Olen aina tykännyt kirjoitella tarinoita, runoja ja sen sellaisia. Kirjoittelen niitä tosin kovin harvakseen, suurin osa on pääni sisällä käsieni ulottumattomissa nytkin. Jostain kumman syystä osa fiktiivisestä tekstistäni on heijastunut minun tai lähipiirini elämään. Ja minulla on pieni lähipiiri.
Tässä joitakin esimerkkejä.
Kirjoitin monta vuotta runomuotoisen tarinan ystävästäni ja siitä, että hän tapasi ensimmäisensä. Pääpiirteittään se meni näin: Eka jätti hänet, ystäväni löysi hyvin pian toisen kunnollisen miehen, muutti tämän kanssa yhteen ja eka halusikin yhtäkkiä takaisin.
Ja toteutui pari vuotta myöhemmin. Aika tyypillinen tarina, mutta kovin epätodennäköistä oli, että se olisi tapahtunut juuri tälle kaverilleni. Ja mistä kirjoitin sen? Tempasin aivoni takalohkosta.
Kirjoitin runon ystävyydestä: eräs oli hylännyt muut ja kuvitteli olevansa heidän yläpuolellaan. Vajaa pari vuotta ja kyseinen tapaus sattui kaveripiirissäni kaikkine yksityiskohtineen. Tilanne on vieläkin kriittinen.
Kirjoitin ns. sydäntä särkeviä rakkausrunoja monivuotisesta ihastuksestani. Jostain päähäni pälkähti kirjoittaa runo, jossa hän on löytänyt elämänsä naisen ja minä jäin yksin. Ei mennyt kauaa kun näin kävi.
Kirjoitin tarinan velhon ja soturin rakkaudesta, kirjoitin tarinoita, joissa tyttö, nainen, löysi kuin tyhjästä toisen miehen menettämänsä tilalle, hyvin samankaltaisen kaikin puolin, mutta paremman. Kirjoitin tarinoita rakastavaisista, jotka välimatka erotti. Jotka rakastivat toisiaan salaa, mutteivät uskaltaneet kertoa siitä toisilleen ja esteistä huolimatta päätyivät yhteen. Tuolloin ei vielä ollut näkyvissä prinssi Uljasta. Kukapa marssi pian elämääni muutaman tuollaisen jälkeen? Prinssi Uljas kuin tyhjästä, jonka kanssa elän tuota vaihdetta.
Aika naiivia. Mutta olenko sitten tavallista parempi arvaamaan vai voiko runojani pitää ns. loitsuina tai ennustuksina?

Vastaukset 1
Vanhimmat
tapoja saada viesti perille =D , eli hyvin mahollista!