masennus

rankkaa on,
kun kohtaukset jatkuu lääkkeistä huolimatta. Itkujen täytyy tullakkin ja oppia
vain jotenkin hyväksymään tilanne,
että näin tämä tilanne nyt on,
mutta tätä kohtaus tilannetta
ei saa jatkuaa kauaa.

Lääkkeillä saadaan kuitenkin kohtaukseton
epi ja sehän on myös kaikkien tavoite.

Puhu kaikista asioistasi Neurologillesi
avoimesti myös masennuksestasi niin
hän osaa auttaa parhaiten ja valikoida
myös lääkkeet sen mukaan jotka eivät
masenna enempää.

Torjua ei kannata masennusta vaan
hyväkyä se ja puhua sekä läpi käydä
ne asiat läpi,
jotka painavat.
Itse tein näin ja se olikin paras tapa.
Asiat on puhuttu ja puitu ja olen taas hyvinvointinen ja reipas oma itseni =)

Kunnostaan kannattaa huolehtia ja
lähteä heti aamusta kämpästä ulos.
Edes pieni lenkki kävellen jos ei
muuta niin kauppaan ja takaisin.
Seuraavaksi roskat jne...
Ole ystäviesi kanssa älä jää yksin
itsesi kanssa.

Opi ottamaan apua vastaan,
kun sitä tarjotaan.

Uskon,
että lääkehoitokin on paikallaan
jos sitä suositellaan.

Voima halaus !

...Tosin eri tavalla, masennus ei liity, ainakaan suurimmalta osin, epiin tai kohtauksiin. Ehkä lääkkeet edesauttavat sitä väsymystä ja masennusta mikä tällä hetkellä vallitsee. Mutta samanlaista historiaa näen itselläni kuin sinullakin on ja oli... Kyllä siinä itku tuli joka kerta kun olin kohtauksen saanut. Se vei kaikki voimat, eikä muuta enää jjaksanut tehdä... Itse hakeuduin neurologin lähetteen kautta psykiatrille joka pisti käymään vastaanotolla kerran viikossa puhumassa... Jotenkin se omalla kohdalla tuntui turhalta - ehkä ei ollut oikea ihminen kenelle jauhoin paskasta elämästäni. Mutta kaikki ovat erilaisia. Ehkä se saattaa kohdallasi auttaa paljonkin? Mutta tosiaan, puhu ihmeessä neurologillesi asiasta. Kyllä hänen luulisi osaavan neuvoa sinut oikeaan paikkaan...

Ja tottakai, voit meilata... kirjoittelen mielelläni ihmisten kanssa enemmänkin. Varsinkin nyt kun itseänikin masentaa jatkuvasti. Välillä se on helppo purkaa kaikki vaan jollekin tuntemattomalle...?

Tsekkaa galleria, jos mieli tekee...

*RoOnA*

Ei nyt täysin sama asia kyllä, mutta itselleni muodostui epilepsian myötä paniikkihäiriö. Rohkenin kuitenkin kertoa tästä neurologilleni, joka passitti samantien sairaalan psykiatrille. Hänen kanssaan tapasin vain kerran(omasta tahdosta), mutta jo siitä oli hyötyä sillä sain asiani esille ja hän määräsi lääkkeet. Se muutti kaiken. Ja nyt olenkin päässyt lääkkeistä eroon(ja paniikkihäiriöstä).. Voimia sinne!

kanssa oli (on) aika vaikea masennus, pääsin onnekseni terapiaan johon tueksi otettiin masennuslääkitys ainakin näin alkuun. Nyt kun oon muutamia kertoja käyny juttelemassa ensin psykologin kanssa ja nyt sitten hoitsun kanssa ja lääkitys alkaa vaikuttaa, tuntuu olo kivammalle. Lisäks aloitin kurssin, joka tuo mukavasti rytmiä elämään työttömyyden sotkettua päivärytmin...valoisampaa on jo!!!

Liikunta vallankin luonnossa ja oikea ruokailu on ainakin mulla auttanu aiemmin väsymykseen ja lievään masennukseen...