Elämä tuntuu merkityksettömältä. Pakollinen vanheneminenkin pännii. Vuodet tuntuu hujahtavan hetkessä, ilman että tuntee saaneensa mitään aikaiseksi. Miettii kaikkea joutavaa, kuten vanhempien tulevaa kuukahtamista yms. ja että ihan kuin se elämä varsinkaan sitten sen merkityksellisemmältä vaikuttaisi.
Nyt on mennyt ilo jo tv:n katselustakin. Aina kun näkee esim. jotain sarjoja menneiltä vuosikymmeniltä, ei osaa muuta kuin miettiä joistain näyttelijöistä että "onkohan tuokaan enää hengissä" tai "minkähänlainen viimeisiään vetelevä kääkkä toikin nykyään on". Erityisesti Miami Vicestä tulee mieleen se lämmin huoleton 80-luvun lapsuus ja toisaalta kylmästi nykyään jo masentavan rupsahtanut Don Johnson.
On se vaan niin peestä ku vuosien pitää kulua.
Nyt on mennyt ilo jo tv:n katselustakin. Aina kun näkee esim. jotain sarjoja menneiltä vuosikymmeniltä, ei osaa muuta kuin miettiä joistain näyttelijöistä että "onkohan tuokaan enää hengissä" tai "minkähänlainen viimeisiään vetelevä kääkkä toikin nykyään on". Erityisesti Miami Vicestä tulee mieleen se lämmin huoleton 80-luvun lapsuus ja toisaalta kylmästi nykyään jo masentavan rupsahtanut Don Johnson.
On se vaan niin peestä ku vuosien pitää kulua.
Vastaukset 7
Vanhimmat
ainakin vieriä pikakelauksella. Kuolema on elämän kohokohta.. Pääsisi vain irti kaikesta, voi sitä autuutta!
onko siinäkään nyt ideaa väkisin kituuttaa tätä turhaa ja merkityksetöntä elämää läpi.
Katsoin tässä vähän aikaa sitten Jackie Chanin leffan ja siinä pahis joi jotain ainetta jolla henki lähti parissa sekunnissa ilmeisen vailla tuskia. Kunpa saisi samanlaista ainetta käsiinsä.
Onhan sitä myös heitetty legendaa niistä reseptittömistä apteekin aineista joilla homma hoituisi, mutta tekopyhät paskiaiset eivät vaan suostu sitten asiasta mainittuaan niitä paljastamaan. Onhan se varmaan kiva kiusata elämän tuskissa kieriskeleviä.
"Karita ei näytä olevan yhtään huolissaan vanhenemisestaan. Päinvastoin, hän on aivan innoissaan ensi perjantain syntymäpäivistään."
Tätä en oo oikeen koskaan ymmärtäny. Mitä juhlimista vanhenemisessa oikein on olevinaan, paitsi jos asiaa ajateltais siltä kannalta että on taas vuoden lähempänä hautaa. Luonnollisesti hautaan asti vanheneminen vaan on mielestäni sellasta kidutusta ettei siitä väliltä paljoa juhlinnan aihetta löydä.
luottaisi Karitaan - ainakin jos puhut siitä malli-Karitasta.
Karita ei varmaan ole yhtään huolissaan lihomisestakaan...joopa joo?
tapaan Karita on varmaan hemmetin huolissaan maailmanrauhasta.
Jos akka kehuu juhlivansa 30. syntymäpäivänään aamusta iltaan, tulee mieleen lähinnä joku epätoivoinen paniikkireaktio ja illalla rääkyy kuitenkin laskuhumalassa vanhenemistaan sängynpohjalla.
Nyt olen taas ihan eri mieltä kuin eilen, ei minulla ihan kauhea kiire sinne maan alle olekaan. Kaikki aikanaan. Mitäkö juhlimista on vanhenemisessa? Noh, toivon mukaan matkalla viisastuu, oppii ymmärtämään paremmin maailman kauneutta ja arvostamaan hyviä pieniä hetkiä. Vanhemmaksi tultaessa asiat kokee eri tavoin, näkee elämässä ehkä aivan uusia puolia, joista nuorempana ei välittänyt tai ollut edes tietoinen. Persoonallisuushan on jatkuvassa muutoksessa. Minä huomaan muuttuvani jatkuvasti, aika mielenkiintoista nähdä mihin muutos on minut tuonut vaikka viiden tai kymmenen vuoden päästä. Muutos saattaa olla hyvä tai huono, mutta lopputulosta enemmän minua kiehtoo itse matka. Kysymys ei ole miksi, vaan miten. :) Tänäänkin katselin nokkosperhosia ja ihailin sitä siipien väriyhdistelmää, se on aivain upea. Enpä olisi vuosi sitten välittänyt hittojakaan koko lepattelijasta.. Kiva tietää ettei voi sisäisesti jämähtää paikoilleen, vaikka muuten jämähtäisi paikoilleen. Kaikki muuttuu, koko ajan :)