Eli miten esim lääkäri alkaa hoitaa potilaan (asiakkaan) masennusta jos se johtuu ainoastaan jostain ulkoisesta seikasta mille ei todella voi tehdä mitään,milään kauneusleikkauksilla.
En nyt sano sitä ongelmaani,koska en halua tulla tunnistetuksi,mutta miten yleensä tälläisiä ongelmia (JOTKA OVAT TODELLISIA JA JOISTA EI PÄÄSE YLI)hoidetaan jos tulee vastaanotolle ja on siis vain sen takia hyvin masentunut ollut kohta 10v.
En ole nuori joka käesii huonosta itsetunnosta ja vähättelee itseään. En vaan voi ooppia elämään tämän ongelman kanssa!
Mietin sitä jokaminuutti kun olen ihmistenilmoilla!
En nyt sano sitä ongelmaani,koska en halua tulla tunnistetuksi,mutta miten yleensä tälläisiä ongelmia (JOTKA OVAT TODELLISIA JA JOISTA EI PÄÄSE YLI)hoidetaan jos tulee vastaanotolle ja on siis vain sen takia hyvin masentunut ollut kohta 10v.
En ole nuori joka käesii huonosta itsetunnosta ja vähättelee itseään. En vaan voi ooppia elämään tämän ongelman kanssa!
Mietin sitä jokaminuutti kun olen ihmistenilmoilla!
Vastaukset 12
Vanhimmat
Itse käytän kossua, mutta arvaan, että hyvin monet vierastavat alkoholin käyttämistä mielialalääkityksenä. Viihdyn pikkukännissä ja rohkaistun juttelemaan ihmisten kanssa. Kossu sopii minulle.
mistä masennus johtuu jos lääkkeillä aletaan hoitaa, lääkkeet vaikuttaa aina niille ominaisella tavalla.
Psykiatri voi täsmähoitaa itsetuntoa.
Kossu voi auttaa, mutta annostelu on vaikeaa. Vaikeudet oppivat yleensä uimaan.
Vaikeaa tietää mitenkä todellinen ongelma on, vaiko neuroosi.
Lääkärin kautta kannattaa mennä, näitä asioita ei näe yleensä itse kuin vasta myöhemmin ja silloin on joskus jo myöhäistä. Joten mieluummin vähän nopeammin kuin hitaammin ammattilaisen pakeille.
itse väitän sosiaalisissa kontakteissa pitäväni vappunaamaria päässä ihan vaan huvikseni. saavatpahan nauraa kunnolla.t. entinen pelle, nykyinen panikoija
vaikea ongelma jonkun itseäsi koskevan asian kanssa...veikkaan sen liittyvän ulkpmuotoon...
Pointsi onkin se, miten oppisit hyväksymään tämän "puutteen" itsessäsi. Sinussa on VARMASTI monia positiivisiakin puolia, jotka kompensoivat puutettasi. Sinun pitäs havahtua huomaamaan vahvuudet itsessäsi ja sitä kautta opetella hyväksymaan itsesi , sellaisen kuin olet.
Lakkaa kuule tsiikaamasta muitten ilmeitä, kun liikut yleisillä paikoilla. Ei ne ihmiset sua niin pitkään katso kuin ehkä luulet. Sinulla on sama oikeus olla ja elää täällä kuin muillakin.
Ota rohkeampi ote vaan! Lujita itsetuntoasi pala palalta, siitä se lähtee.
mitä alkuperäinen tarkoittaa ja ajaa takaa ! Luettuani ketjun nyt tässä, tuli ekaksi minullekin tunne, että menee liian kevyeksi "lohdutukset"... No jaa, kai se on sekin, että toinen ei oikein voi ja osaa auttaa. Lohdutusyrityksiä ON, mutta ne vähän niinku, itsestäänselvyyksiä.
Itse koen AIVAN SAMAA kuin mitä käsitän alkup. tarkoittavan!
Esimerkiksi edellisessä vastauksessa tämä kohta:
"Lakkaa kuule tsiikaamasta muitten ilmeitä, kun liikut yleisillä paikoilla. Ei ne ihmiset sua niin pitkään katso kuin ehkä luulet. Sinulla on sama oikeus olla ja elää täällä kuin muillakin."
Minä olen täysin SAMAA MIELTÄ, mutta tuo ei auta mitään. Mikään järjen päätös ja paatos ja kompensointi, hyvien puolieni ajattelu ei ole minua auttanut: Olen edelleen erittäin herkistynyt ihmisten ilmeisiin ja tuijotuksiin, ja mikä vielä ihan tosi ja kauheinta, eivät aina pidä ihmiset suutaankaan kiinni! Olen jo ns. vanhempi ja olen valitettavasti sitä mieltä, että näin on elettävä, muutosta ei tule :-( .
Tulee niin pahoja monttuja juuri näistä ulkonaisista syistä ihmisten ilmeiden/ reagointien takia, että saatan jäädä sisälle 1 - 2 päiväksi. Rauhoittumaan. Sitten taas kerattävä voimien rippeet ja on syöksyttävä, milloin enemmän, milloin vähemmän susien suuhun. Siis, noiden, vaikka vain lievienkin ilmeiden ja tsiikaamisten eteen. Hermostoni (sijaitseeko se aivoissa, vai?) ei tule ikinä tottumaan ja "kasvamaan" yli tästä, eli herkistymisenikään ei lakkaa. Asia ON NÄIN. Asiani on konkreettinen. - Ymmärrän sinua Alkuperäinen. Vastaukseni on rehellinen ja valitettavasti ei kannusta yhtään! Pärjättävä on. Ei auta siis, ...että "muilla huonommin" tms, eikä tosiaan mikään 'hyvien puolieni ajattelu'. Tämä asia tuhoaa ja kattaa alleen KAIKEN - mutta täysin murskaantunut kai en ole, joskin 'rampautunut' jatkuvasti.
Yleensähän nuo "ulkoiset seikat" taitaa olla ongelma vain asianomistajan omassa päässä. Kenties siihen vois auttaa samanlainen hoito kuin yhdessä Aku Ankka-jutussa, että nukutetaan ja kietaistaan vaikka se ruma nenä vain siteisiin eikä oikeesti edes tehdä nenälle mitään ja potilas näkee nenänsä herättyään heti paljon parempana.
En lähtis ihan noin huumorilla tähän asiaan.
Kuten sanoin,ongelma ei ole vain minun pääkopassa vaan ihmiset oikeasti tuijottavat minua ja saan sääliviä katseita melkein jokaiselta.
Eli ei tee mieli lähteä mihkään jollei ole aivan pakko. Mutta ei tälläinen elämä kummoista ole.
Vaikka tottakai kaikilla on oikeus ja "lahja" elää kun on syntynyt mutta ihmiset luovat toisilleen välillä kestämättömän paineen katseillaan/sanoillaan.
todella osataan tuijottaa erilaista ihmistä! Ja katse osaa todella olla paheksuvakin...
Jos ei ihminen ulkonäöltään ole poikkeava, niin hänen tyyliään tai vaatetustaan voidaan tuijottaa kuin härkä uutta porttia.
On osattava olla välittämättä useimpien katseista. Tuijottakoot! Sehän on HEIDÄN ongelmansa. Kun itse tietää, missä mennään, pärjää heidän kanssaan.
Siis: huomenna jo ota vähän rennompi fiilis. Vältä katsomasta kaikkien ilmeitä. Kuulin joskus, että ns. sosiaalinen katse (esim . bussissa) on hyvä keino. Se tarkoittaa, että katselee vaikka suoraan eteenpäin, eikä kohdista katsetta ihmisiin.
Keskushermostostamme löytyy sellaisia reseptioita, jotka ovat opiaattien luokkaa.
Niiden tehovaikutus lakkaa viinalla ja lääkkeillä.
Tätä voit kysyä vaikka arkkiatri Pelkoselta, pitää kanssa kutinsa.
Naiset ovat meikäjätkälle armeliaita, jos nille esiintyy rooleitta, 'alastomana'.
No tiettyä zombiutta en ole pelännyt. Olen opiskellut, meditoinut ja
heittäytynyt klovnin rooliin tarvittaessa. Itsevarmuutta/itsetuntoa voi nostaa
asteettain jos psykologiaa itseen soveltaa.
Havaitaan: Oikeastaan olemme jokainen möhköfantti avaruudenolentoja.
Yhä eläinten vaistojen varassa kulkevia. Ei pidä perkele tupata jos ei tykätä.
Kuin sopulit, ihmisetkin vaistoavat lajitoverinsa sisäisen varmuustilanteen.
Kun rumuus ylittää tietyn kynnyksen, siitä tulee tiettyyn mittaan 'taidetta'.
Härski itseironia, apinalook, lyö hulluudella pintapuoliset elvistelijät.
Kuvottavinta näistä on säällinen pahvi madamemarkkinoillakin.
Se on psykologia, joka pelaa meidän avaruusolentojen maailmassa.
Tähtitieteen prof. Esko Valtaojan tuotanto katselee elämänilmiöitä
näiltä metafyysikoiden kantturoilta hyvin herkullisesti. Esim.
Kotona maailmankaikkeudessa on tällainen teos.
otsikolla " Kyl MÄ siis ". Siinä minun kokemusperäiset kommenttini, ja ymmärrykseni !
Jatkan vähän:
Kyllähän siis masennus- tams. lääkitys jotakin auttaa; kohottaa vähän itsetuntoa ja niinku "huumaa" vähän, jotta ei tunnu niin kovasti. Sanoisin, että on se minua auttanut. Lääkitystä menee koko ajan, se ok avuksi. Eipä se älytöntä ole lääkettä suojakseen näinkin käyttää. Suojaa kokemusmaailmaa sellaiselta, mitä ei koe kestävänsä. Ja eteenpäin on mentävä. Itsari-tyyppiä en ole, odotan vain, että joskus Taivaassa kaikki ohi ja kaikki paremmin eli täydellisen hyvin Rakkauden sylissä. Heippa.
vielä lisää mietettä tähän, edell olevaan.
"Tuijottakoot! Sehän on HEIDÄN ongelmansa. Kun itse tietää, missä mennään, pärjää heidän kanssaan." - Kyllä, ymmärrän, mitä tarkoitat, mutta mikä on, kun en saa tätä toimimaan. Jos minulla olisi perusturva ja edes yksi minua todella ja uskollisesti rakastava ihminen, niin tuo voisi onnistua!? Oon aina ollut liian heikoilla, liian herkkä tuijotuksille, ilmeille. Pitäisi olla kaikin tavoin vankempi, jotta itse tietäisi, "missä mennään".
Kirjoitit: "Vältä katsomasta kaikkien ilmeitä." Toimisiko tuo? Parantaisiko se MINUA ajan mittaan? Vahvistaisiko minua? Pistää miettimään. Eikö välttäminen olisi huijausta, ja kun kuitenkin arvaan ilman silmiäkin, millaisia ilmeitä ympäristössä on. Tilanne yhtä kurjan tuntuinen? Myönnän, että on tullut tavaksi tarkata, kuinka moni huomaa 'sillei'. Kerään aivan kuin saldoa, liikenteessä oloni jälkeen "lasken", kuinka monta pahaa tilannetta oli. Joskushan ei yhtäkään!
Vielä kirjoitit: "Kuulin joskus, että ns. sosiaalinen katse (esim . bussissa) on hyvä keino. Se tarkoittaa, että katselee vaikka suoraan eteenpäin, eikä kohdista katsetta ihmisiin." - Tätä kyllä käytänkin välillä. Niin, kyllä välttämisellä voisi suojataKIN itseään.
- Kiitos Sulle, panen näitä asioita kokeeseen. Yrittäisinkö toimia erilailla tietyn ajan.... Hmmmm?! (En siis ole alkuper. kirjoittaja.)
Mun mielestä se on itsensä huijausta jos alkaa syömään lääkkeitä tietyn ulkonäköseikan takia!
koska silti tiedostaa ja näkee ihmisten katseet,eikä ne siitä vähene vaikka itse ei tuijottelis ja "keräisi saldoa".
Tiedän kuitenkin että jos tätä vaivaa ei olisi,niin olisin todella sosiaalinen ja iloinen.
Joten tuntuu erittäin turhalta syödä lääkkeitä lopun elämän..koska tämä asia ei iän myötä kuitenkaan muutu.
En todellakaan tiedä mitä pitäisi tehdä!
En pysty elämään läheskään täysimittaista elämää tai liikkumaan siellä missä haluisin,koska siitä jää pysyvät arvet sydämmeen..en vain kestä sitä tuijotusta.Ja jos esim käyn paikassa missä tiedän olevan paljon ihmisiä,ja kun tuijotetaan niin saattaa mennä vaikka vuosia ennenkun ihmispaljouteen (esim tapahtuma) uskallan mennä.