Henri huomenta!!!
Jos luet tätä ja varmaan luet kun olet ensin siellä hotellissa herännyt kunnolla, niin mieti hiukka mennyttä aikaa talossa. Ei tuollaisella käyttäytymisellä pärjätä kuule joka paikassa. Luulen että yllätyit itsekin kun jouduit ulos ja kaikki sinua äänesti talossa. Se johtui tasan siitä kun sinulla on itsestäsi ehkäpä vääränlainen minäkuva?
On joskus kiva sekoilla omissa kaveriporukoissa, mutta nyt missasit itse tuon homman. Vetäessäsi omaa sosiaalista roolia et huomannutkaan siellä talossa, kun et osannut tulkita toisten motiiveja ja vastata niihin suoralla kädellä positiivisesti. Hankit myös käytökselläsi meille äänestäjille kielteisen leiman itsestäsi.Kun olemme luokitelleet henkilön johonkin ryhmään eli sinut tuohon BB-ryhmään, niin oletamme sinun käyttäytyvän kaikissa tilanteissa samalla tavalla kuin tuon ryhmän hehkilöt yleensäkin käyttäytyvät.Poikkesit reilusti tuosta sellaisella tavalla, jota suuri yleisö ei hyväksynyt.Joillakin on taipumus korostaa kielteisiä piirteitä humalassa, mutta sinä muutut toisenlaiseksi persoonaksi.
Olet nuori ja sinulla on vielä aikaa hankkia elämänkokemusta. Taidon oppimisessa ja käyttäytymisellä on sisäisen mallin kehittymisen kannalta suuri merkitys. Mutta minä toivon kuitenkin sinulle hyvää jatkoa ja rakkautta paljon tyttöystäväsi kanssa!!!!

Vastaukset 6
Vanhimmat
nuollu kenenkään per**ttä! Ei sekään hirveen kivaa katottavaa oo, jos pitää joka käänteessä yrittää olla kanssakilpailijoiden ja katsojien mieliksi.
Henri otti selkeesti rennosti koko reissun ja oli rehdisti oma ittensä...siitä pojot äijälle!
no kyllä oli taas ukko löydetty sarjaan, ei vois paljon typerämpi ihminen olla, aika paljon kertoi ihmisestä se se kroisos sekoilu, ihmettelen vaan miten sen muija oli kuitenki tullu kattoon sitä studiolle, veikkasin et ovessa ois ollu vaan lappu, ole hyvä ja poistu mun elämästä. ei kait tollasella imbesillillä mitään kavereita voi olla, tai jos on niin samanlaista turhapipoo koko roska!!
Tarkoitin että tuollaisessa paikassa, on ajateltava toisia myöskin, eikä se sitä tarkoita et pitää olla mieliksi. Rennosti juu, itsekkäästi välittämättä toisista ja simmputtamalla heitä. Ikävää jos olet sinäkin ominut tuollaiset käytöstavat normaaliksi tavaksi.
Simputus on tottakai hanurista, mutta luuletko sinä, ettei Hendri tajunnut saavansa katsojien ja kanssakilpailijoiden vihat niskaansa?!
Big Brother ilmoitti pelin säännöt ja Henri päätti, että pelaa tosissaan...kävi miten kävi! Eli se oli vain peliä!
Varmasti ei kusipää-Hena tajunnut saavansa muiden kilpailijoiden/katsojien vihoja niskaansa. Lentää jätkä sen verran omissa sfääreissään.
Kyllähän nyt kuka tahansa normaali ihminen yleensä pystyy lukemaan toisten ihmisten kasvoilta milloin niitä vituttaa sun käytös/jutut. Mutta kun minä-minä-Hena ei lukeudu näihin ihmisiin.
Hena suorastaan kerjäsi verta nenästään eikä taatusti älynnyt, että kaikkia vituttaa sen käytös. Nyt sitten hädissään selitellään, että kyllähän mä tämän tietty arvasin. Jos olisi arvannut niin ei varmaan olisi käyttäytynyt niin, eikös?
Narsisti-Hena voisi jo myöntää, että muiden kilpailjoiden äänet/katsojien vihat tuli sille ihan puun takaa. Nyt on aika palautua maan pinnalle.
PS. Ne sun Kummeli-imitaatiot oli ihan paskoja!!
Sitten kiva katsoa BB:tä. Saamme kuunnella Miran ja Hannen syvällisiä keskusteluja elämääkin suuremmista asioista.
Seuraavaksi pois äänestetään aikuisviihdettä keräävä kaki, että kaikki hauskuus varmasti poistuu ohjelmasta.
Itse en ymmärrä miksi tuollaiseen ohjelmaan valitaan noinkin tylsiä ihmisiä mitä sielä suurin-osa on.Kuitenkin Suomessa on asiallisia keskustelu-ohjelmia niille jotka haluavat asiallisia ohjelmia katsella.
Hena ja Kaki ja Mika (kun on kännissä) ovat ainoat hauskat ja mielenkiintoiset ihmiset BB:ssä, mutta mielipiteensä kullakin.