KISA: Pienimmät ilot

Onnellisimpia hetkiä elämässäni, kun löydän divarista/netistä jonkin suosikki cd:ni. Sen avulla jaksan taas muutaman päivän eteenpäin.
Kuinka pienestä sinä saat suurimmat ilosi?
24866
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Tänään huomasin, että olin tyytyväinen, kun ehdin liikennevaloista ennen kuin valo vaihtui punaiseksi. Oli painavat kassit ja kiire bussiin (jos nyt masentuneella varsinaista kiirettä onkaan). Ja toisaalta huomasin ajattelevani, että jos en ehdi vihreillä kadun yli, otan sen osoituksena siitä, että minulle käy tässä maailmassa aina huonosti - yritänpä mitä tahansa!!! - ja että lopetan vähäisetkin yritykset tehdä jotain...

Äänestä
  • No mutta sehän oli hyvin ajateltu. Olet sisäistänyt täydellisesti masentunelaisen ajattelumallin. Hyvä hyvä!

    Äänestä

Pikimusta turkki, kaksi keltaista silmää..ja kissamaiset kujeet. Se on Roni. Maailman pöhköin kissa..tuonut monet naurut tekemisillään :)

Mikään muu ei sitten juurikaan naurata :(

Äänestä
  • Voi kun saisi halia kissaa.

    Äänestä

  • kissa silittää, niinpä....

    Äänestä

  • Viime juhannus oli ihana: oltiin kaverin mökillä ja katsottiin samalla kahden kissan perään. Toinen kömpi mun viereen nukkumaan ja kehräsi siinä ihan kiinni minussa. Voitti kaikki edellisten vuosien kännisekoilut.

    Äänestä

...jos se tulee "oikealta" henkilöltä - se voi pelastaa koko päivän :)

Äänestä
  • Sulla on joku "oikea". Mahtaa tuntua hienolta. Olispa mullakin...

    Äänestä

Joskus tulee sellaisia pieniä välähdyksiä, jolloin tuntee, ettei homma voisi toimia paremmin vaikka olisi asiat hyvin ja rahaa turvaksi:
- Kylmää vettä janoon (tai peräti olutta)
- Saunan lämpö
- Iltatuuli kasvoilla
- Laineiden liplatus
- Nuotion valo, rätinä, tuoksu ja lämpö
- Omenapiirakka (itsetehtynä halvinta)
- Rullaluistelun onnistunut potku
- Lapsen nauru
- Naisen maku suussa ja tuoksu nenässä, terälehdet huulilla. ihon nukka kasvoilla, kimoisa liha kämmenillä.

En usko, että näistä asiat paranevat vaikka olisi miljoona taskussa.

Äänestä
  • Tuskin olet masentunut. Listasi perusteella elät varsin täysipainoista elämää. Kadehdin vilpittömästi.

    Äänestä

  • kateellinen masentunut kirjoitti:

    Tuskin olet masentunut. Listasi perusteella elät varsin täysipainoista elämää. Kadehdin vilpittömästi.

    En minä itse todennut masennustani. Se luokiteltiin kahdella kokeella vakavaksi ja kroonistuneeksi.

    Taustalla on yrityksen sulkeminen, avioero, lasten menetys ja lopuksi taloudellinen ahdinko. Minä en yrittäjänä saa työttömyyskorvausta, en sosiaalitukea, en mitään ja päälle painaa hurjat elatusmaksut. Palkkatyömarkkinat eivät minua tunnu tarvitsevan vaikka työntekijöistä on pulaa. Olen akateeminen ja kohta ajan pakettiautolla tai dyykkään roskia. Vanhempanikin heittivät minut suvusta ulos avioeron myötä. Minulta loppuu kohta rahat. Mistään en saa silloin apua. Mitäkö teen sitten. Masentunut - aivan varmasti. Minä pysyn pinnalla juuri ja juuri takertumalla listallani olleiden kaltaisiin pieniin nautintoihin. Olen todentotta epäonnistunut monessa asiassa. Ilman tulevaisuutta - masentunut - aivan varmasti.

    Äänestä

  • Epäonnistunut kirjoitti:

    Naisseuraa sinulla ilmeisestikin on ja lapsiakin, jotka nauravat. Olisipa minullakin jotain vastaavaa... Minuakaan ei työmarkkinoilla kaivata, olen myös akateeminen ja erään henkilön hyväntahtoisuuden vuoksi saan laskut maksettua. Opintolainat on vielä pulittamatta takaisin. Rahaa, joka voisi loppua, ei ole koskaan ollutkaan. Avioeron myötä tuli masennus ja meni ihmissuhteet.

    Äänestä

  • Toinen epäonnistunut kirjoitti:

    Täytyy vaan jaksaa. SSRI-pillerit helpottivat ahdistunutta oloani, mutta olen yhä saamaton ja tarmoton, kaikki tuntuu ylivoimaiselta - tai paremminkin - tuntuu etukäteen lyödyltä. Liikeideoita olisi, muttei rahaa toteuttaa niitä, eikä osaamista vastaavaa palkkatöitäkään löydy, joten pakettiautoa suhaamaan tai siivojaksi lienee mentävä.

    Lapsistani: Vanhin ei halua tavata minua lainkaan ja on yli 13 vuotias eli saa lain mukaan itse päättää, kakkonen ei suostu tulemaan uuteen kotiini ja kiristää, ettei tule 13v. jälkeen,jos yritän pakottaa, kolmonen ei haluaisi tulla, mutta joutuu pikkuihmisenä tulemaan. Nelonen on uuden puoliskon kanssa ja hänen nauruaan kuulen - onneksi. Se etten näe juurikaan kolmea vanhinta, syö minua.

    Ehkä vielä joku päivä aurinko paistaa risukasaan.

    Tsemppiä!

    Paljon olet elämässäsi jo saavuttanut. Minulla on niin paljon epäonnistumisia ja menetyksiä, että en toivo muuta kuin että selviäisin hengissä tekemättä itsemurhaa. Pahinta on yksinäisyys.

    Äänestä

  • Toinen epäonnistunut kirjoitti:

    Paljon olet elämässäsi jo saavuttanut. Minulla on niin paljon epäonnistumisia ja menetyksiä, että en toivo muuta kuin että selviäisin hengissä tekemättä itsemurhaa. Pahinta on yksinäisyys.

    Onko yksinäisyys oma valintasi ja minkä ikäinen olet?
    Loppujen lopuksi ihmisiä tapaa aika helposti. Osaatko tai haluatko altistaa itsesi ihmisten tapaamisille? Vai pelkäätkö ihmisiä? Oletko hakenut hoitoa?

    Äänestä

  • Epäonnistunut kirjoitti:

    Onko yksinäisyys oma valintasi ja minkä ikäinen olet?
    Loppujen lopuksi ihmisiä tapaa aika helposti. Osaatko tai haluatko altistaa itsesi ihmisten tapaamisille? Vai pelkäätkö ihmisiä? Oletko hakenut hoitoa?

    Olen nuoressa keski-iässä. Tietysti ihmisiä tapaa ja vaikka joka päivä voisi tutustua uuteen ihmiseen. Mutta kun ei ole perhettä eikä sukua, niin kaikki on jotenkin pätkittäistä. Ja tällä epäonnistumishistorialla ei ole helppo saada "vakituista seuraa". Hoitoa on, mutta eihän lääkkeet ja kallonkutistaja lämmitä, kun yksin värjöttelee pesässään.

    Äänestä

  • Toinen epäonnistunut kirjoitti:

    Olen nuoressa keski-iässä. Tietysti ihmisiä tapaa ja vaikka joka päivä voisi tutustua uuteen ihmiseen. Mutta kun ei ole perhettä eikä sukua, niin kaikki on jotenkin pätkittäistä. Ja tällä epäonnistumishistorialla ei ole helppo saada "vakituista seuraa". Hoitoa on, mutta eihän lääkkeet ja kallonkutistaja lämmitä, kun yksin värjöttelee pesässään.

    En halua olla besserwisser, mutta onko sinulla harrastuksia? On kaikenlaista seuratoimintaa, josta voi saada hyvinkin uusia ystäviä:
    - Urheilu
    - Valokuvaus
    - Hevoset
    - Partiotoiminta (myös aikuisiässä, kyllä)
    - Kuorot
    - Kansalaisopistot
    - jne.
    Mieti, mistä pitäisit ja ota askel. Käytä Googlea, kunnanpalveluita, soita ja mene. Tee se. Ole kohtelias ja kuuntele muita ja rentoudu, nauti tekemisestä. Älä lähde etsimään puolisoa. Lähde vain ihmisten luo ja naura mukana. Yksi askel kerrallaan. Kuka tietää, mikä flaksi käy.

    Olen väsynyt ja masentunut, en jaksa harrastaa mitään säännöllistä. Nuoruudessani olin tosi aktiivinen ja paloin loppuun harrastuksissa, jotka sitten lopetin. Käyn kyllä joskus teatterissa yms, mutta ihmiset lähtevät sieltä vauhdilla koteihinsa heti, kun esirippu laskeutuu. Ja kuten sanoin, minä tapaan ihmisiä jatkuvasti ja juttelen helposti tuntemattomienkin kanssa, koska olen luonteeltani sosiaalinen ja empaattinen. Mutta kotona olen yksin ja tännehän minä sen ihmisen haluaisin ihan vain olemaan olemassa. Anteeksi etten innostunut sinänsä hyvistä ideoista.

    Olet kuitenkin ainoa, joka voi tehdä päätöksen siitä, että muutat tilannetta. Kuopassa on tavallaan turvallista olla, mutta elämä menee hukkaan ja varmasti lopulta kaduttaa. Aika kun on ainoa resurssi, jota ei voi korvata.

    Itselläni olo parani HUOMATTAVASTI SSRI-lääkityksen myötä, joskin nyt pohditaan lääkityksen vaihtamista SNRI-lääkkeeksi. SSRI vie pahimman olon, mutta ei varsinaisesti nosta aktiivisuutta. SNRI:n pitäisi vaikuttaa myös aktiivisuuteen positiivisesti. Minulla ei ole ollut mitään ylivoimaisia haittoja lääkityksestä.

    Älä jää kuoppaan. Lopulta elämäsi paranee, kun uskallat hakea apua. Lääkäriin siitä! Ota puhelin käteen nyt, siis NYT!

    Tapaan lääkäriäni säännöllisesti.

    Äänestä

...kun kissa kehrää niin lähellä korvaa,että ihan kutittaa :)

...sit ku joku sanoo että oon "Ihana Nasu"

...sit tulen rätinä ja lämpö kaminassa

Äänestä

ja tuore Aamulehti. Se lähtee siitä.

Äänestä

Ensimmäisenä tulee mieleen että päivä lähtisi hyvin käyntiin on: että edes jonain aamuina (harvoin), pääsen lähtemään töihin vain lievillä pakko-oireilla ja en myöhästy kun pari minuuttia...

Toisena on ihana poikaystäväni, joka saa hymyn huulille ja sydämen sulamaan rakkaudesta vain pelkästään kun ajattelen häntä...

Äänestä

Se tietty ihminen.
Hymy pienokaisen kasvoilla.

Molemmat vaan nykyään turhan harvoin nähtävissä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Säälittävä hifisti kirjoitti:

Onnellisimpia hetkiä elämässäni, kun löydän divarista/netistä jonkin suosikki cd:ni. Sen avulla jaksan taas muutaman päivän eteenpäin.
Kuinka pienestä sinä saat suurimmat ilosi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu