Hei,
Täällä kirjoittelee yksi masennukseen sairastunut. Oireita alkoi tulla jo yläasteella kymmenisen vuotta sitten, mutta eihän sitä tajunnut että jo silloin olin masentunut. Toisaalta en myöskään ollut vielä kovin huonossa kunnossa kun koulua kuitenkin pystyin käymään ja välillä olo oli parempi. Pystyin suorittamaan koulutyöni, harrastuksiakin oli ja kavereita muutamia.
Jatko-opintojen aikana masennus kuitenkin rupesi vaivaamaan taas; kävin psykologin kanssa juttelemassa ja sain lääkäriltä rauhoittavia paniikkikohtauksiini, joita sain luennoilla ja muuallakin jännittävissä tilanteissa. Psykologi oli sitä mieltä, että näytän liian pirteältä masentuneeksi. Ehkä mulla kuitenkin vielä silloin oli pirteämpi olo kuin nyt ja pystyin suoriutumaan päivittäisistä töistä.
Opintojen jälkeen työelämään siirtyminen on ollu mulle tosi vaikeaa, viime kesänä valmistuin ja aloitin työt (henkisesti raskas ihmissuhdetyö). En kuitenkaan pystynyt työskentelemään kuin muutaman kuukauden, josta olin sairaslomalla noin puolet ajasta. Irtisanouduin työstä pitkän välimatkan vuoksi ja työttömäksi jouduttuani sain psykiatrilta masennuslääkityksen. Lääke ei kuitenkaan sopinut, ja arvelin pärjääväni ilman lääkkeitä.
Puoli vuotta olin työttömänä, en jaksanut mitään tehdä ja olisin voinut nukkua koko ajan; olin todella masentunut. Sain viime keväänä lähempää töitä ja ajattelin, että tästä vielä nousen kun pääsen vain töihin ja saan päivärytmin kuntoon ym. En kuitenkaan ole jaksanut olla töissä, olen ollut muutamilla sairauslomilla ja nyt viimeisin sairasloma on 5 kk pitkä. Lisäksi sain työnantajalta tiedon, että koeaikanani työsuhteeni puretaan, koska eivät ole tyytyväisiä työtehtävieni hoitamiseen. Kuitenkin tämä sairaus vaikuttaa niin paljon ja taustalla on vielä kilpirauhassairaus ja allergioitakin...
Nyt alan kuitenkin jo voida paremmin, kun olen löytänyt sopivan masennuslääkkeen ja käyn terapiassa ja tarkoituksena on myöskin osallistua vertaistukiryhmän toimintaan. Olen oppinut, että on otettava päivä kerrallaan ja pyrittävä pois liiasta suorittamisesta. Tarkoituksena on nyt saada päivärytmi kuntoon ja tulevaisuudessa etsiä jotain toista työtä tai uudelleenkoulutusta.
Sairaus on opettanut mulle paljon, tunnistan paremmin omat voimavarani enkä enää ota pakkoa eri tehtävien suorittamisesta, levähdän kun siltä tuntuu ja annan itselleni anteeksi voimattomuuteni ja hyväksyn heikkouteni. Oikein paljon voimia teille kaikille erilaisten mielenterveysongelmien parissa kamppaileville. Yrittäkäämme kuitenkin kaiken ahdistuksen ja masennuksen keskellä uskoa parempaan huomiseen!
Täällä kirjoittelee yksi masennukseen sairastunut. Oireita alkoi tulla jo yläasteella kymmenisen vuotta sitten, mutta eihän sitä tajunnut että jo silloin olin masentunut. Toisaalta en myöskään ollut vielä kovin huonossa kunnossa kun koulua kuitenkin pystyin käymään ja välillä olo oli parempi. Pystyin suorittamaan koulutyöni, harrastuksiakin oli ja kavereita muutamia.
Jatko-opintojen aikana masennus kuitenkin rupesi vaivaamaan taas; kävin psykologin kanssa juttelemassa ja sain lääkäriltä rauhoittavia paniikkikohtauksiini, joita sain luennoilla ja muuallakin jännittävissä tilanteissa. Psykologi oli sitä mieltä, että näytän liian pirteältä masentuneeksi. Ehkä mulla kuitenkin vielä silloin oli pirteämpi olo kuin nyt ja pystyin suoriutumaan päivittäisistä töistä.
Opintojen jälkeen työelämään siirtyminen on ollu mulle tosi vaikeaa, viime kesänä valmistuin ja aloitin työt (henkisesti raskas ihmissuhdetyö). En kuitenkaan pystynyt työskentelemään kuin muutaman kuukauden, josta olin sairaslomalla noin puolet ajasta. Irtisanouduin työstä pitkän välimatkan vuoksi ja työttömäksi jouduttuani sain psykiatrilta masennuslääkityksen. Lääke ei kuitenkaan sopinut, ja arvelin pärjääväni ilman lääkkeitä.
Puoli vuotta olin työttömänä, en jaksanut mitään tehdä ja olisin voinut nukkua koko ajan; olin todella masentunut. Sain viime keväänä lähempää töitä ja ajattelin, että tästä vielä nousen kun pääsen vain töihin ja saan päivärytmin kuntoon ym. En kuitenkaan ole jaksanut olla töissä, olen ollut muutamilla sairauslomilla ja nyt viimeisin sairasloma on 5 kk pitkä. Lisäksi sain työnantajalta tiedon, että koeaikanani työsuhteeni puretaan, koska eivät ole tyytyväisiä työtehtävieni hoitamiseen. Kuitenkin tämä sairaus vaikuttaa niin paljon ja taustalla on vielä kilpirauhassairaus ja allergioitakin...
Nyt alan kuitenkin jo voida paremmin, kun olen löytänyt sopivan masennuslääkkeen ja käyn terapiassa ja tarkoituksena on myöskin osallistua vertaistukiryhmän toimintaan. Olen oppinut, että on otettava päivä kerrallaan ja pyrittävä pois liiasta suorittamisesta. Tarkoituksena on nyt saada päivärytmi kuntoon ja tulevaisuudessa etsiä jotain toista työtä tai uudelleenkoulutusta.
Sairaus on opettanut mulle paljon, tunnistan paremmin omat voimavarani enkä enää ota pakkoa eri tehtävien suorittamisesta, levähdän kun siltä tuntuu ja annan itselleni anteeksi voimattomuuteni ja hyväksyn heikkouteni. Oikein paljon voimia teille kaikille erilaisten mielenterveysongelmien parissa kamppaileville. Yrittäkäämme kuitenkin kaiken ahdistuksen ja masennuksen keskellä uskoa parempaan huomiseen!
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.