Evinrude.

Miten toimii sähköperä ja käykö vaihtaa tavalliseeen vaijeri vaihteisen tilalle?
Johnson on merkki.
4617
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kipparissa oli kesällä juttua museoiduista sähkövaihteisista Evikoista (vai oliko Jonsson?). Siinä todettiin, että ajatus ja laite oli hieno mutta valmistus lopetettiin US Coast Guardin painostuksesta. Olivat joutuneet mielestään liikaa hinaamaan merihädässä olevia veneilijöitä takaisin maihin. Syynä oli sähkön loppuminen jolloin veto ei pysynyt päällä.

Yksinkertaistettuna toimii siten, että ratas lukitaan sähkömagneetilla akseliin. Sähkö kun loppuu niin ei pidä enää.

Perämoottoreiden sähköjärjestelmät eivät kovin suuresti ole noista ajoista muuttuneet muuten kuin ehkä akkujen suhteen, jotka ovat hieman parantuneet 30-40 vuodessa.

Äänestä
  • Kyllä tulee perämoottoreista runsaasti enemmän, kuin kuuskyt luvulla.
    Nykylatureilla toimisi sähköperä aivan kivuttomasti, mutta eihän siinä oo järkeä, että vaihteen pitäminen päällä vaatii jatkuvaa sähköä.

    Kun olisivat kehittäneet vaihteen kytkeytymisen jälkeen lukkolaitteen, joka ei tartte sykäystä enempää sähköä. Ja sekin olisi nykyisin helppo homma.

    Äänestä

  • Nykyisin kirjoitti:

    Kyllä tulee perämoottoreista runsaasti enemmän, kuin kuuskyt luvulla.
    Nykylatureilla toimisi sähköperä aivan kivuttomasti, mutta eihän siinä oo järkeä, että vaihteen pitäminen päällä vaatii jatkuvaa sähköä.

    Kun olisivat kehittäneet vaihteen kytkeytymisen jälkeen lukkolaitteen, joka ei tartte sykäystä enempää sähköä. Ja sekin olisi nykyisin helppo homma.

    Onhan joissakin moottoreissa jo ihan järkevän kokoisia generaattoreita, mutta kyllä useimmat pienet moottorit ovat vielä 60-luvun tasolla. 10 A:n generaattoreita alkaa löytymään vasta yli 50 hv koneista. Enpä tosin tiedä paljonko sitä sähköä noissa vehkeissä kului.

    Tietääkseni ainut poikkeava vaihteistosysteemi on Yamahan dieseleiden perävetarissa, jossa on hydraulinen. Muut sitten ovatkin puhtaasti mekaanisia. Mekaaninenhan on halpa ja luotettava, mutta ei tietenkään niin hienostunut kuin sähköinen.

    Äänestä

  • siis kyllä mutta kirjoitti:

    On ollut Evareissa ja Johnssoneissa, ja niitä vieläkin käytössä.
    Näin muutama vuosi sitten 50 Evarin,"vanhempi malli" jossa oli hydraulinen perä ja pelkät painonapit kaukosäätö kotelossa. Hyvin toimi, eikä kolinoita kuulunut, vaikka rampsuteltiin eteen-taakse nopeastikin.

    Niistä kait Jamaha on ottanu esimerkkiä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

nimimerkki kirjoitti:

Miten toimii sähköperä ja käykö vaihtaa tavalliseeen vaijeri vaihteisen tilalle?
Johnson on merkki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu