Nyt vast olen tajunnut kuinka yksinäinen nuori nainen olen aina ollutkin. ikin ei oo kavereit ollut, tai jos oli ni ns. kavereita eli ei hyviä ja kunnollisia kavereita. ne muutamat ystävät mitä mulla nyt on, ihme, niin ei heilkään mulle aina aikaa oo oikeestaan kahella vaa joskus, kahella toisella harvemmin kuin joskus noh ne kaikki frendit seurustlevat taikka ovat kohta perheellisiä. yläasteella mua syrjittiin. mua on koko peruskoulun kiusattukkin jopa käyty kurkkuun käsiksi, en luota kehenkään, asun yksin, käyn töissä mutta teen sielläkin yksinään työtä mitä nyt pari sanaa saatan vaihtaa jonkun kanssa, kun kuljen ohi, systerin kans en oo hyvissä väleisssä olemme niin erilaisia, yläasteella olin kuin hiljanen hissukka nykyään olen paljon enempi muuttunut niiltä ajoilta, oon vain kerran seurustellut, sekin kusetti ja petti joten sitä suuremmalla syyllä en osaa luottaa siihhen et joku joskus vois rakastaa mua. "niin yksin pois leikeistä toisten" sopii just mun kuvaan. yksin kaikkialla.. pelkään jääväni yksin! olen masentunut enkä tiedä miksi se vaa alko muutama vuos sitte. ite arvostan ystäviäni koska heille voin puhua ihan kaikesta ja olla oma itteni, hekin ovat erilaisia ja olleet masentuneita. arvostan myös että jokainen meistä on saman arvoinen mihinkään katsomatta, minulla on periaatteeni ja yx niistä on se että teen työnni mahdollisimman hyvin enkä puhu töissä muista paskaa, silti olen YKSIN! ite kohtelen muita saman arvoisesti kuin haluaisin mua kohtelevan mutta silti niin kuin sanoin olen yksin. en tajua. välillä luulen et vika on oikeesti mussa kun olen aina ollut yksinäinen. toisaalta olen yksinäisyyteen alkanut tottumaan, mutta ei tätä loputtomiin jaksa! elämä on alkanut näyttämään valoisalta, mutta silti SEURA OLIS IHAN KIVA! onko se liikaa vaadittu?! miten musta tuntúu että kaikki mitä pyydän olisi liikaa vaadittu?! ystäviä, elämäni mies.. Siis - RAKKAUTTA! Niinpä niin joku tietty sanoo et oon viel liian nuori, mut mix kuten frendit ehtii jo mua ennen vaik nekin on alle kolmekymppisii!?en mä sitä tarkota että haluun olla just eka, mut olis ihan kiva jos munkin vuoro olis joskus, ja mulhan ei sitte ole mitää korkeita kriteerejä oli ehkä ennen, mut ei enää toivon vaa sitä parasta kaveria siitä oikeasta siis onko se liikaa vaadittu?!
"niin yksin pois
leikeistä toisten"
1253
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Mä kuule tiedän miltä tuntuu olla yksinäinen, koulukiusattu ja miltä tuntuu kun toivois et ois joku joka rakastais, tosin mä taidan olla sua jonkin verran nuorempi. Voi kunpa mä vaan pystyisin auttamaan...
No sä olet sentään vielä alle kolmenkymmenen. On sellasia yli nelikymppisiäkin jotka ei ole perustaneet perhettä vaikka haluaisivat, niin että kyllä sulla varmaankin on aikaa. Mä itsekin vaan yritän ajatella, että hyvää kannattaa odottaa. "Kun päivänkakkarat kukkivat, ovat ruusut vasta nupullaan", mä kuulin joskus jonkun tollasen sanonnan, ja sit et "hosumalla tulee vaan kusipäisiä kakaroita". Ei toi nyt ehkä paljon lohduta, mut siis et kyllä sä varmaan tulet saamaan tosi läheisiä ystäviä ja rakastavan puolison. Ja on hienoa jos sä jaksat yhä tehdä työsi kunnolla.
Mutta miten sä niitä ystäviä voisit saada, mun on tosi vaikea neuvoa kun olen itse tosi huono ihmissuhdeasioissa... Ehkäpä jonkun harrastuksen kautta? Tai sun nykyisten ystävien kautta? Pitää vaan ottaa itseään niskasta kiinni, rohkaista mielensä ja sanoa, ettei voi saavuttaa mitään jollei edes yritä.
Tsemppiä ja jaksamista