Joopa joo

jorojukka-kukka

On tämäkin keskusteluareena!!!

Aiheena Jari Sillanpää. Muka.

Ps. Jari on miellyttävä, empaattinen mies, joka kelpaisi monellekin suomimiehelle malliksi.

15

1230

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Miksi ei olisi?

      Jari Sillanpää on harvinaisen musikaalinen ja se saattaa olla esimerkillistä, mutta homottelu ei sovi esikuvaksi kenellekään. Seksuaalisuuden ylikorostus ja epäsovinnaiset suhteet ovat siveettömyyttä, haureutta, sellainen käytös ei kertakaikkiaan sovi. Ihmisen perustehtävä on lisääntyä ja täyttää maa. Luonnon vastaiset suhteet ovat syntiä, ne ovat ihmiselle kuolemaksi. Mitkään ihmisen omat himot eivät kelpaa selitykseksi, päinvastoin. Ihmisen pitää hallita himonsa eikä toisinpäin.

      On eri asia, mitä Jari Sillanpää on persoonallisuudeltaan. Yleensä pitäisi olla varovainen arvioidessaan toisen persoonallisuutta. Toista ihmistä ei voi koskaan tuntea kokonaan. En tunne Jari Sillanpäätä henkilökohtaisesti, mutta julkisuudessa esitettyjen tietojen perusteella hän ei suuresti poikkea keskiverto suomalaisesta miehestä. (Siis kuka tahansa keskiverto sopii esikuvaksi monelle). Tuntemani vanhatpojat ovat kaikki empaattisia ja käytökseltään miellyttäviä.

      Se, miksi tämä keskustelupalsta ei vedä, on varmasti monia syitä ja niitä on turha arvailla. Ilmeisesti hänen faninsa eivät viihdy keskustelupalstoilla. Nettikeskustelu on itsestäänselvyys ainoastaan alle 30-kymppisille. Saattaa olla, että jos jotain tapahtuu, sitten keskustelukin vilkastuu.

      • täällä

        käydä..kaikesta muusta puhutaan kuin musiikista..niin paljon asiattomia viestejä,ettei täällä pahemmin viitsi edes käydä..ei tule kuin paha mieli

      • lehar
        täällä kirjoitti:

        Ilmeisesti Jari Sillanpään musiikista kiinnostuneet eivät ole nettikeskustelijoita. Eivätkä nettikeskustelijat ole kiinnostuneita Jari Sillanpään musiikista. Vaikuttaa siltä, että nämä kaksi asiaa eivät kohtaa ainakaan S24K -palstoilla eivätkä J Sillanpään omalla foorumilla. Saattaa olla niinkin, että musiikki ei saa suomalaisia keskustelemaan. Ihmiset kiinnostavat enemmän.

      • lehar
        täällä kirjoitti:

        käydä..kaikesta muusta puhutaan kuin musiikista..niin paljon asiattomia viestejä,ettei täällä pahemmin viitsi edes käydä..ei tule kuin paha mieli

        Jos faneja on n. 1000 niin luulisi sellaisen joukon saavan aikaan jos jonkinlaista keskustelua.

      • jorojukka-kukka

        Mitä olet mieltä maapallomme liikakansoituksesta? Ja mitenkä se sopii lanseeraamasi ajatuksen kanssa yksiin, "lisääntyä ja täyttää maa"?

        Seksuaalisuutta kiistattomasti YLIKOROSTAVAT kaikkein eniten heterot. Jotenka sekin argumentti meni siinä...

        Jos kahden ihmisen välinen rakkaus on haureutta ja siveettömyyttä, niin mikä on silloin enää hyvää ja pyhää?

      • jorojukka-kukka
        täällä kirjoitti:

        käydä..kaikesta muusta puhutaan kuin musiikista..niin paljon asiattomia viestejä,ettei täällä pahemmin viitsi edes käydä..ei tule kuin paha mieli

        Taiteilija Jari Sillanpää on paljon muutakin kuin homo, mutta vain siitä täällä puhutaan. Homofobia on sairaus.

      • Homppelikundi

        On se kumma, että jos homo edes vähänkään mainitsee homoudestaan, se on heti "ylikorostamista". Sen sijaan heterot saavat puhua ummet lammet perhe-elämästään, rakkauselämästään ja jopa seksistään, eikä kukaan ole moksiskaan.

        Ongelman ydin taitaa olla kuulijassa. Kun jokin asia on uutta omalle ajatusmaailmalle, se näyttää ylikorostuneelta vaikkei todellakaan ole sitä. Olisi siis syytä mennä itseensä ja miettiä omia ajattelutapojaan.

        Aika outoa, että sanot "ihmisten pitää hallita himonsa eikä toisinpäin". Useimmat tuntemani heterot eivät ole himojaan hallinneet, vaan perheenlisäystä on kovin monelle tupsahtanut.

        Väität homouden olevan luonnon vastaista. Eivätkö homot sitten ole samalla lailla luonnon luomuksia kuin kuka tahansa muukin?

        Kerrohan nyt minulle, mikä minä sitten olen, kun en homona kerran olekaan luonnollinen ihminen?

      • mitäkin
        Homppelikundi kirjoitti:

        Homous on häiriö sikiö- tms aikaisessa kehityksessä?

      • Homppelikundi
        mitäkin kirjoitti:

        Homous on häiriö sikiö- tms aikaisessa kehityksessä?

        Tiedemiehet eivät ole löytäneet syytä homouteen.

        Tiesitkö, ettei heterouteenkaan ole löydetty syytä?

      • rahel
        jorojukka-kukka kirjoitti:

        Mitä olet mieltä maapallomme liikakansoituksesta? Ja mitenkä se sopii lanseeraamasi ajatuksen kanssa yksiin, "lisääntyä ja täyttää maa"?

        Seksuaalisuutta kiistattomasti YLIKOROSTAVAT kaikkein eniten heterot. Jotenka sekin argumentti meni siinä...

        Jos kahden ihmisen välinen rakkaus on haureutta ja siveettömyyttä, niin mikä on silloin enää hyvää ja pyhää?

        Miten siis on? Olemmeko me parempia? Emme suinkaan. Mehän olemme edellä osoittaneet, että kaikki, niin hyvin juutalaiset kuin kreikkalaiset, ovat synnin alla,
        10. niinkuin kirjoitettu on: "Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan,
        11. ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa;
        12. kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään.
        13. Heidän kurkkunsa on avoin hauta, kielellänsä he pettävät, kyykäärmeen myrkkyä on heidän huultensa alla;
        14. heidän suunsa on täynnä kirousta ja katkeruutta.
        15. Heidän jalkansa ovat nopeat vuodattamaan verta,
        16. hävitys ja kurjuus on heidän teillänsä,
        17. ja rauhan tietä he eivät tunne.
        18. Ei ole Jumalan pelko heidän silmäinsä edessä."

      • jorojukka-kukka
        Homppelikundi kirjoitti:

        Tiedemiehet eivät ole löytäneet syytä homouteen.

        Tiesitkö, ettei heterouteenkaan ole löydetty syytä?

        Heterouden selvittämiseen ei olla pystytty. Ettei vaan olisi pelkkää riettautta ja hallitsemattomia himoja. Oi voi.

      • Pöökökö?
        jorojukka-kukka kirjoitti:

        Heterouden selvittämiseen ei olla pystytty. Ettei vaan olisi pelkkää riettautta ja hallitsemattomia himoja. Oi voi.

        Pöökö!

      • no voi että
        Homppelikundi kirjoitti:

        On se kumma, että jos homo edes vähänkään mainitsee homoudestaan, se on heti "ylikorostamista". Sen sijaan heterot saavat puhua ummet lammet perhe-elämästään, rakkauselämästään ja jopa seksistään, eikä kukaan ole moksiskaan.

        Ongelman ydin taitaa olla kuulijassa. Kun jokin asia on uutta omalle ajatusmaailmalle, se näyttää ylikorostuneelta vaikkei todellakaan ole sitä. Olisi siis syytä mennä itseensä ja miettiä omia ajattelutapojaan.

        Aika outoa, että sanot "ihmisten pitää hallita himonsa eikä toisinpäin". Useimmat tuntemani heterot eivät ole himojaan hallinneet, vaan perheenlisäystä on kovin monelle tupsahtanut.

        Väität homouden olevan luonnon vastaista. Eivätkö homot sitten ole samalla lailla luonnon luomuksia kuin kuka tahansa muukin?

        Kerrohan nyt minulle, mikä minä sitten olen, kun en homona kerran olekaan luonnollinen ihminen?

        tuota sinun homoudella ylvästelyä!Mitä hyvää ja rohkeaa siinä on että sanoo "tulin kaapista",tyhmää ja röyhkeää se on,sairaan kiihkonsa hyväksymistä ja oikeaksi julistamiksta.Että silleen!

      • ...
        Homppelikundi kirjoitti:

        On se kumma, että jos homo edes vähänkään mainitsee homoudestaan, se on heti "ylikorostamista". Sen sijaan heterot saavat puhua ummet lammet perhe-elämästään, rakkauselämästään ja jopa seksistään, eikä kukaan ole moksiskaan.

        Ongelman ydin taitaa olla kuulijassa. Kun jokin asia on uutta omalle ajatusmaailmalle, se näyttää ylikorostuneelta vaikkei todellakaan ole sitä. Olisi siis syytä mennä itseensä ja miettiä omia ajattelutapojaan.

        Aika outoa, että sanot "ihmisten pitää hallita himonsa eikä toisinpäin". Useimmat tuntemani heterot eivät ole himojaan hallinneet, vaan perheenlisäystä on kovin monelle tupsahtanut.

        Väität homouden olevan luonnon vastaista. Eivätkö homot sitten ole samalla lailla luonnon luomuksia kuin kuka tahansa muukin?

        Kerrohan nyt minulle, mikä minä sitten olen, kun en homona kerran olekaan luonnollinen ihminen?

        Se vain kummallista, mikä se sellainen yksinäinen homo on, jos kyseessä on seksuaalinen kanssakäyminen. Heterot eivät levittele juttuja suuntautumisestaan vaan parisuhteistaan. Ovathan homot antiikin ajoista saakka olleet julkisuudessa, mutta aina parinsa kanssa. Yksinäistä hetroa ei ole olemassa, ei myöskään yksinäistä homoa. On olemassa parisuhteita ja on olemassa ihmisiä, jotka eivät elä parisuhteessa. Siinä mielessä Jari Sillanpää on kummallinen. Ja sitten on olevinaan loukkaantunut, jos lehdessä julkaistaan kuva, jossa hän on jonkun satunnaisen mieshenkiön kanssa. HAH!!!

        Luepa Roomalaiskirjettä niin viisastut. Siinä sinulle syntyjä syviä:

        24. Sentähden on myös Jumala heidät laskenut sydämensä himoihin, saastauteen, häpäisemään keskenänsä omaa ruumistansa,
        25. Jotka Jumalan totuuden ovat valheeksi muuttaneet ja ovat kunnioittaneet ja palvelleet enemmän luontokappaletta kuin Luojaa, joka on siunattu ijankaikkisesti, amen!
        26. Sentähden on Jumala heidät antanut ylön häpiällisiin himoihin, että myös heidän vaimonsa ovat muuttaneet luonnollisen tavan luontoa vastaan,
        27. Niin myös miehet ovat antaneet ylön vaimon luonnollisen pitämisen, toinen toisensa puoleen himoissansa palaneet, miehet miesten kanssa riettauden tehneet ja saaneet, niinkuin pitikin, eksymisensä palkan itsessänsä.

      • ...
        Homppelikundi kirjoitti:

        On se kumma, että jos homo edes vähänkään mainitsee homoudestaan, se on heti "ylikorostamista". Sen sijaan heterot saavat puhua ummet lammet perhe-elämästään, rakkauselämästään ja jopa seksistään, eikä kukaan ole moksiskaan.

        Ongelman ydin taitaa olla kuulijassa. Kun jokin asia on uutta omalle ajatusmaailmalle, se näyttää ylikorostuneelta vaikkei todellakaan ole sitä. Olisi siis syytä mennä itseensä ja miettiä omia ajattelutapojaan.

        Aika outoa, että sanot "ihmisten pitää hallita himonsa eikä toisinpäin". Useimmat tuntemani heterot eivät ole himojaan hallinneet, vaan perheenlisäystä on kovin monelle tupsahtanut.

        Väität homouden olevan luonnon vastaista. Eivätkö homot sitten ole samalla lailla luonnon luomuksia kuin kuka tahansa muukin?

        Kerrohan nyt minulle, mikä minä sitten olen, kun en homona kerran olekaan luonnollinen ihminen?

        ihailkaa te vaan rauhassa niitä keisarin uusia vaatteita.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      299
      4830
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      135
      3085
    3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      54
      3012
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      32
      1575
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1252
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1209
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      12
      1042
    8. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      78
      1021
    9. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      1001
    10. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      52
      999
    Aihe