Vene vinossa

Olen hommannut tänä syksynä Sampi 30 (barlit) mallisen veneen, ja ajaessa vene kallistaa vasemmalle. Onko ainoa suoristusvaihtoehto trimmilevyt, vai onko esim potkurilla osuutta asiaan? Vene ei ole vielä käynyt kuivilla joten nykyistä vispilästä ei ole havaintoa. Näihin veneisiin on ilmeisesti asenneltu jonkin verran perään suoria levyjä, mutta se kai vaikuttaa enemminkin matkanopeuteen?
103051
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

yleensä tuollaiset veneet ovat vinossa myös paikallaan eikä ainoastaaan ajaessa. esiintyykö kallistus ainoastaan ajaessa? vai johtuuko esim kuljettajan/matkustajien painon siirtymisestä?

yleensä tavaraoiden sijoittelulla voi muuttaa kallistuksen kohdalleen, mutta esim. nesteiden määrä tankeissa voi vaikuttaa.

trimmeillä harvoin uppoumarunkoisia oikaistaan.

Äänestä
  • Tasapainottaa voi lyijyharkoilla. Menevät pieneen tilaan ja ovat kohtalaisen painavia.

    Äänestä

  • vene kelluu suorassa, mutta ajossa kallistuu vasemmalle. Veneessä ei ole muita nestetankkeja kuin vesi ja löpö, nekin on sijoitettu kölilinjaan. Kyllähän matkustajien sijoittelulla veneen suoraan saa, mutta silloin kaikki istuu peräkkäin...

    Äänestä

potkurin vääntömomentti?

Äänestä
  • se kävi mielessä että potkuri pyöriessään "vääntää" venettä, eli jos on tämä ilmiö kyseesssä niin potkurin vaihdoksi menee. Kaupassa varmaan osaavat ehdottaa sopivampaa....

    Äänestä

  • put put kirjoitti:

    se kävi mielessä että potkuri pyöriessään "vääntää" venettä, eli jos on tämä ilmiö kyseesssä niin potkurin vaihdoksi menee. Kaupassa varmaan osaavat ehdottaa sopivampaa....

    on tuo potkurin momentin vaikutus kallistavuuteen. momenttikin kun osoittaa vain vähän kallistussuuntaan. ettei kuitenkin olisi kyse esim. polttoaineen tms. massan siirtymisestä joka pääsisi kerääntymään tankin kulmaan.

    joka tapauksessa jos kallistusa ei tapahdu paikallaan olevassa veneessä on kysessä joko massan siirtyminen tai ulkoapäin tuleva momentti.

    Äänestä

  • put put kirjoitti:

    se kävi mielessä että potkuri pyöriessään "vääntää" venettä, eli jos on tämä ilmiö kyseesssä niin potkurin vaihdoksi menee. Kaupassa varmaan osaavat ehdottaa sopivampaa....

    potkuria lähde vaihtamaan,nimittäin jos siitä johtuu,eipä se vaihtamalla muutu,mikäli eteenpäin on mieli.
    Tuossa jo aiemmin joku epäili kuormausta,kokeile pienellä tavaransiirrolla,ehkäpä jo oma painosi veneessä pelkästään tämän aiheuttaa,vai kallistuuko vain ajossa eikä muuttu tavaransiirrolla,tietysti säädettävät trimmilevyt jotain auttavat,aika harvinaista vaan tuon tyyppisessä veneessä.

    Äänestä

  • oudon oloinen kirjoitti:

    on tuo potkurin momentin vaikutus kallistavuuteen. momenttikin kun osoittaa vain vähän kallistussuuntaan. ettei kuitenkin olisi kyse esim. polttoaineen tms. massan siirtymisestä joka pääsisi kerääntymään tankin kulmaan.

    joka tapauksessa jos kallistusa ei tapahdu paikallaan olevassa veneessä on kysessä joko massan siirtyminen tai ulkoapäin tuleva momentti.

    vähän nostella pohjalevyjä ja kurkata polttoainetankkia, onko mahdollista että löpöt valuu todellakin johonkin kulmaan makaamaan.

    Äänestä

  • ihanheti kirjoitti:

    potkuria lähde vaihtamaan,nimittäin jos siitä johtuu,eipä se vaihtamalla muutu,mikäli eteenpäin on mieli.
    Tuossa jo aiemmin joku epäili kuormausta,kokeile pienellä tavaransiirrolla,ehkäpä jo oma painosi veneessä pelkästään tämän aiheuttaa,vai kallistuuko vain ajossa eikä muuttu tavaransiirrolla,tietysti säädettävät trimmilevyt jotain auttavat,aika harvinaista vaan tuon tyyppisessä veneessä.

    ympäriinsä ja kokeilla saada tavaroiden uudelleen asettelulla venho suoraan.

    Äänestä

Myötäpäivään pyörivä potkuri pyrkii siirtymään menosuuntaan nähden oikealle. Tämä sekä kallistaa että kääntää venettä vasempaan. Perämoottoreissa ilmiötä pyritään kompensoimaan trimmievän avulla ja sijoittamalla moottori vähän sivuun keskilinjalta. Ohjauspulpetin sijoittaminen keskiviivan oikealle puolelle kompensoi kallistumista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


put put kirjoitti:

Olen hommannut tänä syksynä Sampi 30 (barlit) mallisen veneen, ja ajaessa vene kallistaa vasemmalle. Onko ainoa suoristusvaihtoehto trimmilevyt, vai onko esim potkurilla osuutta asiaan? Vene ei ole vielä käynyt kuivilla joten nykyistä vispilästä ei ole havaintoa. Näihin veneisiin on ilmeisesti asenneltu jonkin verran perään suoria levyjä, mutta se kai vaikuttaa enemminkin matkanopeuteen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu