Epätietoinen

JEE! Viikko sitten tein raskaustestin ja sain onnekseni todeta, että perhe kasvaa. Ekaa lasta siis odotan, joten ei ole juuri tietoa mistään, enkä haluaisi vielä kavereille ja suvulle kertoa, joten toivottavasti joku vois tätä kautta jelpata...millon pitäis soittaa neuvolaan, kannattaako heti? onko joitain ruoka-aineita mitä ei missään nimessä saa syödä?
4494
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

A-vitamiini - se aiheuttaa epämuodostumia. Eli jos sinulla on nyt käytössäsi jokin monivitamiinivalmiste, tarkista ettei siinä ole a-vitamiinia. Samoin kaikki sisäelimistä tehdyt ruuat ovat korkeiden a-vitamiinipitoisuuksien vuoksi kiellettyjä, siis maksalaatikko, maksamakkara ym.

Tähän asti syödyistä a-vitamiinivalmisteista ym. ei sitten myöskään tarvitse olla huolissaan.

Äänestä

soita jo nyt sinne neuvolaan. Saat ensimmäisen ajan vasta viikon kymmenen tienoille, mutta kertovat jo puhelimessa mm. noistä syömisjutuista.

Muistaakseni kielletyt syötävät on juuri nuo maksat ja sisäelimet, isot sisävesien kalat, tuorejuustot ja homejuustot, punertava liha (siis sellainen mitä ei ole paistettu läpikypsäksi).

Lisäksi suositeltiin että kaikki juurekset pitää kuoria. Kasviksia, marjoja ja hedelmiä tulisi syödä ainakin kuusi annosta päivässä (1 annos = 1 banaani tai 2 kpl tomaatteja, eli oman nyrkin kokoinen määrä)

Särkylääkkeistä ja lääkkeistä kannattaa tarkistaa että soveltuvat raskaana oleville. Esim. Panadol ja Paratabs käy. Ja niitäkään ei pitäisi napsia päivittäin. Esim. allergialääkkeitä ei suositella ollenkaan raskauden ensimmäisen kolmanneksen aikana. Tosin lääkäri voi määrätä näitäkin lääkkeitä, mutta syökö niitä on kokonaan toinen asia.

Äänestä

..eli tuorejuustot ja tyhjiöpakatut esim. graavilohi listeriavaaran vuoksi. Samoin ulkomaiset pakastevadelmat on vältettyjen listalla, mutta kukapa niitä kaipaakaan nyt! Turhaa hysteriaa kuitenkin syytä välttää. Onnea odotukseen! :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mitä,missä, milloin... kirjoitti:

JEE! Viikko sitten tein raskaustestin ja sain onnekseni todeta, että perhe kasvaa. Ekaa lasta siis odotan, joten ei ole juuri tietoa mistään, enkä haluaisi vielä kavereille ja suvulle kertoa, joten toivottavasti joku vois tätä kautta jelpata...millon pitäis soittaa neuvolaan, kannattaako heti? onko joitain ruoka-aineita mitä ei missään nimessä saa syödä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu