetonta. Onnea tilanteen hoidolle.
Muistan omasta lapsuudestani hyvin traumaattisena sen ajan, kun siirryin maalaiskansakoulun neljänneltä kirkonkylälle oppikouluun. Jouduin isoon luokkaan, jossa ei ollut yhtään ennestään tuttua. Olin aiemmin ollut ulospäinsuuntautunut, olin mukana näytelmissä, koulu sujui hyvin yms., mutta tuon ensimmäisen oppikoulusyyslukukauden aikana vetäydyin itseeni. Sain kavereita vasta pitkän ajan kuluttua, mutta jollakin tavalla vahinko oli jo ehtinyt tapahtua. En koskaan enää kyennyt kommunikoimaan toisten kanssa kuten ennen. Koulussa olin edelleen hyvä, mutta tunneilla osallistumiseni oli vähäistä, liikuntatunneista en pitänyt ja esim. esitelmänpidot olivat painajaista, lopulta en enää paljon kehdannut edes viitata. Siihen aikaan ei tuollaisiin asioihin kiinnitetty huomiota, ei koulussa eikä kotona eikä minulle tullut edes mieleen, että olisin voinut jollekin (esim. koulun terveydenhoitajalle) asiasta puhua. Olin itseenisulkeutunut, ujo ja yksinäinen, parista kaverista huolimatta. Murrosiän myötä asia vain paheni, lopulta lukiossa jäätyäni jälleen vaille kavereita suunnattoman ujouteni takia, mielenkiintoni koulua kohtaan väheni vähenemistään. Entinen hyvä oppilas sai keskinkertaisen ylioppilastodistuksen, en uskaltanut edes ajatella yliopistoon pyrkimistä, vaikka lapsuudessa minulla oli haaveita tulla esim. arkeologiksi. Olen selviytynyt elämässäni tähän asti, vaikka en pidä vieläkään itseäni oikeastaan paljonkaan arvoisena.
Toivon kovasti, että asia, joka poikaasi vaivaa, selviäisi, että hän voisi jutella siitä jostain. Toisaalta voi olla, että hänellä nyt vain on sellainen vaihe menossa. Liika hössöttäminenkin voi olla pahasta, mutta myös se, ettei puutu asiaan millään tavalla. Oma tyttäreni oli ensimmäisen luokan alussa hyvin sulkeutunut, mutta kun muutimme ja hän vaihtoi koulua, muuttui lapsikin ihan toiseksi, sai ystäviä heti ja muuttui ulospäinsuuntautuneeksi.
Nuoresi on ehkä masentunut. Oisko joku kiva harrastus avuksi, joukkuepeli tai yksityinen laji? Kyllä tämäkin menee ohi, jos et tee liian suurta numeroa siitä. Jos kokeet ok, ja ei lintsaa, niin jokainen päivä kypsyyttä häntä - kyllä asiat vielä selkenee.
vaativia, moniakin. Lukee aika paljon. Ja kotona on puhelias ja sosiaalinen.
Meillä kotona 10-vuotias uuteen kouluun muutanut ennen hyvin iloinen tyttölapsi. Tilanteita ei siis oikein voi verrata, mutta uudessa koulussa meilläkin ongelmana se, että kavereita ei tullut. Kaikki kaverit olivat "jo varattuja" eikä mihinkään ryhmään päässyt mukaan. Tyttö alkoi viettämään aikaa kotona ja masentui. Koulumenestys laski. Kiinostus kaikkeen vähissä. Enpä tiedä, mikä avuksi, mutta luulen, että psykologikin huomaa, että mitä enemmän lapsesta aletaan tekemään jotenkin "omituista", sitä vähemmän se häntä auttaa. Pikemminkin pitäisi pehmein keinoin saada ongelma esille ja niitä kavereita hänelle. Lapset on toisilleen todella julmia, eikä kerran "kummallisen" leiman saatuaan, sieltä ole helppo nousta, ainakaan samassa koulussa. Eli siis, ensin poika kuntoon (syy selville) ja sitten koulun vaihto ja kavereita. Näytä, että välität, älä nalkuta, mutta puhu pojallesi suoraan Ehkä se siitä. Ja puolusta poikaasi, jos hänestä meinataan tehdä jotenkin poikkeavaa ja tiedät, että syy olosuhteissa. Eihän se sitä välttämättä näytä, mutta on kuitenkin mielissään
Hän ei itse haluaisi vaihtaa koulua, kun se on erikoistunut lempiaineeseensa, mitä opiskellaan normaalia enemmän.
Tänään oli ollut taas teknistä eikä poika ollut tehnyt mitään. Opettajat ovat ahdistuneita ja kuraattori patistaa psykiatriseen hoitoon... Olen aika lailla väsynyt tässä pyörityksessä. Ja huolissani muuten fiksusta pojastani!