mietityttää toi varkauden abc:n touhu!!?? aikaisemmin kävin aikaa usein siellä kahvilla ja syömässä, mutta nyt en tee sitä mistään hinnasta. Minne on kadonnut ne kaikki ihan myyjät, eihän siellä enää yhtään tuttua naama, tosian nuoret siellä on edellenkin töissä, mutta ei he yhtään ystävällisiä ja mukavia kun ne entiset, ja melkein kaikilla naamat nuripäin, mistä johtuu et entiset työntekijät on hävinneet???
abc
ex asiakas
367621
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Kyllästyivät noihin naamat nurinpäin- asiakkaisiin.
Asioidessani ABC:llä, työntekijöistä aivan huomaa että heidän työmääränsä on vaan kasvatettu. Kaupan kassalla on monesti ruuhkaa ja kun kellolla pyydetään apua toiselta kassalta, sinne tulee heti väittömästi kassaneiti kun vaan saa asiakkaat hoidettua omalta puoleltaan. Toivoisi heillekin hengähdystaukoa.
no eihän siellä kukaan viihdy.... hullujen hommaa... olin ite vuoden ja sitten läksin... ei saa muutakun paskaa niskaan..pomoltakin..itsekkin huomasin ettei enää tuttuja töissä..
eikös se oon niin että hyvät työntekijät ei saa paskaa niskaansa vaan ,vaan olisiko peiliin katsomisen paikka ?
no ei se niin ole ainakaan absil.... sielää jokainen saa paskaa niskaan vaikka kuinka hyvin tekisi työt.. kai sen jo näkee kun ei ole kun muutama "oikea" absilainen siellä enää... ja koko ajan vaihtuu porukka...
Miten kukaan voi sanoa että vain huono työntekijä saa paskat niskaan. Oletko muka itse ollut kyseisessä työpaikassa?
Sen tiedän että niskalimassa saa painaa töitä ja ei kiitosta heru, minkään laista. Mutta muista lipaista kunnolla välillä niin jo tulee kiitosta pelkästä istumisesta. Eli kun olet tarpeeksi ruskea kieli kiitosta heruu roppakaupalla.
millasta on olla töissä tommosessa paikassa ku on nii vähän väkee vuorossa ettei kerkeä yhden 8 tunnin vuoron aikana pitää edes ruokataukoa?puhumattakaan kahvitauoista.
Mitä te täällä valitatte? Valittakaa peeässän ylempään johtoon kurjista työoloista, tarpeeks ylemmälle, kun valittaa, niin kyllä rupee tapahtumaan siinäkin puljussa. Tuskin peeässän pomot täältä näitä viestejä lukee..
että valittaminen ylimmälle taholle tuo mitään tulosta , saatikka täällä valittaminen . Palkkakustannuksissa säästetään. Se on tuttua lähes joka alalla . Kyllä työläisten pitäisi ottaa käyttöön järeämmät aseet....
Mihin unohdit vessa käynnit? Usein kävi niin että ei kerennyt vessaan(pidättyvyys parani huomattavasti) ja jos kerkesit oli sellaiset parrikaadit väylällä että välillä tuntui että helpompi tehdä tippa kerrallaan housuun ja odottaa kuivumista.
Juu en halua sinne töihin,vaikka on ravintolapuolen koulutus.
Kyllä meitä alkuperäisiäkin siellä vielä on..tosin pari kappaletta..ollaan vissiin häviävä luonnonvara :), ja tottahan sekin on että meillä oli huipputiimi silloin alussa töissä, työt ei tuntunu töiltä kun oli sellainen porukka töissä vaikka ois ollu kuinka kiire. Jokainen on lähtenyt opiskelemaan, toiseen työpaikkaan tai äitiyslomalle, harvempi lähtenyt työttömäksi kotiin. Kaipaan niitä aikoja ja työkavereita, mutta onneksi niistä entisistä työntekijöistä on tullut ystäviä joita näkee useasti. Eteenpäin on mentävä. Vitsailtiinkin että perustetaan oma yritys,pärjäämisestä niin tiedä, mutta henki olisi ollut huippu! Mä hymyilen niin kauan kun mua siellä näätte...ja tulee sydämestä, ei työpaikan puolesta vaan omasta, ei rahan takia vaan teidän,on nimittäin olemassa sellaisia vakioasiakkaita joiden takia jaksan sitä edelleen.
ja nyt kun käy niin siellä on muutama hlö ketkä ei edes sovellu asiakaspalvelu työhön... esim.yksi alaikäinen on aika töykeä.. oli jo minunkin aikaan siellä... pomo voisi vähän miettiä miksi on niin suuri vaihtelevuus siellä!!! mutta kun olin siellä niin todellakin meillä oli huipputiimi ja jokainen kannusti toisiaan huonoina päivinä... mutta jaksamista teille ketkä vielä siellä kituu...
Varsinkin semmonen söpö blondi nappisilmä, tais olla alkuaikoina töissä kaupan puolella. Ei ou näkynä ei.
Se söpö blondi nappisilmä jäi äitiyslomalle...mutta vien terveisesi perille :)!
nii missä on ravintolan puolelta sellanen tumma pitkähiuksinen....kaunis tyttö...nimi tais alkaa L:LLÄ... tais välil olla heselkin... mut kai se on lähtny parempiin töihin... kaikki kauniit absilt kyl lähtee.. nyt ei oo enää ketään ketä katella :(
Ei millää pahalla,mutta käynti optikolla auttaa.No toisaalta kyllähän se perunakin kukkii.
no eipä siel ole kun melkein kaikki jotain harakan näkösiä nykyään.... ja se ketä etin niin ei ole varmaan enää vuoteen siel ollu..... porukan kaunein oli :)))
katsojan silmässä.. Joku tykkää luonnollisen näköisestä joku taas meikatuista sutturoista
Se tumma pitkähiuksinen tyttö lähti ja sai toisen työpaikan varmaan vuos sitten...mutta etköhän törmää siihen varkauden yöelämässä.. ;)
mikä sälli se rillipäinen kaveri siellä abc:llä oikein on. Ennen oli severillä ja sinne sit lahjaksenne siirtynyt. Ompa ammatinvalinta osunut nappiin ja työn antaja on löytänyt todella helmen asiakaspalvelutyöhön. Sälli önähtelee tiskin takaa ja toljottaa ku joku vähäjärkinen jakki. Hävettä oikein kun seurueitakin tuonne vie, niin tämä kyseinen jakki tulee "palvelemaan" ei siitä tahdo tulla mitään. Amatööri sanon minä.
Niin, ja ensinmäinen kanssakäyminen alkaa asiakkaan kanssa sillä, että osataan edes tervehtiä.
Kuka rillipäinen? En tiedä ketä tarkoitat, ei mun tietääkseni meillä oo rillipäistä kaveria joka ois ollu severillä...ja kyllähän se kieltämättä näkyy laadussa kun koko ajan tulee uusia joilla ei ole kokemusta tai asiakaspalvelu luonnetta. Mutta siihen voi itse vaikuttaa ja antaa positiivista palautetta niistä henkilöistä joilta on saanut sitä hyvää ja iloista palvelua, ehkä se pomokin ymmärtää pitää kiinni niistä muutamista "helmistä" mitä se on sinne palkannut. Ja hyvänpalvelun jatkuvuus on taattu..
Miten MINÄ en kertakaikkiaan saa päähäni ketä tarkotat... Ja mun pitäis sentään tietää :D
ABC on nuorten paikka, siis työmaana !
Nuorilla kun on kaikkea menossa, niin on luonollista poistumaan & raskauksia & muutoja yms yms
Luonnollista poistumaa,HAH, sanon minä. Hiljaa vaan kaikki jotka eivät ole siellä helvetissä työskennelleet!
olen samaa mieltä... kaikki vois olla hiljaa, ketkä ei ole sitä helvettiä kokeneet...!!!!!!
viestiketjun ja en voi muuta todeta kuin , että jos paikka ja sen työntekijät eivät miellytä , niin älkää menkö sinne . Se on ennenpitkää tehokas mielenilmaus....
Itse olen tällä hetkellä siellä töissä ja mielestäni on mukava porukka meillä :) ja kaikki kyllä yrittävät parhaansa asiakaspalvelussa ollakseen ystävällisiä ja iloisia. Olen viihtynyt heinäkuusta asti ja vaikka opiskelenkin arkipäivät jaksan silti viikonloppuisin mennä iloisena töihin :) ja ne ketkä eivät ole kyseisessä paikassa olleet, on turha alkaa valittamaan, kun ei tiedä mistään mitään!
Hyvä,Sulla on oikea asenne. Itse käyn välillä siellä myös,enkä voi valittaa palvelusta.
ja aikaahan on tämän ketjun aloittamisesta kuinka kauan??? jos siellä olisi vaikka asiat muuttuneet parempaan suuntaan?! ja jos sie oot ollu heinäkuusta asti töissä ja nyt jo tiedät että kaikki on ollut aina hyvin ja on nyttenkin niin hoh hoh... onnea kohta 4kk:n työn jälkeen kaikki tietävälle.
kirva
kirva
paskoja pieruissa
vp tissari
Voi Vesa. Kun ihmiset vaihtaa työpaikkaa ja jopa kaupunkia. Sen mukaan missä parempi liksa.
vp tissari