Huostaanotetut nykyiset ja entiset

Pyytäisin teiltä lapset,nuoret että kertoisitte tänne kokemuksistanne sijaiskodeissa,nuorisokodeissa,lastenkodeissa.Hyvi mutta myös huonoja.Niin paljon kuulen kuinka lapsia näissä paikoissa kohdellaan ja haluaisin kuulla teidänkin mielipiteitä ja muistoja.Ja jos saan luvan lainata kertomuksianne viedessäni asiaa eteenpäin kirjan tai vetoomuksen muodossa.Henkilötietojanne en tarvitse että turvallisuus on taattu.Toivoisin näin voivani parantaa omalta osaltani tätä huolestuttavaa tilannetta.
2471
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jouduin olemaan vähän pääle puolivuotta vaarinsaaressa missä oli eri ikäisiä lapsia 7. Syynä oli äidin ja isäpuolen alkoholiongelmat ja laskujen maksamatta jättäminen. Oli sielä ihan mukavaa mutta ennemmin kotona olisin ollut. Ärsytti ne ihmiset jotka sanoivat älä tee sitä älä tee tätä.
Hyvää sielä oli se että sain sielä hyviä ystäviä ja sain viikkorahaa 7 euroa. Kotiin päästyäni mulla oli säästössä 100 euroa. Suurin rahasumma mitä ikinä oli ollut :)
Huonoo oli.. kaikki muu. Koulu oli aivan kauhea, ruoka oli kuin koulussa eli aivan kauheaa. Joka päivä piti herätä aikasin.
Onneksi pääsin kotiin kesäkuun alussa :)

Äänestä

nii, siinä se olikin sanottuna aika hyvin.. itku tuli silmään,(vaikka jo täysi ikäinen olin sieltä lähettyäni, siis viime kesä) ku laitoin oven kiinni, mua tuettiin ja knnustettiin:) se oli paikka jossa mä ekan kerran tajusin ettei mun elämä oo viel ohi, ja mullakin oli vielä mahdollisuus, jouduin sinne 11 vuotiaana, eli kauan sielä olinkin.. jouduin sinne tupakasta viinasta ja muista vielä hölmömmistä päihteistä, niitä tuli haalittua ja kokeiltua koska mitään muuta ei oikeen elämään mahtunu, äiti ja isäpuoli lupasi mulle kaiken maasta taivaaseen, kunhan vain annoin niiden matkustaa, isäpuoli antoi vielä kaupan päälle turpaan.. ja piologinen faija, no se siitä, missä lieneekin kuka lieneekin.. mutta tosiaan joo, niistä ihmisistä tuli mulle oikee parhe, tuntu et olin alunperinki vaan syntyny väärään kotiin:) kyllä mä aika paljon sain sielä riehua ennen ku nostettiin asia pöydälle, 3kk arestia ja pelkkää koulua sain käydä oven ulkopuolella:/ ei se silloin herkkua ollu, mut ainaki pelasti mun elämän, näin ainaki uskoisin:) perhe oli mahtava, mun lisäks huostassa oli 3v. poika 2vuotta loppuaikana, suunilleen saman ajan mun kanssa 6 vuotta nuorempi tyttö ja kaks vuotta vanhempi poika:) mukavaa porukkaa, ei kukaan varmaan hengissä ellei niitä ois tää perhe pelastanu:) erikoista paikassani kylläkin oli se ettei se ollut tavallinen perhekoti vaan myös huosta:) tulipa pitkä viesti:) mutta joo, eli kokonais vaikutus muhun oli positiivinen:) musta välitetään siellä vieläki j akäyn usein heidän luona vieläkin:)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


taisteleva äiti kirjoitti:

Pyytäisin teiltä lapset,nuoret että kertoisitte tänne kokemuksistanne sijaiskodeissa,nuorisokodeissa,lastenkodeissa.Hyvi mutta myös huonoja.Niin paljon kuulen kuinka lapsia näissä paikoissa kohdellaan ja haluaisin kuulla teidänkin mielipiteitä ja muistoja.Ja jos saan luvan lainata kertomuksianne viedessäni asiaa eteenpäin kirjan tai vetoomuksen muodossa.Henkilötietojanne en tarvitse että turvallisuus on taattu.Toivoisin näin voivani parantaa omalta osaltani tätä huolestuttavaa tilannetta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu