Sinilevää ??

Kypsymässä olevassa akvaariossani huomasin tänään kannoissa kolmessa kohtaa pienet vaalean sinivihertävät sileät läntit. Epäilen itse sinilevää.
Kypsytystä on ollut 1vko 3pvää tähän mennessä, bakuja olen ruokkinut ruokkinut päivittäin, nitriitti n.0.5, nitraatti n.2 tai enemmän.

Luin, että levä raaputetaan pois, joten raaputin lavuaarissa toisen jo. Lähti helposti.

Konkarit, riittääkö kantojen pesu, jos ei muualla tuota näy ? Jatkanko kalanruoalla bakujen ruokkimista ? Se varmaan ruokkii myös mahdollista sinilevää. Onko sinilevä yleinen ongelma kypsytysvaiheessa ?
4210
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kokeileppa laittaa uuniin 200 astetta...levä kuolee varmasti.
Mekaaninen poisto kyllä tehoaa hetkeksi muuttei poista koko levää.

Äänestä

Oon sitä koulukuntaa jonka mielestä akvaarion pitää näyttä mahdolisimman luonnolliselta ja onhan lunnon vesissäkin erilaisia leviä joten en ota ite niistä hirmuisesti ressiä.
Olikos sulla siinä akvassas jo kasveja kysytys vaiheessa niin kuin muistelisin???!

Jos kasveja ei olisi ei nitraatti pitoisuuksien pitäisi levää akvaarioon tuoda.

Jatka vain bakujen ruokkimista, hyvältä kuulostaa muuten. Nitriittiä on alkanut ilmaantua joten se on merkki elämästä. Nyt pitää saada kanta räjähtämään niin ollaan jo melkein valmiita...

Äänestä
  • Itse myös kuulun niihin, jotka asiassa kuin asiassa kannattaa luonnollisuutta.. Mutta sinilevä kumminkin kuulosti kauhistuttavalta.. Luin kyllä, ettei akvaarioon tuleva sinilevä olisi kaloille eikä ihmisillekään vaarallista sorttia. Mutta se voi kait olla hankala jos pesiytyy ja lisäksi aiheuttaa hajuhaittaa. Sen ilmestymistä edesauttaa ylimääräinen jätteeksi jäänyt ruoka, nitriitti, korkea ph eli emäksinen vesi; meillä n.7.4 (tarttisko kuiteskin laskea sitä ph.ta, meinaan jokatappaukses sitä pitänee laskea sitten kun kalat tulee ?) Sinilevästä ei siis pitäisi tulla riesaa, jos vettä vaihdetaan, vesi on hiukan happamen puolella ja nitraatti pysyy kurissa.

    Kyllä, mulla on siellä kasveja. Kasveja ei kuitenkaan ole montaa, eli kun sinilevä liitetään liikakasviseen altaaseen, sellainen ei meidän allas ole. Kasveja otan lisää vasta kun akva on kypsä. En olis niitä laittanut jollei alkutaipaleella olisi parikin akvaariokauppiasta jopa suositellut kasvien laittoa sinne heti. No, ne on siellä ja nyt mennään sen mukaisesti eteenpäin. Oliskohan mun parin pvän takainen multaymppi jouduttanut asiaa myös, ja se että lämpötila oli jo jotain 26 tai 27. Laitoin nyt lämmittimen päältä pois, kun ei tuonne pääse vetoa, huoneessakin lämmintä, 23 astetta. Aurinko on vähän ehtinyt paistaa illalla siihen, ennenkun muistan sulkea verhoja siitä kohtaa josta pääsee paistamaan. Kesäisin tuohon ei aurinko paistakaan, kun parvekkeen "lippa" estää sen.

    Äänestä

  • Ms.x kirjoitti:

    Itse myös kuulun niihin, jotka asiassa kuin asiassa kannattaa luonnollisuutta.. Mutta sinilevä kumminkin kuulosti kauhistuttavalta.. Luin kyllä, ettei akvaarioon tuleva sinilevä olisi kaloille eikä ihmisillekään vaarallista sorttia. Mutta se voi kait olla hankala jos pesiytyy ja lisäksi aiheuttaa hajuhaittaa. Sen ilmestymistä edesauttaa ylimääräinen jätteeksi jäänyt ruoka, nitriitti, korkea ph eli emäksinen vesi; meillä n.7.4 (tarttisko kuiteskin laskea sitä ph.ta, meinaan jokatappaukses sitä pitänee laskea sitten kun kalat tulee ?) Sinilevästä ei siis pitäisi tulla riesaa, jos vettä vaihdetaan, vesi on hiukan happamen puolella ja nitraatti pysyy kurissa.

    Kyllä, mulla on siellä kasveja. Kasveja ei kuitenkaan ole montaa, eli kun sinilevä liitetään liikakasviseen altaaseen, sellainen ei meidän allas ole. Kasveja otan lisää vasta kun akva on kypsä. En olis niitä laittanut jollei alkutaipaleella olisi parikin akvaariokauppiasta jopa suositellut kasvien laittoa sinne heti. No, ne on siellä ja nyt mennään sen mukaisesti eteenpäin. Oliskohan mun parin pvän takainen multaymppi jouduttanut asiaa myös, ja se että lämpötila oli jo jotain 26 tai 27. Laitoin nyt lämmittimen päältä pois, kun ei tuonne pääse vetoa, huoneessakin lämmintä, 23 astetta. Aurinko on vähän ehtinyt paistaa illalla siihen, ennenkun muistan sulkea verhoja siitä kohtaa josta pääsee paistamaan. Kesäisin tuohon ei aurinko paistakaan, kun parvekkeen "lippa" estää sen.

    Ootellaan nyt ensin kunnes akvasi saa nitriitti piikin aikaiseksi ja mittaillaan sen suuren veden vaihdon jälkeen niitä vesi arvoja, maltti onpi valttia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ms.x kirjoitti:

Kypsymässä olevassa akvaariossani huomasin tänään kannoissa kolmessa kohtaa pienet vaalean sinivihertävät sileät läntit. Epäilen itse sinilevää.
Kypsytystä on ollut 1vko 3pvää tähän mennessä, bakuja olen ruokkinut ruokkinut päivittäin, nitriitti n.0.5, nitraatti n.2 tai enemmän.

Luin, että levä raaputetaan pois, joten raaputin lavuaarissa toisen jo. Lähti helposti.

Konkarit, riittääkö kantojen pesu, jos ei muualla tuota näy ? Jatkanko kalanruoalla bakujen ruokkimista ? Se varmaan ruokkii myös mahdollista sinilevää. Onko sinilevä yleinen ongelma kypsytysvaiheessa ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu