Jaa, ikuisuuskysymys: mitä kun elämä v....ttaa niin ettei oikein kestä mitään - ei edes itseään.
tuntuu,että tässäkö tämä nyt oli?
eikö tämän kummempaa ollutkaan tarjolla...
tekisi mieli TEHDÄ jotain repäisevää mutta sitten tulevat nämä kaikki "emmä voi kun".
joo myönnetään, että suurin osa muttista on pääkopan sisällä, mitä muut ihmiset edes välittää siitä mitä minä teen?
en tod ole julkkis, tavallinen duunari ollut ikäni ja nyt eläkkeellä, tuntuu että vielä jaksaisi jotakin, mutta kun ei oikein ole mitään samanmielistä kaveria.
aviomies on " kunnollinen" - monethan ovat kuulemma kilttejä perheen kissallekin...
mutta se " jokin " puuttuu....uupuu.....
tuntuu,että tässäkö tämä nyt oli?
eikö tämän kummempaa ollutkaan tarjolla...
tekisi mieli TEHDÄ jotain repäisevää mutta sitten tulevat nämä kaikki "emmä voi kun".
joo myönnetään, että suurin osa muttista on pääkopan sisällä, mitä muut ihmiset edes välittää siitä mitä minä teen?
en tod ole julkkis, tavallinen duunari ollut ikäni ja nyt eläkkeellä, tuntuu että vielä jaksaisi jotakin, mutta kun ei oikein ole mitään samanmielistä kaveria.
aviomies on " kunnollinen" - monethan ovat kuulemma kilttejä perheen kissallekin...
mutta se " jokin " puuttuu....uupuu.....
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tuo kuulostaa tutulta, eli vaihtarit alkaa, joko myöhässä tai aikaisessa, mutta karmeet ovat!
mies olis kysyjä ???
vaikka ketä välillä, ja rankasti - mutta sille ei pie antaa valtaa..
jossain vaiheessa minäkin olin kun ampiainen ja kaikki oli väärin ,mutta aika on tasottanu kiukun ja harrastukseni on muuttuneet ehkä hiukan ,mutta nykyään jo nautin tilanteesta ja oloneuvoksettaren roolista.Mikä parasta,töihin ei tarvi lähteä ja jos laiskottaa ,niin laiskottele ilman huonoa omaatuntoa.
mikä estää ??
jos haluaa seikkailla ja kokea,,,täytyy varautua
erilaisiin tunnemyrskyihin
laidasta-laitaan...ja yrittää pysyä sitten itse
"kurssissa"...
valinnan aika: joko vältät muutokset- ja myrskyt,
elät tutusti, mutta turvallisesti
tai
otat riskejä
olet vahva
olet selviytyjä
"hyvin käytetty päivä antaa hyvän levon"
mutta en suosittele...!!
Ihan tavallista taitaa olla. Nää vaihtarijutut jätän omaan arvoonsa - siinä on kuitenkin kyse ihan luonnollisesta jutusta. Jos jokin asia vaivaa se vaivaa ja hyvä olis, jos jotain olis tehtävissä. Sitä itsekin mietin. Ihmiset ympärilläni, siis sosiaaliset suhteeni ovat perhe ja asiakkaat. Missä hitossa ne ystävät ovat. Niitä ei ole ainoatakaan. Ja nuorena olin kuitenkin se "kaikkien kaveri"... Miksen koskaan kenenkään ystävä?
Ja valintani - ihan hirvittää ajatella niitä tosielämän valintaperusteita. Kaukana nuoruudenhaaveista ja siitä, mihin kotona kannustettiin uskomaan...
Kyllä ne vaan joskus pistää ajattelemaan, onko tämä elämäni suunta ollut sittenkään oikea? Jos sittenkin minullakin olisi ollut mahdollisuus kokea jotain sellaista, mihin omat vanhempanikin uskoivat ja uskovat edelleen. Vanhuksinakin...
Suhtaudun tähän kyllä ikäänkuin "tautiin", josta "paranen" aikanaan. Ja mikään ei muutu... En tiedä, mitä se "repäsevä" mahtaisi voida olla - mieleen tulee ainoastaan kaikenlaista epäsoveliasta eikä mieleni tee kyllä toistaa nuoruusvuosien (tarkoittaa aikaa alta 30v)emämokiakaan - rakastuin väärään ja se onnellinen kokemus jäi tyystin kokematta... Enkä kyennyt edes unohtamaan, vaikka luulin. Olenko jotenkin huono tai viallinen kun en ole unohtanut? Olenhan minä hengissä kuitenkin selvinnyt. Eikö se riitä???
"En mäkään voi kun"... periaatteessa KAIKKI ON HYVIN.
Pitää vissiin alkaa kirjoittaa joka aamu paperille, että "hei, on uusi aamu taas ja kaikki on edelleen hyvin..."
En ole tavannut kait vuosikymmeniin samanhenkisiä kavereitakaan. Silloin nuorena, kun ystävät oli valittu spontaanisti, kaikki kaverit olivat jotenkin taiteellisia ja vanhempina niistä suuresta osasta tuli kuuluisia. Minä olen kait sitten sellanen tavis (?), vaikka aika epätavallisen elämäntavan olen kyllä valinnut (kun en viihtynyt "normaalissa")- ja sitä valintaa en olekaan katunut...
Valintojen pohdintaa ja sen arviointia, että miten se nyt sitten oikeastaan meni - vai mitä?
No, ajattelin vähän pitemmällekin ja tuo on hyvä tuo uusien harrastusten etsiminen. Niitähän on tarjolla pilvin pimein ja niistä voi valita sitten kun kokeilee, mikä sopisi.
Toinen olisi esittää sille ylikiltille puolisolle (kiltteys itsessään on ihan hyvä, eikö vain?), että sekin voisi tehdä jotain ihan omia juttuja. Itse olen yllyttänyt vaikka lähtemään lapsen kanssa ulkomaanmatkalle... Siis ei vain muutamaksi tunniksi pois kotoa, vaan riittävän pitkälle, että saattaisi tulla vaikka ikävä...(siitä se kait tulee mieleeni se pahojen poikien tapa jättää naiset ikävöimään) En oikein jaksa lämmetä ajatukselle, että kaikki (perheenjäsenet) aina yhdessä tekisivät kaikkea kivaa, kun se mikä toiselle on kivaa, onkin toiselle "kidutusta"... Se, mikä on toiselle suuri nautinto, onkin toiselle jotain "kuoliaaksi ikävystyttävää". Eläkkeelle jääminen on aina sellainen muutos, että se kyllä pistää pohtimaan, mullakin yht´äkkiä jäi osa-aikaeläkeläinen tänne toisinaan minua omasta mielestään hyvää hyvyyttään auttamaan, mutta minä toivoisin sen nauttivan jostain ihan omista jutuistaan. Sen kun näkee naamasta, nauttiiko se oikeasti vai ei. Voisi ihan oikeasti vaikka matkustella... Ei se kiltti mies siitä pahikseksi muuttuisi.
jokin uusi harrastus? Sieltä saattaa sitten löytyä niitä samanhenkisiä kavereitakin... Tai ala opiskella jotakin, joka kiinnostaa, vaikkapa aikuisopistossa, tahti on niissä yleensä aika rauhallinen. Voin suositella vaikkapa avantouintia, takuulla samanhenkistä seuraa!