Loppuunmyyty oli Kaupunginteatterin Suuren näyttämön katsomo eilen illalla, kun kävimme Mestariluokan katsomassa. Dmitri Sostakovitshin roolissa oli Asko Sarkola, Sergei Prokojevia esitti Esko Roine, Pääroolissa Lasse Pöysti, jota jotkut arvostelijat kritisoivat, mutta minusta hän oli kyllä tosi hyvä, loistava suorastaan.
Rooli oli haastava, vuorosanoja paljon, ja vain yhden kerran kuultiin kuiskaajan avustava lausahdus.
"Vallan kammareihin" kurkistus Neuvostoliiton aikana oli uskottavaa, mielenkiintoista.
Rooli oli haastava, vuorosanoja paljon, ja vain yhden kerran kuultiin kuiskaajan avustava lausahdus.
"Vallan kammareihin" kurkistus Neuvostoliiton aikana oli uskottavaa, mielenkiintoista.
Vastaukset 12
Vanhimmat
on Stalin?
Lasse Pöysti
ja raskaskin. Lainaan tähän heti esityksen nähtyäni kirjoitetun kommenttini Teatterin kotisivulta:
"Kiitos upeasta teatteriesityksestä, jota ainoastaan teatteriin nauramaan ja hauskuutta kokemaan tulleet katsojat ajoittain vähän häiritsivät. Ilman mestarinäyttelijöitä en itse olisi Stalinin hirmuvaltaa käsittelevää esitystä lähtenyt katsomaankaan. Onneksi musiikki kevensi erityisesti toista näytöstä. Zdanovin meiskausta olisi mielestäni voinut hieman lyhentää ja vähentää, muuten esitys oli mielestäni täysosuma. Kiitos!"
oli käsketty Kremliin Isä Aurinkoisen vodkanhuuruiseen salonkiin käännytettäviksi tuottamaan Neuvostoliitolle sopivaa musiikkia.
Hymyn takana oli mielipuolisen diktaattorin tarve nöyryyttää ja alistaa taiteilijat, joilla oli musiikista oma näkemyksensä, taiteilijan, taiteen vapaus.
Josef Stalinin käytös oli täysin arvaamatonta, mielivaltaista,
psykopaattisen diktaattorin valttina oli teloitusryhmä aamunkoitteessa, ja adjutantti (Martti Suosalo venäläisen upseerin puvussa) melskasi Stalinin apurina.
Esitys oli mielestäni aivan mahtava, voin allekirjoittaa Optimisti-Orvokki viestisi täysin.
Istuimme parvella ja kuulimme aina joskus permannon hörähtävän, sillä huumoriakin siinä sen hullun Stalinin käyttäytymisessä oli.
Väliajan lopulla kuulin naistenhuoneessa, miten joku vanhus morkkasi hörähtelijöitä, että vielä nauretaan tuon hirveän diktaattorin touhuille!
Mutta eihän ne touhut ilman syytä hörähdyttäneet! Kyllä näyttelijöillekin on hyvä, jos yleisö reagoi. Hörähdykset toistuivat lyhyinä ja melko vaimeina, olihan sen hullun hommissa naurettavuutta!
Stalin muuten piti itseään hyvänä ihmisenä, gruusialaisen sepän poika koki, että se kieli ja se musiikki oli juuri oikeata! Julmuutensa ei häntä kiusannut ollenkaan, psykopaatti kun oli.
jota säveltäjien täytyi tuntea siinä tilanteessa, kun itse ja kaikki läheisensä olivat täysin valtaa pitävien hirviöiden mielivallan alaisena, ei siinä edes henki eikä terveys paljoa merkinnyt tulevaisuudesta puhumattakaan.
En kiellä ihmisiä nauramasta, mutta minua ei todellakaan yhtään naurattanut. Ellei olisi ollut ihmisten henki kyseessä, tilanteille olisi ollut helppo nauraa.
Muistelisin näin.
Olin kommunistiaikana katsomassa balettia Kremlin suuressa kongressisalissa.
Esitys oli tietysti hyvä, kuten sopii arvatakin.
Viimeisen näytöksen loppuhuipentuma oli sitten sellaista propagandaa, että kaikki ulkomaalaiset, joita oli paljon, nauroivat ja hörähtelivät tuon tuostakin.
Shostakovitsh pääsi lopulta Kremlin suosioon, en tiedä miten. Tietsyti se tapahtui vasta Stalinin kuoleman jälkeen.
80-luvulla perestroikan aikana Hesarissa oli jatkokertomuksena Shostakovitshin muistelmat. Kyllähän neuvostojohto vielä silloinkin väitti niitä väärennökseksi.
Prokofjevhan oli vanhempi, hän onneton kuoli samana päivänä kuin Josif Stalin, mutta Sostakovits, joka oli 15 vuotta nuorempi, sai uudelleen mahdollisuuden diktaattorin kuoleman jälkeen.
Kommunistiaikana Lengingrad-sinfonian hulppean marssiosan (onkohan se sinfonian toinen osa?) sanottiin kuvaavan Leningradin piiritystä sodan aikana. Muistelmissaan Shostakovitsh itse sanoi, että hän yritti kuvata sillä Stalinin vainoja.
Jos on kuullut sen, niin varmaan vähän jokaisella menee kylmät väreet pitkin selkää.
Todellakin kylmät väreet riipivät pitkin selkäpiitä
Leningrad-sinfonian soidessa piirityksen muistomerkillä Piskarovin hautausmaan läheisyydessä
katsoisin mielelläni mutta kommunistiajan kuvia en katso.Ne ottaa päähän luulisin en ole nähnyt niistä puuttu kaikki mystiikka ja romantiikka ja se itse taide.Dokumentiksi niitä sanoisin.Huvittavia saattavat olla.