www.yle.fi/elavaarkisto.
Kävin katsomassa Hannu Karpon toimittaman 1981 tv:stä tulleen ohjelman. Minulla aukesivat silmät siitä, mistä minua lapsena niin paljon kiusattiin. Älä aukaise haavoja, sanotte. Vastaan - ne eivät ole edes sulkeutuneet.
Kävin katsomassa Hannu Karpon toimittaman 1981 tv:stä tulleen ohjelman. Minulla aukesivat silmät siitä, mistä minua lapsena niin paljon kiusattiin. Älä aukaise haavoja, sanotte. Vastaan - ne eivät ole edes sulkeutuneet.
Vastaukset 4
Vanhimmat
kiitos todella paljon ko sivuston tiedoista, kävin kattomassa sen ja aika moneen asiaan tuli selvitystä. Teen gradua liityen vl:n, joten senkin puolesta dokkari oli todella mielenkiintoinen. Kiitos vielä tuhannesti sinulle.
Hei, kiinnostuin opinnäytteestäsi.
Olisi kiintoisaa kuulla minne sitä teet ja mikä on tutkimuskysymys.
Toivotan lämpimästi onnea ja menestystä opinnoillesi!
Siis teen gradua kasvatusarvoista vanhoillislestadiolaisuudesta 1970- ja 2000 -luvulla. Tutkimuskysymys on mitä kasvatusarvoja Päivämies -lehti on välittynyt lukijoilleen 1970-1979-luvulla ja 2000-2005-luvuilla? Keskityn niihin kasvatusarvoihin, joita kotikasvatukseen lehdessä liitetään. Rajannut olen pois kansanopistot, pyhäkoulut sun muut, koska jotain oli pakko jättää, aineisto olisi paisunut aikamoiseksi. Pääaineeni on kasvatustiede.
Kiva kuulla, että oli ainakin jollekin myös iloa ko. jutusta. Minulle tuli lapsuus mieleen ja ne monet kummalliset illanistujaiset tyhjänpäiväisine riitoineen. Silloin tuntui, että lähimmäisen rakkaus oli vain sananhelinää.
Mut - pyöräily ON kivaa. Tsemppiä syyslenkeille ja kradun ääreen.