Lähiomaisen sairastuminen

24-vuotias kyllä ja pitäisi pystyä periaatteessa huolehtimaan itsestään mutta käytännössä ei pysty.
Olen ihmetellyt miten niiden "täysi-ikäisten" sairaiden käy joista kukaan ei huolehdi ja auta käytännön asioiden hoidossa.
Onneksi tilanne näyttää tällä hetkellä taas valoisammalta ja nyt toivon vain että se kestäisi mahdollisimman pitkään:)

Kiitos vastauksestasi. Tyttö on käynyt psyk.pkl:lla mutta yleensä hoitajalla ja tosi harvoin sinne aikoja saa.
Lääkityksetkin ja niiden vaihdot hoituvat hoitajan kautta ja lääkäriä ei pääse edes näkemään.
Ja mielialalääkkeet ilmeisesti eivät sopineet hänelle ja koska annos vielä oli niin suuri se juuri todennäköisesti aiheutti manian.
Mutta kaikki selviää aikanaan.
Nyt olemme päättäneet että maksoi mitä maksoi niin hän menee yksityiseen psykoterapiaan jotta saisi säännöllisen ja mahdollisimman hyvän hoidon.
Ja tietenkin on tärkeää että pystyttäisiin diagnostisoimaan mikä häntä todella vaivaa.
Niin vain näyttää olevan että kunnalliselta puolelta ei apua psykiatrisiin vaivoihin saa ainakaan täällä pääkaupunkiseudulla.
Flunssat kyllä hoidetaan paremmin, potilas jopa tavataan ennen kuin määrätään lääkkeet.

huolestunut äiti kirjoitti:

Kiitos vastauksestasi. Tyttö on käynyt psyk.pkl:lla mutta yleensä hoitajalla ja tosi harvoin sinne aikoja saa.
Lääkityksetkin ja niiden vaihdot hoituvat hoitajan kautta ja lääkäriä ei pääse edes näkemään.
Ja mielialalääkkeet ilmeisesti eivät sopineet hänelle ja koska annos vielä oli niin suuri se juuri todennäköisesti aiheutti manian.
Mutta kaikki selviää aikanaan.
Nyt olemme päättäneet että maksoi mitä maksoi niin hän menee yksityiseen psykoterapiaan jotta saisi säännöllisen ja mahdollisimman hyvän hoidon.
Ja tietenkin on tärkeää että pystyttäisiin diagnostisoimaan mikä häntä todella vaivaa.
Niin vain näyttää olevan että kunnalliselta puolelta ei apua psykiatrisiin vaivoihin saa ainakaan täällä pääkaupunkiseudulla.
Flunssat kyllä hoidetaan paremmin, potilas jopa tavataan ennen kuin määrätään lääkkeet.

Tervehdys myös Bipolle! En oikein ymmärtänyt, miten niin ei saa kunnalliselta puolelta apua? Nyt kun voimaan tuli tämä hoitotakuu, sen piiriin kuuluu myös nämä psyykkiset asiat. On ihan pellen hommaa mennä itse maksamaan jotain terapioita, kun lääkärin lausunnon perusteella kelakin sellaisen voi maksaa.
Ja kukaan muu kuin lääkäri ei saa mennä muuttelemaan lääkityksiä. Jos näin on tapahtunut, kannattaa soittaa kyseisen puljun ylilääkärille tai sairaanhoitopiirin johtajalle ja kysyä, onko tämä joku uusi käytäntö, että sairaanhoitaja tai psykologi tekee lääkärin vastuulla olevia töitä?
Itse käyn psyk.polilla ja saan ajan vaikka kerran viikossa jos tarve on. Ikinä ei kukaan sair.hoitaja tai psykologi ole antanut mitään lääkitykseen kuuluvia ohjeita tai muuttanut annostusta, se on laitontakin. Aina pitää soittaa lääkärille tai varata hänelle aika.
Ja on turhaa mussutusta heidän vedota aikojen vähyyteen, sitä varten on jemmassa akuuttiaikoja, joille pääsee suht vikkelään. Tässä vaan pätee sama sääntö, kuin somaattisissa sairauksissa: hoitoa saa jos sitä osaa vaatia. Sairaanhoitopiirin johtaja on teillä siellä pääkaupunkiseudullakin, hänelle vaan sähköpostia, niin johan alkaa homma toimia. Turha nöyryys pois, kun on omasta lapsesta kyse!

huolestunut äiti kirjoitti:

Kiitos vastauksestasi. Tyttö on käynyt psyk.pkl:lla mutta yleensä hoitajalla ja tosi harvoin sinne aikoja saa.
Lääkityksetkin ja niiden vaihdot hoituvat hoitajan kautta ja lääkäriä ei pääse edes näkemään.
Ja mielialalääkkeet ilmeisesti eivät sopineet hänelle ja koska annos vielä oli niin suuri se juuri todennäköisesti aiheutti manian.
Mutta kaikki selviää aikanaan.
Nyt olemme päättäneet että maksoi mitä maksoi niin hän menee yksityiseen psykoterapiaan jotta saisi säännöllisen ja mahdollisimman hyvän hoidon.
Ja tietenkin on tärkeää että pystyttäisiin diagnostisoimaan mikä häntä todella vaivaa.
Niin vain näyttää olevan että kunnalliselta puolelta ei apua psykiatrisiin vaivoihin saa ainakaan täällä pääkaupunkiseudulla.
Flunssat kyllä hoidetaan paremmin, potilas jopa tavataan ennen kuin määrätään lääkkeet.

Itsekin käyn joka viikko psykiatrian polilla ja seuraava aika varataa aina käyntini yhteydessä. Omalla kohdallani on kolmas psykologi/psykiatri menossa. Kaikkien kanssa hoitosuhde ei aina tunnu toimivalle, joten silloin kannattaa vaatia uutta hoitajaa.
Olen saamaa mieltä kuin allaoleva kirjoittaja, että turha mennä yksityiselle puolelle, ellei siihen todella ole varaa. Itse olen alun alkaen mennyt terveyskeskuksen hoitajalle, josta hän passitti minut suoraan akuuttina tapauksena lääkärille, joka määräsi minulle heti mielialalääkkeen ja seuraava kontrollikäynti oli heti seuraavalla viikolla. Terveyskeskuspsykologin kanssa kävin myös juttelemassa mutta koin, ettei hän osannut kysellä niitä asioita, joita olisin hänen halunnut kysyvän, enkä itsekään osannut niitä vielä siinä vaiheessa kertoa. Seuraavaksi menin sitten eräälle toiselle psykiatrille, jossa jälleen totesin käynnin itselleni hyvin turhauttavaksi. Nyt käyn aivan mahtavalla psykiatrilla, jonka kanssa kaikki tuntuu natsaavan. Henkilökemiat pelaa ja hän miellyttää minua persoonana, joten oma avautuminen on helppoa ja keskustelut ovat todella hedelmällisiä.
Tuon kaksisuuntaisen mielialahäiriön diagnosointiin kyllä kuluu aina paljon aikaa. Itselläni vuoden hoitosuhteen aikana on ollut kaksi selvää masennus/maniavaihetta ja koska olen käynyt tuon ajan jatkuvasti hoidossa, on diagnoosin tekeminen näin nopeasti helpompaa. Vain lääkärillä on oikeus muuttaa potilaan lääkitystä mutta jos psykiatri toteaa potilaan syövän mielialaa nostattavaa lääkettä ja siitä seuraa mania, voi psykiatri suositella ettei potilas enää nauttisi lääkettä, ettei mania enää pahenisi. Itselläni on myös pakko-oireita ja käyn niidenkin takia ryhmäterapiassa joka viikko ja kaksisuuntaisille on myös oma terapiaryhmänsä. Tuon sairauden suhteen täytyy itse olla aika valppaana ja kiinnittää huomiota omaan käyttäytymiseensä, että osaa sitten ajoissa reagoida muuttuneisiin mielialoihin ja ettei elämä maniavaiheessa karkaa käsistä. Valitettavasti sitä ei vain itse aina huomaa, koska elämä tuntuu hymyilevän ja kaikki on mahdollista.
Ymmärrän huolestumisesi ja minusta on hienoa, että olet auttamassa tytärtäsi mutta älä polta itseäsi loppuun liikaa huolehtimalla, sillä kyseessä on elinikäinen sairaus. Elämä voi olla yllätyksellistä ja aaltoilevaa mutta oikea lääkitys tasaa noita vaiheita ja tyttäresi pystyy elämää aivan normaalia elämää.

Bipo kirjoitti:

Itsekin käyn joka viikko psykiatrian polilla ja seuraava aika varataa aina käyntini yhteydessä. Omalla kohdallani on kolmas psykologi/psykiatri menossa. Kaikkien kanssa hoitosuhde ei aina tunnu toimivalle, joten silloin kannattaa vaatia uutta hoitajaa.
Olen saamaa mieltä kuin allaoleva kirjoittaja, että turha mennä yksityiselle puolelle, ellei siihen todella ole varaa. Itse olen alun alkaen mennyt terveyskeskuksen hoitajalle, josta hän passitti minut suoraan akuuttina tapauksena lääkärille, joka määräsi minulle heti mielialalääkkeen ja seuraava kontrollikäynti oli heti seuraavalla viikolla. Terveyskeskuspsykologin kanssa kävin myös juttelemassa mutta koin, ettei hän osannut kysellä niitä asioita, joita olisin hänen halunnut kysyvän, enkä itsekään osannut niitä vielä siinä vaiheessa kertoa. Seuraavaksi menin sitten eräälle toiselle psykiatrille, jossa jälleen totesin käynnin itselleni hyvin turhauttavaksi. Nyt käyn aivan mahtavalla psykiatrilla, jonka kanssa kaikki tuntuu natsaavan. Henkilökemiat pelaa ja hän miellyttää minua persoonana, joten oma avautuminen on helppoa ja keskustelut ovat todella hedelmällisiä.
Tuon kaksisuuntaisen mielialahäiriön diagnosointiin kyllä kuluu aina paljon aikaa. Itselläni vuoden hoitosuhteen aikana on ollut kaksi selvää masennus/maniavaihetta ja koska olen käynyt tuon ajan jatkuvasti hoidossa, on diagnoosin tekeminen näin nopeasti helpompaa. Vain lääkärillä on oikeus muuttaa potilaan lääkitystä mutta jos psykiatri toteaa potilaan syövän mielialaa nostattavaa lääkettä ja siitä seuraa mania, voi psykiatri suositella ettei potilas enää nauttisi lääkettä, ettei mania enää pahenisi. Itselläni on myös pakko-oireita ja käyn niidenkin takia ryhmäterapiassa joka viikko ja kaksisuuntaisille on myös oma terapiaryhmänsä. Tuon sairauden suhteen täytyy itse olla aika valppaana ja kiinnittää huomiota omaan käyttäytymiseensä, että osaa sitten ajoissa reagoida muuttuneisiin mielialoihin ja ettei elämä maniavaiheessa karkaa käsistä. Valitettavasti sitä ei vain itse aina huomaa, koska elämä tuntuu hymyilevän ja kaikki on mahdollista.
Ymmärrän huolestumisesi ja minusta on hienoa, että olet auttamassa tytärtäsi mutta älä polta itseäsi loppuun liikaa huolehtimalla, sillä kyseessä on elinikäinen sairaus. Elämä voi olla yllätyksellistä ja aaltoilevaa mutta oikea lääkitys tasaa noita vaiheita ja tyttäresi pystyy elämää aivan normaalia elämää.

hei,
mitä siellä ryhmäterapiassa tehdään neuroosin osaltasi?