kamalaa odotusta

muutaman viikon päästä ellei jo aiemminkin alkaa synnytys.raskauden alkuaika, melkeimpä tähän loppupäähän saakka oli melko oireetonta..mutta nyt oksennellaan,jalat paisuvat ja kiristelevät,ovat joka ikinen ilta turvoksissa,säärissä näkyy viitteitä suonikohjuista(tai sitten ne ei ole niitä)katkenneen näköisiä suonia, kiukuttelu pahentunut,virtsa meinaa jatkuvasti karkailla..kaikenkaikkiaan inhottava ja epämiellyttävä olo.paino noussut paljon viime metreillä.

totisesti tämä raskaus on aivan erilainen kun ensimmäinen,jolloin jaksoin kaikkea loppuun saakka ja vielä vähän lisää.
nyt en enää raskaaksi tämän jälkeen halua.moni sanoo että hyvä, että näin myöhään alkoivat vaivat mutta ei lohduta.mikään ei pysy käsissä,seksi ei meinaa mahan takia onnistua ei mikään toimi.


ehkä turhaa valitusta, mutta olo on tämä.
onko joku muu kärsinyt näistä turvotuksista,mahdollisista suonikohjuista sun muista jalkavaivoista ja oksentelusta näin loppumetreillä erityisesti? kuinka nuo jalkavaivat helpottivat raskauden jälkeen?
1351
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mulla oli laskettu aika jo 6.9 elikkä melkein kaksi viikkoa sitten. Jalat turvoksissa aamusta -iltaan ja kipeät. Paljoko sulla viikkoja?
Itse toivon pääseväni viimeistään keskiviikkona käynnistykseen jos ei ole syntynyt siihen mennessä. Aivastaessa/yskiessä meinaa virtsa karata. Oletko kokeillu tena ladyä on ainaski hieman mukavampi olo. Kätilöt synnärillä sanoo, että vyöhyketerapia laittais nesteet kiertämään jaloisa ja turvotus helpottais. Ei ainaskaan mulla vielä ole helpottanut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


loppu metrit kirjoitti:

muutaman viikon päästä ellei jo aiemminkin alkaa synnytys.raskauden alkuaika, melkeimpä tähän loppupäähän saakka oli melko oireetonta..mutta nyt oksennellaan,jalat paisuvat ja kiristelevät,ovat joka ikinen ilta turvoksissa,säärissä näkyy viitteitä suonikohjuista(tai sitten ne ei ole niitä)katkenneen näköisiä suonia, kiukuttelu pahentunut,virtsa meinaa jatkuvasti karkailla..kaikenkaikkiaan inhottava ja epämiellyttävä olo.paino noussut paljon viime metreillä.

totisesti tämä raskaus on aivan erilainen kun ensimmäinen,jolloin jaksoin kaikkea loppuun saakka ja vielä vähän lisää.
nyt en enää raskaaksi tämän jälkeen halua.moni sanoo että hyvä, että näin myöhään alkoivat vaivat mutta ei lohduta.mikään ei pysy käsissä,seksi ei meinaa mahan takia onnistua ei mikään toimi.


ehkä turhaa valitusta, mutta olo on tämä.
onko joku muu kärsinyt näistä turvotuksista,mahdollisista suonikohjuista sun muista jalkavaivoista ja oksentelusta näin loppumetreillä erityisesti? kuinka nuo jalkavaivat helpottivat raskauden jälkeen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu