Jenna sai tussia

J.T

Jenna sai tussia

Kommentteja kiitos!

Kuvis tunti oli jo päättynyt ja jäimme Jennan kanssa luokkaan piirtelemään keskenjäänneitä töitä, jos työt eivät valmistuisi ei tulisi totariakaan painotti opettaja. Muut oppilaat olivat jo lähteneet ja opettaja pyysi meitä vielä pistämään oven lukkoon ennen lähtöä. Töiden tekeminen ei kyllä paljoa huvittanut ja niinpä aika kului Jennan kanssa rupatellessa. Jenna oli kauniskasvoinen ja pitkähiuksinen blondi, jolla oli ihastuttava perä ja C-kupin rinnat. Jennalla oli päällänsä sininen päällyspaita ja vaaleantummat perseenkohdalta tiukat farkut. Kun kello näytti jo aikaa lähteä kotiin, Jenna pyysi, että saisi piirtää pienen kuvion käteeni. Suostuin tietenkin pyyntöön. Jenna pyysi pistää silmät kiinni siksi aikaa kun hän piirtäisi kuvion käteeni. Vasta sitten saisin avata silmäni kun hän on piirtänyt kuvan käteeni. Jenna alkoi piirtää kuvaa käteeni ja minä pidin silmiä kiinni. Kun kuva oli valmis, avasin silmäni ja huomasin hänen piirtäneen ison punaisen kirkkoveneen käteeni tussilla, jolla kuvio ei lähdekkään ihan helposti irti. Suuhtahdin tästä pikkuisen ja lähdin leikkimielisesti jahtaamaan jennaa tussi kädessä ympäri luokkaa. Lopulta Jenna ei enään jaksanut juosta ympäri luokkaa vaan meni luokan yhteydessä olevaan suureen varastotilaan ja veti oven kiinni. Onneksi ovessa ei ollut lukkoa ja sain oven auki. Aloin etsiskellä Jennaa varastosta ja melko helposti löysin hänet muutaman ison pahvin alta makaamassa selällään. "Antaudun" sanoi Jenna ja naureskeli. "Nyt tulee kosto" sanoin ja kävin istumaan Jennan mahan päälle ja otin tussin käteeni.Siirsin tussin Jennan päänyläpuolelle ja kuiskasin "Miten olis kyrpä otsassa?" Aloin siirtämään tussia lähemmäs Jennan otsaa, kunnes yhtäkkiä Jennan toinen käsi puristi jalkojen väliä ja kosketteli seisovaa kyrpääni ja Jenna kuiskasi "piirrä mielummin jonnekkin muualle".

Nousimme molemmat seisomaan ja Jenna veti päältänsä pois hitaasti päällyspaidan. Paidan alta paljastui Jennan siniset rintaliivit ja hänen muodokkaat rinnat. Pyysin Jennaa menemään taas makuulleen ja Jenna teki niinkuin pyysin. Istahdin Jennan mahan päälle ja leikkasin hänen siniset rintaliivit hänen päältäänsä varaston lattialta löytämilläni saksilla. Eteeni paljastui Jennan upeat muodokkaat rinnat kovettuneine nänneineen. Tämän jälkeen puristin kourillani Jennan rintoja ja nuolaisin kielellä hänen molempia kovettuneita nännejä. Kaivoin taas tussin esille ja katsoin Jennan kasvoja. Jenna vain hymyile ja lipoi kielellänsä huuliaan. Aloin piirtää Jennan oikeaan rintaan nännin yläpuolelle kyrpää. Jenna nautti piirtämisestä paljon ja halusi toiseenkin rintaan kuvan. "Tuntuu niin ihanalta" sanoi Jenna ja piirsin toiseen rintaa myös kyrvän kuvan. Kun olin piirtänyt kuvat, aloin nuolemaan ja suutelemaan Jennan kauniita kasvoja ja hänen rintoja. Jenna vain läähätti ja voihki koko akan. Välillä hän voihki kovaa, ja välillä läähätti. "Piirrä lisää" pyysi Jenna, "johonkin toiseen paikkaan."

Pyysin Jennaa nojaamaan varastossa olevaan pöytään vasten. Jenna kävi nojaamaan pöytää vasten ja pyllisti oikein kunnolla ja levitte jalkansa haara-asentoon. Katselin Jennan isoja ja pyöreitä pakaroita, joiden muoto tuli hyvin esiin tiukoissa farkuissa. Jennan pyllistäessä oli hänen farkkunsa hieman tipahtaneet ja näin yläosan Jennan sinisistä alushousuista ja hänen persvakonsa yläosan joka pilkotti alushousujen yläpuolella. Otin tussin käteeni ja aloin vetää punaista viivaa hiljakseen niskasta alaspäin selkärankaa pitkin aina Jennan persvaon alkuun asti. Kun viivan piirto päättyi, läpsäytin kämmenelläni kovaa Jennan oikeaan pakaraan, niin että kuului kunnon läjäys kun kämmen osui farkkuihin. "Aaauuuuhhh!" Huudahti Jenna. "Lyö uudestaan se tuntui kivalta." pyysi Jenna. Niinpä löin kämmenellä Jennan molempia pakaroita kymmeniä kertoja ja Jenna päästi joka kerta seksikkään huudahduksen. Tämän jälkeen puristelin Jennan pakaroita ja avasin hänen farkkujensa napin ja vetoketjun. Vedin Jennan farkut alasasti ja Jenna rimpoi ne jaloillaan kokonaan pois päältänsä. Tämän jälkeen Jenna levitti taas jalkansa haara-asentoon ja minä tungin käteni hänen sinisten alushousujen sisään. Kokeilin sormillani Jennan pillun aluetta ja tunsin sormissani Jennan märän pillun. Jenna alkoi taas kovasti voihkimaa kun koskettelin hänen pilluaansa. Otin käteni pois housuista ja otin aiemmin käyttämäni sakset esille ja leikkasin Jennan alushousut pois päältä. Katselin hetken Jennan punoittavia pakaroita, kunnes otin punaisen tussin käyttööni ja aloin piirtelemään sydänmiä hänen pakaroihinsa. Kun olin piirtänyt kuusi sydäntä Jennan pakaroihin, Jenna pyysi minua tunkemaan kaluni hänen neitsyt pyllyynsä. Otin kaluni esiin ja tungin sen varovasti Jennan persvakoon. Aloin hissukseen työntelemään Jennaa kiihtyvällä tahdilla yhä syvemmälle. Mitä enemmän tungin sitä enemmän Jenna äänteli ja läähätti. "Tämä on ihanaa" sanoi Jenna ja halusi vain lisää. Lopulta spermani lensivät Jennan pyllyyn ja Jenna kävi istumaan varastossa olevalle penkille.

Poimin lattialta tussin ja istahdin Jennan taakse. Jenna levitti haaransa ja minä tungin tussin Jennan pilluun. Jenna alkoi taas voihkimaa todella kovaa ja kävi istumaan syliini. Kyrpäni tunkeutui Jennan takapuoleen ja tussi Jennan pilluun. Liikuttelin tussia pillussa ja Jenna voihki ja läähätti entistä enemmän. Pelkäsin, että kohta tulee vielä vahtimestari katsomaan mikä täällä vinkuu ja huutaa. Lopulta Jenna sai orgasmin eikä hän enään jaksanut tehdä mitään vaan jäi varaston lattialle makaamaan. Itse menin takaisin luokkaan ja keräsin tavarani kokoon.


Ennen lähtöä kävin vielä varastossa. Jenna oli jo saannut vaatteensa päälle ja kokosi parhaillaan alushousujen ja rintaliivien kappaleita lattialta. Jenna pyysi minulta, että istahtaisin penkille. Istahdin penkille ja Jenna kävi polvilleen lattialle eteeni ja alkoi avaamaan housujeni nappia ja vetoketjua. Lopulta Jenna sai seisovan kaluni esiin. Hän hyväili sitä sormillaan, pussaili ja nuoli kielellänsä. Lopulta Jenna otti kaluni suuhunsa. Tuntui taivaalliselta kun Jennan huulet kietoituivat kaluni ympärille. Painoin kädelläni Jennan päätä ja annoin hänelle sopivan rytmin. Ei kestänyt kauaakaan kun spermat alkoivat tulla. Sanoin Jennalle, että kohta tulee, mutta Jenna vain jatkoi. Lopulta lasti purkautui ja Jenna veti viimehetkellä päänsä pois. Osa spermoista purkautui Jennan suuhun ja osa taas hänen kasvoilleen. Kun sitten katselin spermakasvoista nauravaa Jennaa, alkoi itseäkin naurattaa. Jenna vielä lopuksi nuoli kaluni puhtaaksi ja pisti napin ja vetoketjun kiinni. Tämän jälkeen vaihdoin spermakasvoisen Jennan kanssa pitkän kielisuudelman ja poistuin paikalta. Ennen kuin ehdin lähteä pois Jenna vielä veti housunsa alas ja pyllisti minua kohti, näyttäen sydänmen kuvia pepussaansa ja sanoi vielä "Tämä pitää tehdä vielä joskus uudestaan." Ajattelin vielä, että Ehkä silloin saisin kepittää Jennaa, kun hän nyt väsähti.

Muistakaa kirjoittaa kommentteja tarinasta!

9

14026

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lukija

      Rock.

    • Eräs kiinnostunut

      Sul on aika mielenkiintoinen mielikuvitus... Ei siinä mitään,helvetin hyvä "juttu"! Onks muuten noi nimet ja "tarina" fiktiivinen?

    • mistä päin suomee kirjoittaja on??? =)... onko tarina totta???

    • juu

      Urpo

    • ihan

      jos en olisi nukahtanut kesken kaiken

    • palauttaja

      Hyvä idea ja johdattelutarina. Kerronta ja sanavalinnat hieman ala-astemaisia. Seksiosuudet kirjoitettu liian lyhyesti, ehkä vähän tylsästi ja töksähdellen. Muita tapahtumia on kuvattu tarkasti, miksei seksiäkin? Ei annettu aikaa lukijalle päästä mukaan, kyrpä seisoi jo ilman ennakkovaroitusta esim. kuvailuja omista fiiliksistäsi, tilanteen eroottisesta latautumisesta. (joo, voihan sitä kuvitella, mutta kun odotti enempi.)

    • pihi

      elä hyvä ihminen leikkaa saksilla hyviä vaatteita pilalle!siihen jäi meikäläisen lukeminen...plaah

    • Kämä

      toi oli uppee juttu tuntu varmaan hyvältä kun se otti kalun suuhun

      • hekoheko

        ...varsinkin kun ottaa huomioon että se kalu oli tuotaennen tarinasta päätellen perseessä. hyvät jälkimaut, nam nam.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan

      Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs
      Ikävä
      54
      1708
    2. Kiinni on siekkilän yliajaja

      Eilen illalla saatu kiinni Varsinais-Suomessa tämä henkilö.
      Mikkeli
      16
      1574
    3. Oletko valmis? Meidän tarinaan

      Rakastan sinua ❤️
      Ikävä
      82
      1393
    4. Maskuliininen herrasmies

      Tekee aloitteen. 🌸
      Ikävä
      174
      1386
    5. Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti "En pystynyt olemaan siellä enää"

      Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti – "En pystynyt olemaan siellä enää" Ennen sotaväki oli
      Maailman menoa
      303
      1317
    6. Näyttävin pariskunta

      Ketkä lie tällä kylällä kääntää päät?
      Suomussalmi
      20
      1258
    7. Martina Aitolehti poseeraa Ibizalla

      Ihanaa! Ibiza on ihan paras paikka lomailla hengaillen, viinistä ja iltamenoista nauttien. Säpinää riittää. Aitolehti
      Kotimaiset julkkisjuorut
      98
      975
    8. Ollaanko me tyhmiä mies?

      Miten ihmeessä me onnistuttiin saamaan tästä näin pitkällinen ja masokistinen kuvio. Miten? Jos toisesta tykkää, näinhä
      Tunteet
      61
      958
    9. Unelmoin päivästä, jolloin voimme olla yhdessä.

      Niin pieni kuin sydän onkin, sä oot siellä ja ne mun isot tunteet sua kohtaan ❤️Sydämeni sykähtää joka kerta kun sut nää
      Ikävä
      33
      923
    10. Kannattaako kaikki Abrahamilaiset uskonnot jättää?

      Ja seurata jotain ihan muuta?
      Hindulaisuus
      347
      845
    Aihe