Äidilläni todettiin melanooma luomesta n.3 vuotta sitten. Reilu vuosi sitten syöpä oli levinnyt päähän, leikattiin ja annettiin sädehoitoa.
N. kuukausi sitten ilemstyi isohko pahkura alavatsaan oikealle puolelle. Eilen saimme tietää, että sekin on "sitä itteänsä", eli uusi etäispesäke. Myös niskassa on ollut jo pitkän aikaa ihan pieni herneenkokoinen patti. Leikkaukseen joutuu ensiviikolla!
Saurauksen luonteen kun tietää, niin ymmärtää että nämä pahkurat ovat huono juttu mutta mitä ihmettä tästä kaikesta voi nyt ajatella ja päätellä?!?
Ehkä sitten taas leikkauksen jälkeen on asian suhteen vähän viisaampi. Vielä kun ei ole tietoa minkälaista jatkohoitoa nyt ruvettaisiin antamaan..aika näyttää.
Suurin huolenaihe kuitenkin on, että onko etäispesäkkeitä kenties jo muuallakin sisäelimissä vai onko nämä kaksi pahkuraa nyt vain ainoat.
Epätietoisuus ja hätääntyneisyys kalvaa kuitenkin koko ajan taustalla.
N. kuukausi sitten ilemstyi isohko pahkura alavatsaan oikealle puolelle. Eilen saimme tietää, että sekin on "sitä itteänsä", eli uusi etäispesäke. Myös niskassa on ollut jo pitkän aikaa ihan pieni herneenkokoinen patti. Leikkaukseen joutuu ensiviikolla!
Saurauksen luonteen kun tietää, niin ymmärtää että nämä pahkurat ovat huono juttu mutta mitä ihmettä tästä kaikesta voi nyt ajatella ja päätellä?!?
Ehkä sitten taas leikkauksen jälkeen on asian suhteen vähän viisaampi. Vielä kun ei ole tietoa minkälaista jatkohoitoa nyt ruvettaisiin antamaan..aika näyttää.
Suurin huolenaihe kuitenkin on, että onko etäispesäkkeitä kenties jo muuallakin sisäelimissä vai onko nämä kaksi pahkuraa nyt vain ainoat.
Epätietoisuus ja hätääntyneisyys kalvaa kuitenkin koko ajan taustalla.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Äitisi tilanne ei vaikuta hyvältä, mutta nyt jos koskaan sinä tarvitset myös lohduttavaa olkapäätä.
Kuitenkin hoidot ovat tänpäivänä todella hyvät ja toivonkin sinulle Äitisi kanssa pitkää aikaa yhdessä!
Tuossa on kyllä usko tulevaisuuteen kovilla, kun niitä etäpesäkkeitä löytyy. Omalla äidilläni munuaissyöpä monen vuoden tauon jälkeen äityi levittämään niitä etäpesäkkeitä kaikkialle. Me kaikki sisarukset kyselimme lääkäreiltä eri hoitovaihtoehdoista ja niiden tehosta, kunnes minä ikään kuin heräsin.
Meille kenellekään ei ollut tullut mieleenkään kysyä, jaksoiko äiti näitä hoitoja enää. Hän oli jo aivan uupunut, mutta oli meidän muiden takia kestänyt hoidon toisensa jälkeen, kun näki surumme ja tuskamme.
Kun sanoin äidille, että tämä on hänen elämänsä ja hän päättää jatkaako hoitoja, hän sanoi ettei enää jaksa. Muut sisarukset olivat vihaisia, miten uskalsin puhua äidin kanssa hoitojen lopettamisesta ja kuolemasta. Äiti sanoi, ettei mitkään hoidot enää häntä paranna, vaan vain pitkittävät tuskallista kärsimystä. Kivut olivat aivan kamalia, mutta luopumisen tuska tuntui olevan vielä pahempaa.
Nyt tätä kirjoittaessani itken ihan hirveästi, kun muistelen noita päiviä ja viikkoja. Mutta halusin vain muistuttaa, että kysykää myös sairastajan omaa mielipidettä, että jaksaako hän itsensä vai muiden vuoksi...Voimia teille...