tetralysal

onko auttanut?
152126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Mutta se ei tosiaan auta viikossa tai kahdessa, vaan tuloksia alkaa näykään noin kahden kuukauden jälkeen, jolloin paraneminen alkaa aika noepasti.

Ja lääke tulee ottaa joka päivä samaan aikaan /- 30min ja ruokailuun/ruokailusta tulee olla aikaa kaksi tuntia, ei siis edes maitoa tona aikana, muuten ei oikeen toimi.

Miehillä lääke aiheuttaa impotenssia, mutta eipä sitä kokoajan tartte sitten dyxytellä.

Lääke siis toimii hitaasti, mutta hitaasti

Äänestä
  • /- 30 minuutin sisällä,ei todellakaan ja se EI aiheuta mitään impotenssia!
    Antibiootissa EI ole mitään sellaista mikä vaikuttaisi libidoon!
    Tuo maitoasia on oikein, se koskee kaikkia maitotaloustuotteita (juustot, viilit ym.), mutta kahta tuntia ei muusta ruoasta tai juomasta suinkaan tule pidättäytyä.
    Ja paraneminenkin yleensä alkaa ennen paria kuukautta. Aknehan on tlehdus- ja hormonisairaus, antib. auttaa siihen tulehduspuoleen suht nopeasti.

    Äänestä

  • Kyllä, minulla auttoi jo noin viikon päästä. Tetralysal toimii kuten mikä tahansa penisiliini. Ainoa haitta on, että joutuu välttelemään auringonottoa, kun on kuurilla.

    Jos potenssi menee, se kyllä johtuu jostakin muusta kuin tetralysalista.

    Äänestä

  • sileäihoinen kirjoitti:

    Kyllä, minulla auttoi jo noin viikon päästä. Tetralysal toimii kuten mikä tahansa penisiliini. Ainoa haitta on, että joutuu välttelemään auringonottoa, kun on kuurilla.

    Jos potenssi menee, se kyllä johtuu jostakin muusta kuin tetralysalista.

    mikään penisilliini, vaan tetrasykliini, eli vaikuttava aine on penisilliinivalmisteissa penisilliini, tetrasykliinivalmisteissa taasen tetrasykliini.
    Penisilliini on vain yhden ryhmän antiobiootti, sillä ei ole mitään tekemistä taas tämän toisen ryhmän, tetrasykliinin kanssa, ovat kaksi tyystin eri asiaa.
    Ei penisilliini ole mikään yleisnimitys antibiooteille, joita on monia, toisissa eri vaikuttava aine kuin toisissa!!!

    Äänestä

  • tarvitse suinkaan ottaa kirjoitti:

    /- 30 minuutin sisällä,ei todellakaan ja se EI aiheuta mitään impotenssia!
    Antibiootissa EI ole mitään sellaista mikä vaikuttaisi libidoon!
    Tuo maitoasia on oikein, se koskee kaikkia maitotaloustuotteita (juustot, viilit ym.), mutta kahta tuntia ei muusta ruoasta tai juomasta suinkaan tule pidättäytyä.
    Ja paraneminenkin yleensä alkaa ennen paria kuukautta. Aknehan on tlehdus- ja hormonisairaus, antib. auttaa siihen tulehduspuoleen suht nopeasti.

    ohjeissa puhutaan että tunti ennen, tai kaksi jälkeen, mutta mielellään kumpaanki kaksi, että lääke kerkee imeytymään.

    Ja silloin ei tosiaan syödä mitään, laittikokis menee ehkä juuri ja juuuri.

    Ja lääke aiheuttaa impotenssiä, ja säännölisyys on a ja ö

    Äänestä

  • kylläkään ole kirjoitti:

    mikään penisilliini, vaan tetrasykliini, eli vaikuttava aine on penisilliinivalmisteissa penisilliini, tetrasykliinivalmisteissa taasen tetrasykliini.
    Penisilliini on vain yhden ryhmän antiobiootti, sillä ei ole mitään tekemistä taas tämän toisen ryhmän, tetrasykliinin kanssa, ovat kaksi tyystin eri asiaa.
    Ei penisilliini ole mikään yleisnimitys antibiooteille, joita on monia, toisissa eri vaikuttava aine kuin toisissa!!!

    Oon syöny n. kolme viikkoa oricycliniä, yks tab. päivässä....se on 3kk kuuri. Miten kauan joutuu oottamaan, että tuloksia alkaa naamassa näkyä? ( tabletin vaikuttava aine on tetrasykliini, jota on 500 mg yhdessä tabletissa) jos se ei tehoa, käyn uusimassa ja syön toiset 3kk....jos ei sittenkää ni ihotautilääkärille...voi kertomakirjallisuus

    Äänestä

  • Erkkola kirjoitti:

    ohjeissa puhutaan että tunti ennen, tai kaksi jälkeen, mutta mielellään kumpaanki kaksi, että lääke kerkee imeytymään.

    Ja silloin ei tosiaan syödä mitään, laittikokis menee ehkä juuri ja juuuri.

    Ja lääke aiheuttaa impotenssiä, ja säännölisyys on a ja ö

    Erkkola hyvinkin usein täällä jaat aivan väärää "tietoa"?
    Tämä impotentti juttu on kyllä jo kaiken huippu.

    Äänestä

  • tukka kirjoitti:

    Oon syöny n. kolme viikkoa oricycliniä, yks tab. päivässä....se on 3kk kuuri. Miten kauan joutuu oottamaan, että tuloksia alkaa naamassa näkyä? ( tabletin vaikuttava aine on tetrasykliini, jota on 500 mg yhdessä tabletissa) jos se ei tehoa, käyn uusimassa ja syön toiset 3kk....jos ei sittenkää ni ihotautilääkärille...voi kertomakirjallisuus

    syönyt vain 500 mg/vrk? Alussa pitäisi olla kunnon tehostartti, eli 2000 mg/vrk viikon ajan, loput sitten 1-2 tabl./vrk.
    Toisilla tulokset näkyvät aiemmin,toisilla myähemmin,kyseessähän on antibiootti,ei sen vaikutukset nyt hetkessä tule esiin.

    Äänestä

  • alkaen kirjoitti:

    Joo alusta asti oon syöny yhen tabletin päivässä....nooh jos ei ala puremaan, ni sitte valittaa lääkärille.

    Äänestä

  • nimimerkki kirjoitti:

    Erkkola hyvinkin usein täällä jaat aivan väärää "tietoa"?
    Tämä impotentti juttu on kyllä jo kaiken huippu.

    Äijä, niin sopii koettaa!

    Äänestä

  • tukka kirjoitti:

    Joo alusta asti oon syöny yhen tabletin päivässä....nooh jos ei ala puremaan, ni sitte valittaa lääkärille.

    oon syöny yli 4kk ja silti pukkaa finnejä, johtuu varmasti "väärästä" ruoasta..

    Äänestä

  • mitä ihmettä, että pirun hitaasti lääke toimisi? Mulla ainakin alkoi jo viikossa näkyä tuloksia, parin viikon jälkeen aloituksesta ei näpyn näppyä ole ilmaantunut..siis tetralysalhan on antibiootti, joiden kuuluukin tehota nopeasti kaikenlaisiin tulehduksiin! sä Erkkola jakelet täällä ihan bullshit"tietoa"!

    Äänestä

  • **** kirjoitti:

    mitä ihmettä, että pirun hitaasti lääke toimisi? Mulla ainakin alkoi jo viikossa näkyä tuloksia, parin viikon jälkeen aloituksesta ei näpyn näppyä ole ilmaantunut..siis tetralysalhan on antibiootti, joiden kuuluukin tehota nopeasti kaikenlaisiin tulehduksiin! sä Erkkola jakelet täällä ihan bullshit"tietoa"!

    Minulla tapahtui pahenemisvaihe noin kuukauden kohdalla, eli kaulaankin pukkasi näppyä, vaikkei siellä ennen ollut niitä ollut.
    Kuulema kuuluu asiaan, ja on hyvin yksilöllistä.
    Kyllähän se kohtalaisen nopeasti alkoi puremaan valopäihin, mutta riippuu tietenkin annostuksesta.

    Äänestä

  • **** kirjoitti:

    mitä ihmettä, että pirun hitaasti lääke toimisi? Mulla ainakin alkoi jo viikossa näkyä tuloksia, parin viikon jälkeen aloituksesta ei näpyn näppyä ole ilmaantunut..siis tetralysalhan on antibiootti, joiden kuuluukin tehota nopeasti kaikenlaisiin tulehduksiin! sä Erkkola jakelet täällä ihan bullshit"tietoa"!

    jo parissa päivässä iho parani huomattavasti mut lääke ei kuitenkaan estä uusien finnien tulemista :( Jo 5. kk kuuria menossa ja naama kukkii edelleen, ehkä kokonaisuudessa parempi kuin ennen kuuria mut ei tod. mikään virheetön.. Varmasti ruokavalio aiheuttaa mulla niitä finnejä.

    Äänestä

  • tukka kirjoitti:

    Oon syöny n. kolme viikkoa oricycliniä, yks tab. päivässä....se on 3kk kuuri. Miten kauan joutuu oottamaan, että tuloksia alkaa naamassa näkyä? ( tabletin vaikuttava aine on tetrasykliini, jota on 500 mg yhdessä tabletissa) jos se ei tehoa, käyn uusimassa ja syön toiset 3kk....jos ei sittenkää ni ihotautilääkärille...voi kertomakirjallisuus

    Mä en ymmärrä, minkä takia sun täytyy syödä 3 3 kk lääkettä jos se auta sun ongelmaan ? Minkä takia vasta sitten ihotautilääkärille? Sinuna menisin jo 3 kk jälkeen ihotautilääkärille enkä vasta 6 kk jälkeen, jos lääkkeestä ei sanottavaa hyötyä. Miksi kiusata itseä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

??!?!?!? kirjoitti:

onko auttanut?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu