Kuuntelevatko tällä palstalla keskustelevat tuota klassikko-ohjelmaa? Itse olen kuunnellut ohjelmaa säännöllisesti koko sen olemassaolon ajan. Vain olosuhteiden pakosta olen joskus joutunut jättämään "toivotut" väliin.
Ohjelman kuuntelu on minulle suorastaan tapa, ja olen viime vuosikymmeninä huomannut, että jos joudun syystä tai toisesta jättämään ohjelman väliin tai lopettamaan kuuntelun ennen ohjelman loppumista, tulen jopa hieman pahalle tuulelle. Tosin olen muutenkin sellainen "tapaihminen", ehkä vähän liikaakin.
Ohjelman kuuntelu on minulle suorastaan tapa, ja olen viime vuosikymmeninä huomannut, että jos joudun syystä tai toisesta jättämään ohjelman väliin tai lopettamaan kuuntelun ennen ohjelman loppumista, tulen jopa hieman pahalle tuulelle. Tosin olen muutenkin sellainen "tapaihminen", ehkä vähän liikaakin.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Yritin mahduttaa moisen ylellisyyden.Kasvattikodissasni oli putkiradio,siis sähkötön vempele,joka toimi anodeilla.Eihän sillä olisi saanut kuunella kuin "kirkonmenot"
Ja ne lauantaintoivotut:Nuoruusmuistoja ihan isolla kirjaimella.Olavi Virta,Henry Theel(Suomen Mario Lanzza),siitä iltatuulenviestiin ja Aikamiehiin.
Olin kerran ravintolassa ja siellä oli leikkimielinen tietokilpailu:kysyttiin lauantain toivottujenlevyjen soitetuinta kappaletta alusta alkaen vastasin:Orvokkeja Äidille se oli silloin oikein.Sain palkinnonkin.Aikaa siitä ehkä 25-30v
Minulle jäi mieleen kappale Vanhan veräjän luona.
Sitä hoilotin työkavereiden kiusaksi asti.Kukahan mahtoi levyttää?
Vanhan veräjän luona levytti Eila Pienimäki, sitä kuulee vieläkin aika usein turkulaisesta paikllisradiosta.
Mutta tuo toinen "Orvokkeja ädille" tuo mieleen vuodet 45-47, se ilmestyi joinakin noista vuosista.
Levyttäjää en muista, muistan vain Äitienpäivä juhlat jossa asuinkuntani opettajan tytär halusi esittää juuri ilmestyneen kappaleen. Opettaja itse sanoi ettei hän taida osata oikein säestää tytärtään kun kappale ei ole hänelle vielä tuttu. Säesti kuitenkin.
Itse Lauantain toivotut ovat joskus olleet kovinkin kuunneltuja minullakin , mutta tällä erää tulee kuunneltua liiankin vähän radiota ja sen minkä kuuntelen tulee tuosta turkulaisesta paikallisradiosta.
Nuorena sitä kuunneltiin aina. Se oli sitä aikaa, kun mitään kevyttä musiikkia ei tullut radiosta. Viimeinen kappale oli amerikkalainen tai muuten uusi ulkomainen, ja usein se loppui kesken kaiken. Mitenkähän monta tuhatta kertaa mahdoin kuulla Miliza Korjuksen "Warum"? Se oli mukana jokaisessa lähetyksessä.
Meillä päin alkoi kuulua sitten merirosvoradio "Radio Nord". Kaikki kuuntelivat sitä ikään katsomatta. Musiikki oli pelkkiä hittejä, ja niin vanhat kuin nuoretkin halusivat kuunnella niitä.
Minun erityinen suosikkini oli "When my little girl is smiling, the whole world is smiling with her...". En ole ikinä kuullut kappaletta missään muualla.
Tuleeko ohjelma yhä klo 17 lauantaisin? Miltä kanavalta? En kuuntele koskaan radiota muualla kuin autossa, ja nykyisin en enää juuri sitäkään.
(Itse asiassa radion kuuntelemattomuuteni johtuu alunperin siitä, että radio kuuluu huonosti asunnossani. En tiedä miksi.)
Radion kuuntelulleni on käynyt samoin, että enimmäkseen autossa, jos sielläkään. Vielä 15 vuotta sitten vaadin keittiöön kunnon radion, johon CD- ja kasettimahdollisuudet. Erittäin harvoin ryhdyn varsinaisesti kuuntelemaan. Nirso on nirso. Elämäni aikana olen kait kuullut riittävästi hälinää. Ohjelmakin tuntuu usein himp-hampulta. Klassica tosin ottaa joskus valtoihinsa ja ehkä Risto Nurmi aiheineen.
Sama täällä, enkä tiennyt että lauantain toivotut vielä soi, en kuuntele radiota kuin autossa.
Jotenkin tapa loppui työelämässä. Minulla oli kyllä radio työhuoneessa, mutta tukihenkilönä
puhuin puhelimessa jatkuvasti samalla kuin tein töitä. Musiikki ei minua häirinnyt mutta puhelimen toisessa päässä olevaa keskustelijaa kylläkin, tausta äänet jotenkin kummasti kantautuvat puhelimitse.
Kotona taas mieheni kiusaantui musiikista, hän sairasti viimeiset vuodet ja hermostui kaikista ylimääräisistä äänistä. Minulla ei edes ole radiota, seuraavasta tarjouksesta pitäisi varmaan ostaa, kun mikään ei enää estä. Kuuntelen joskus musiikkia CD:ltä tästä koneelta, äänenlaatu on ihan hyvä. Tai sitten on telkkari päällä, ihan vain äänen vuoksi.
Radio Nordin muistan myös, kuului kiinteästi nuoruusvuosiin.
Onpa sinulla hyvä perinne vaalittavana. Siinäpä pysyy musiikin rintamalla jotenkin ajan hermolla. Taidanpa ruveta matkimaan. Kiitos vinkistä!
Lauantain toivotuista muistuu mieleeni:
-Persialaisella torilla
-Luostarin puutarhassa
-Ratakiskojen kolketta
-Militsa Korjus: Warum
ja paljon muita kauniita kappaleita.
Olen ajatellut,että tuo ohjelma on lopetettu? Autoradiosta tuli hieno musiikki ohjelma,eräänä lauantaina,kun ajelin etelästä pohjoiseen ja ajattelin tuota ohjelmaa alan kuunnella,mutta siihen lopahti.
Minä silloin nuorena tyttösenä pidin juuri luostarin puutarhasta ja persialaisesta torista. Ne jotenkin saivat kuvat kulkemaan mielessäni.Sitten oli joku kuunnelma, jossa ääni tuli kuin haudan takaa. Olikohan sanoja Leevi Kuuranne? Minä ainakin pelkäsin kun hän sanoi:Jatkuu ylihuomenna. Hän kun venytti niin ihmeellisesti sanansa tuntui kuin aave olisi puhunut. Muistaako joku?
Terveisin
Reino
kiitos kun muistit.
Meille isä osti radion ihan olympialaisia varten 1952. Sitä ei saanut muuten kuunnella kuin uutisten ja säätiedoituksen ajan. Musiikin kuunteleminen olisi ollut synti, niin syvästi uskonnollinen kasvatusäitini opetti. Poikkeus oli kuitenkin ohjelma lauantain toivotut. Ainakin kahtena ensimmäisenä kesänä sillä oli huomattava käytännöllinen merkitys. Isä sai kuunnella tuon ohjelman, mutta äitini kieltäytyi kuuntelemasta. Hän lähti ulos perkaamaan puutarhamaata. Niinpä hän avasi säännöllisesti ikkunan, jonka vieressä radio oli,sääti radion volyymin hyvin kuuluvaksi ja lähti ulos. Seurauksena ikkunan alla oleva kukkapenkki oli puutarhan parhaiten hoidettu alue.
Näillä palstoilla on monta kertaa kirjoitettu siitä, että lapsuudessa kotona oli radio, mutta sitä ei saanut kuunnella. Liittyyköhän se joihinkin herätysliikkeisiin tms?
Se on aika erikoinen ajatus. Meillä sai kyllä kuunnella, ei sitä kukaan kieltänyt tai estänyt. Sillä ei ollut mitään tekemistä uskonnollisuuden kanssa. Ohjelmatarjonta oli vain niin tylsää, ettei viitsinyt kuunnella. - Kalle-Kustaa Korkin seikkailut toki kuunneltiin keskellä päivää. Koulussa oli siihen aikaan kahden tunnin ruokatunti. Ehti juuri ja juuri kotiin, ja sitten kohta lähdettiin takaisin kouluun.
Äitisi nautti musiikista siinä kuin muutkin ihmiset. Mistä mahtoi johtua niin kielteinen asenne? - Lauantain toivotut oli sellainen ohjelma, jota aina kuunneltiin. - Kun nyt myöhemmin ajattelee, niin kyllä radion ohjelmatarjonta on meidän lapsuudessamme ollut todella köyhää.
Minä inhosin aivan erityisesti lauluyhtye Peipposia. Laulajat olivat kuukausipalkkaisia radion esiintyjiä. Sen vuoksi sitä hoilaamista sai kuunnella joka päivä.
laatikosta kuuluva ääni koettiin pirun juoneksi, jota monet herätysliikkeiden omaoppiset saarnaajat käyttivät myyntivalttina taivasmatkoille. Toiset puolestaan pitivät sitä maailmanlopun enteenä. Siitä, ettei taikausko ole kovin kaukausta historiaa, kertoo esimerkiksi erään naisen hokema tämän nähdessä moottoriveneen ensimmäisen kerran:
Armonliiton enkel, poista päältämm perkel.
Tuosta ohjelman tarjonnosta on syytä muistaa Suomen taloudellinen tila sotien jälkeen, raskaat sotakorvaukset eikä verotuloja, vastaanottimien harvalukuisuus sekä niiden nykyistä korkeampi hinta tulotasoon verrattuna. Lisäksi on huomioitava, että kansainvälisestikin radio vakiinnutti asemansa median välittäjänä huomattavasti toisen maailmansodan jälkeen.
Mutta Suomessa sama surkeus jatkui paljon myöhempään kuin muualla. Oli ikäänkuin jokin "moraalinen taho", joka ei sallinut kevyttä musiikkia, ei nyt ainakaan amerikkalaista. (Mitenkä pitkään radion johto oli kommunistinen?) Olen itse pääosin klassisen musiikin kuuntelija, joten minulla ei ole edes oma lehmä ojassa. - Voi hyvin olla, että kiinnostukseni klassiseen musiikkiin tulikin siitä, ettei radiosta juuri muuta voinut kuunnellakaan lukuunottamatta niitä vihoviimeisiä Peipposia.
Tästä on sitten jäänyt iankaikkisen vanhanaikainen asetelma siitä, että on muka olemassa "hyviä" ja "huonoja" musiikin lajeja. Jotkut uskovat siihen roskaan yhä tänä päivänäkin.
Todellisuudessa on niin, että klassisen musiikin kuuntelijat ovat yleensä avoimia kaikelle musiikille, kun taas iskelmä- tai rokkifania ei saa millään ilveellä kuuntelemaan klassista. (Jos joku hevirokkari joskus saadaan tulemaan sinfoniaorkesterin konserttiin, niin on aivan mahdollista, että hän onkin innoissaan. Olen nähnyt sen omin silmin.)
Olikos se radion voimanlähde, jota perukoilta raahasivat linja-autolle ja lähettivät ladattavaksi maalikyliin puukehikossa tai pienehkössä sankakopassa ?
Siinä oli vahva syy, miksi joutavien kuuntelu puuttui päiväjärjestyksestä. Haluttiin kuulla vain uutiset ja niihin verrattavat.
Sähköistäminen tapahtui v.1950 mennessä. Ehkä monikin muistaa, että vapaat tuulet radion kuunteluun alkoivat puhaltaa vasta maaseudun sähköistämisen jälkeen.
Lienee totta, että politiikan johdosta Hella Vuolijoki särki Hiskin Lännenlokarin kiekon. Kuitenkin radion resurssit eivät sallineet ulkomaisen musiikin lähettämistä kovinkaaan suuressa mittakaavassa. Tämä ei ole ollut vain suomalainen vaan yleispohjoismainen ilmiö. Asia korjaantui vasta kuuluisan Merirosvoradion aiheuttaman yleisöreaktionseurauksena. Silloin perustettiin erillisiä musiikkikanavia.
Kurisioteettinä pitää huomauttaa sodan anti kulttuurille. Rintamaradio musiikkiantineen loi tarpeen lauantain toivottujen tuottamiselle.Mutta ei ainoastaan se. Iltamien ohjelmapakko loi perustan kyläteatterien, runonlausunnan ja kansantanssien harrastukselle.
Minulla, vAIkka en ole koskaan osannut laulaa, oli pienestä pitäen (noin 12v.) vihko, johon kirjoitin aina kaikki levyt, mitkä soitettiin lauantain toivotuissa. Jos olin vaikka pihalla, äitini huusi minut sisään, kun ohjelma alkoi, koska tiesi, että se oli minulle tärkeätä. Kukaan muu sisaruksistani ei tästä piitannut, enkä tiedä, miksi se oli minulle tosi tärkeätä. Harmittaa vain, että nuo vihot ovat hävinneet, kirjoitin niitä ainakin 5-6 vuotta,vaikka usein levyt olivat melkein aina samoja esim. Luostarin puutarhassa ja Miliza Korjuksen Varum.
jonkinlainen kidekone jo ennen sotaa -39 .Ja muistelen että sodan lälkeen meille ostettiin radio,vaikka oltiinkin köyhiä . Sitä sai kuunnella ,ainakin sillon kun Äiti ei ollut kotona . Muistan kuinka tykkäsin kuunnella Klassista musikkia jo pikkulapsena ,mutta jotenkin se oli mielestäni pelottavaa ,sain sellaisia mielikuvia musiikista .Lauantain toivotut kuunneltiin ja meillä oli 5 naista, tai
lapsiahan me olimme,jaoimme kappaleet niin että jokainen sai nikkokappaleen vuorotellen.Isommat sisarukseni olivat vähän alle parikymppisiä ,minä hännän huippuna-- 12v oli ikäero vanhemman kanssa.
Minulla oli ihana äiti hän oli kuin yksi meistä ,hän oli hyvä laulamaan ja oppi laulujen sanatkin heti.Tanssiin hän opetti meidät kaikki ja meillä kasattiinkin matot lauantaisin että saatiin harjoitella parittain .
Meillä ei ollut isää pitämässä kuria ,isä ja äiti erosivat silloin kun minä olen ollut vauva.En ole yhtään kade niille perheille joilla naapuristossa oli isä,joka oli sodasta palannut ja rikkinäinen persoona ,juoppoja ja riitasia olivat.
Meille juoksi monasti naapurin lapset isää pakoon .
laulua ja laulajaa, alkaa sanoin: " Niin harvoin täällä saamme sen jota sydän haluaa, sen toiset vievät, vaan me kuin orvot saamme taivaltaa", liippaa niin pirun läheltä.
Tätä samaa laulua kysytään parhaillaan myös 80 sivulla. Löytyisikö tietoa?
Ylen ohjelmapäivystys voisi antaa vihjeen, mistä kappale löytyy. Kaupallisiakin lähteitä tähän on olemassa. Näistä minulla ei tietoa.