Hei vaan kaikille.
Olen päälle parikymppinen mies, ja ongelmanani on ujous. En näe sitä luonteenpiirteenä vaan sairautena joka on vienyt monta hyvää tilaisuutta ja mahdollisuuutta pois ulottuvilta.
Eilen tein jotain mitä en olisi uskonut. Ensinnäkin menin baariin, ja toiseksi puolustin itsenäni joutuen lähes tappeluun enkä edes pelännyt!
Normaalisti olen sellainen arka ja hiljainen paska, mutta eilen huomasin kuinka humala tappaa kaikki pelkurimaiset piirteet itsestäni, pelokkuuden, hiljaisuuden, pidättyväisyyden...
Taas kerran päälleni yritettiin puhua, mutta poikkeuksellisesti karjaisin asiani ja tehostin sitä "jumalautalla" ja johan meni perille, minulle jopa vastattiin kun yleensä päädyn vain hiljaa keskustelun ulkopuolelle.
En pelännyt mitään ja pystyin tekemään kaiken kun normaalisti olen paska housussa jos joku kysyy edes mielipidettäni.
Vihaan itseäni selvin päin. Tosin en voi olla hönössäkään jatkuvasti. Ongelma vain on se että olen ollut jo kolmattakymmentä vuotta hiljainen pelkuripaska joka on aina lukossa ja peloissaan. Haluan sen loppuvan.
AIna vain näkee tilaisuuksien lipuvan ohi, tietäisi että pitäisi toimia mutta jokin lukko päässä estää ja tuhoaa kaiken.
Ei muuta, piti vain avautua asiasta jonnekin sillä tänään ei voi juoda.
Olen päälle parikymppinen mies, ja ongelmanani on ujous. En näe sitä luonteenpiirteenä vaan sairautena joka on vienyt monta hyvää tilaisuutta ja mahdollisuuutta pois ulottuvilta.
Eilen tein jotain mitä en olisi uskonut. Ensinnäkin menin baariin, ja toiseksi puolustin itsenäni joutuen lähes tappeluun enkä edes pelännyt!
Normaalisti olen sellainen arka ja hiljainen paska, mutta eilen huomasin kuinka humala tappaa kaikki pelkurimaiset piirteet itsestäni, pelokkuuden, hiljaisuuden, pidättyväisyyden...
Taas kerran päälleni yritettiin puhua, mutta poikkeuksellisesti karjaisin asiani ja tehostin sitä "jumalautalla" ja johan meni perille, minulle jopa vastattiin kun yleensä päädyn vain hiljaa keskustelun ulkopuolelle.
En pelännyt mitään ja pystyin tekemään kaiken kun normaalisti olen paska housussa jos joku kysyy edes mielipidettäni.
Vihaan itseäni selvin päin. Tosin en voi olla hönössäkään jatkuvasti. Ongelma vain on se että olen ollut jo kolmattakymmentä vuotta hiljainen pelkuripaska joka on aina lukossa ja peloissaan. Haluan sen loppuvan.
AIna vain näkee tilaisuuksien lipuvan ohi, tietäisi että pitäisi toimia mutta jokin lukko päässä estää ja tuhoaa kaiken.
Ei muuta, piti vain avautua asiasta jonnekin sillä tänään ei voi juoda.
Vastaukset 16
Vanhimmat
olen samanlainen. Minua on harmittanut monesti sekin, että minulla olisi ollut oikeasti jotakin järkevää sanottavaa, mutta se on kaikunut kuuroille korville, kun en ole "kiinnostava ihminen".
Mietin tässä joku aika sitten, että olisi hyvä, kun joku järjestäisi sellaisia kursseja, jossa voisi opetella väittelemään ja tulla kuulluksi.
Sellaisella kurssilla voisi harjoitella jämäkkyyttä ja itsensä puolustamista.
Jos jollain saisi epävarmuuden ja pelokuuden pois... Elämä olisi sen jälkeen suurin piirtein ihanaa. Itsellänikään ei ole mitään syytä olla pelokas ja pyydellä anteeksi, mutta jostain syystä niin teen, ja parin kaljan jälkeen on valitettavasti ainoa tila jossa tunnen olevani todella vapaa ja oma itseni. Pitäisiköhän tavat ammatti auttajaa asian tiimoilta... tulee kalliiksi se ryypiskelykin.
olen ajatellut, eli ammattiauttajaa. Tosin minä en millään jaksa sellaista, että tällä viikolla on yksi aika ja seuraavalla viikolla yksi. Pitäisi olla jotakin intensiivisempää. Ja ehkä tehokkainta, jos olisi muita samasta asiasta kärsiviä myös mukana, eli joku ryhmä.
Jos tämän nyt joku asiantuntija näkee, niin laittakaa ihmeessä tietoa, mihin voimme ottaa yhteyttä.
Ujo ihminen omana itsenään on paljon arvokkaampi kuin se "sivupersoona" minkä saa viinalla esiin.
Toinen minuus on ällöä katsoa ja kuunnella.
Ole vain oma itsesi. Kukaan ei pidä viinan voimalla hankittua rehvakkuutta minään.Se lähinnä huvittaa vaikka sinusta voi tuntua muulta.
Ongelma ei ole siinä että haluaisin alkoholia, haluan vain "oman itseni" hengiltä keinolla millä hyvänsä.
Toinen minä menee ja tekee mitä tahtoo, ottaa mitä haluaa eikä pelkää mitään. Normaalisti taas pysyn hiljaa paikallani uskaltamatta tehdä mitään.
Mitä hyvää kukaan voi ujoudessa nähdä? Itse en voi olla sinut itseni kanssa päästettyäni niin monta tilaisuutta ja kokemusta ohi sen takia että ujostutti. Sen on pakko loppua.
Tuttu asia minullekin! Ymmärrän mistä puhut!
Sama homma tämän vanhenemisen kanssa.Tunnen olevani ihan nuori - kujeileva pentu mutta kun katson peiliin tai yritän juosta tms. niin totuus minuudesta valkenee!? Mutta minkäs teet. Asia on vain hyväksyttävä.Olen tavallan vanki omassa vanhenevassa kropassani eikä vaihto-oikeutta ole.
Ei minulta kukaan kysynyt synnynkö tähän maailmaan,mihin kansaan ja maahan saatikka millä älyllä tai luonteella minut varustetaan.
Täytyy vain uskoa että elämä kantaa vaikka ei se aina kannakaan niin kaiken kaikkiaan elämä on jotenkin kiehtova juttu ja jokainen katsoo sitä omasta persoonallisesta olemuksestaan käsin.
Joo, mä oon kans aika hiljanen ja ujo ja sulkeutunut ja eristynyt. Mäkin oon vähän maistellut núita oluita ja amis-viinejä ( siidereitä), ja uskon kyllä, että niihin jää tarvittaessa mielellään koukkuun. Toisinaan mäkin vihaan itteeni, joskus varmaan myös sen takii, et huomaan muistuttavani isääni niin monessa asiassa. Toisinaan taas pidän itsestäni, kun huomaan, mihin kaikkeen pystynkään eli millaisia luonnonlahjoja olen saanut
Minä kun olen katsellut ja kuunnellut noita ujoja, sulkeutuneita ihmisiä, niin olen tullut siihen tulokseen, että he ovat helvetin itsekkäitä. Tuijottavat koko ajan omaan napaansa, eivätkö ole vilpittömästi kiinnostuneita toisista ihmisistä tai maailmanmenosta. Ainut ajatus päässä on: miten minä...minä...minä... Kokeilkaapa joskus kiinnostua siitä, millainen joku toinen on, mitä hän tekee, mitä ajattelee jne. Kyselkää siltä toiselta hänen kuulumisiaan. Ja saattaakin yhtäkkiä käydä niin, ettei hetkeen päälimmäisenä ajatuksena olekaan oma itse. Eikä silloin ole enää ujo.
kuulosti niin oikealta tuo kuvauksesi, että melkein jo tohdin epäillä, että puhutko omasta kokemuksesta? Tuollaista ei meinaa helposti kokematta hoksaa.
Introverteilla on pakonomainen tarve kontrolloida itseään niiden olettamusten perusteella, että joku ulkopuolinen tarkkailee jatkuvasti. Siksi hän ahdistuu ihmisjoukossa.
Introvertti voi olla täydessä sielun rauhassa ainoastaan ollessaan yksin.
Ekstrovertilla on pakonomainen tarve olla vuorovaikutuksessa muiden kanssa ja tulla koko ajan huomatuksi. Siksi hän ahdistuu nopeasti joutuessaan olemaan yksin. Ekstrovertti on siis ihmisvilinässä kuin kotonaan.
eipähän tarvii enää miettii asioita..
Dokaaminen auttaa
kysynpähän vaan
Jos se ei osaa laskea, tai sitten se on ajatellut ensimmäisen kympin alkavan nollasta, toisen kymmenstä ja kolmannen kahdesta kymmenestä. Teoriassahan asia onkin niin, kun kymppi järjestysluvultaan N lähtee kulumaan kun N-1*10 on tullut täyteen.
Tässä taisikin olla koko ketjun ydinasia, mistä alkaa kymppi ja mihin se loppuu, ja ennen kaikkea monesko se on.
Ite ette osaa laskea. Kolmannella kymmenellä eikö se sanonut olevansa, eli päälle kahdenkymmenen. Toisella kymmenellä ovat jo ala-asteelaiset.
T: nainen, viidennellä kymmenennellä
Tässä taas mainio(tai oikeastaan huono) esimerkki miten ujot poljetaan helposti maahan ja pidetään hiljaisina; kun niillä on jotain asiaa niin tehdään ilkeämielisiä huomautuksia pikkuseikoista ihan silkasta vittuilun riemusta.
Lopeta tuo, tai sinusta tulee nopeasti alkoholisti. Ei hyvä juttu yhtään kun kaikki rahat ja terveys menee viinaan.
Se on yli 20-vuotias, täyttänyt jo kaksikymmentä vuotta, eli käy kolmeakymmentä vuotta. Ettekö osaa lukea, ääliötollopälliaivot.