Tahtoisin tietää lastenne ikäeroista.Erityisesti sellaisilta, joilla esikoinen jo kouluikäinen ja toinen juuri syntynyt/syntymässä.Miten esikoinen sutautuu vauvaan/syntyvään vauvaan?
galluppia...
ruusu-nen
5349
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
meillä lasten ikäero on suuri.
vanhin tytöistä on 18v ja nuorin 15v. vauva syntyy helmikuussa.
vanhempi tytöistä otti aika rauhallisesti kun ei asu enää kotona vaan opiskelee toisella paikkakunnalla.
nuorempi otti aluksi aika rankasti,kun haluaisi olla vaan perheen pienin ja tunsi asemansa jotenkin uhatuksi.
nyt on sopeutunut jo asiaan ja odottaa vauvan syntymää.
lasten suhtautumista vaikeutti sekin kun meillä on uusioperhe eikä vauvan isä ole heidän isänsä. itse olen onneksi vasta 35v että hyvin jaksaa vielä temuta vauvan kanssa.
Meillä tulee ikäeroa 7 vuotta ja n. 1½kk tytön ja vauvan välille! Tyttö otti ensin raskaasti raskausuutisen ja luuli että hänet unohdetaan kun vauva tulee! Asiasta puhuttu moneen kertaan, nyt odottelee vauvaa kovasti ja kokeilee onko mahani kasvanu, olen 12 rv ja laskettu aika on 8.4.2007. Itse olen siitä helpottunut, että olen kotona kun tyttö menee eka luokalle kouluun.
Asiaa ei aluksi helpottanut se että siskoni saa vauvan tammikuussa ja tyttäreni ei olekaan enää mummun ja papan ainoa kullanmuru.
Asioista kannattaa puhua avoimesti ja ottaa vanhempi lapsi mukaan odotukseen. meille ehdotettiin neuvolasta että tyttö saa tulla seuraavaan ultraan mukaan jos haluaa!
baby born on ollu kovassa hoidossa vauvauutisen kuulemisen jälkeen ja tulee olemaan varmasti myös tulevaisuudessa!
tosi kiva jos huolivat vanhemman lapsen ultraa.
meillä ehdottamasti kiellettin ultraan ottamasta lapsia mukaan ,kun soitin ja kysyin.
olisi nuoremman ollut helpompi sulattaa uusi vauva, mutta äitipolilta tuli ehdoton ei ja poikkeuksia ei ollut vaikka tyttö 15v
Heippa!
Mullakaan ei vielä käytännön kokemusta, kun vauva on vielä massussa, reilun kuukauden. Meillä poika on 9 ja on ollut alusta asti innoissaan, tyttö ei ihan alussa mutta nyt molemmat odottaa innolla. On puhuttu paljon siitä mitä vauva tuo tullessaan, niistä hyvistä ja huonoista puolista.
Meillä myös molemmat lapset oli ultrassa ja tajusivat hyvin mitä siellä tapahtuu. Molemmat osaavat myös puhua tunteistaan, siitä mitä pelkoja heillä on, että he eivät enää sáisi huomiota jne. Onneksi puhuvat, niin voidaan yhdessä jutella ja itsekin muistaa vauvan tullessa huomioida mahdollisimman paljon isompia. Itse olen ajatellut niin että "paapoon" vauvaan kun isot ovat koulussa ja kun tulevat koulusta niin vauva on sitten vähemmällä huomiolla (Mikäli mahdollista) myös silleen on ajateltu että saavat hoitaa vauvaa niin paljon kun haluavat mutta vain kun itse haluavat, ettei heistä tule lapsenvahteja (tietysti joskus niitäkin tilanteita tulee, mutta pääosin)
ja nyt tulossa kolmas.
Isommat lapset odottavat kovasti, että pääsevät hoitamaan vauvaa.