antakaa voimia mulle kanssasisarukset

en tiedä miten voisin auttaa, ainoa mitä voin tarjota on vertaistuki, eli et ole ainoa. Minub vauvani on nyt n.4kk, alusta asti ollut todella vaativa ja kovaääninen tapaus. Ensimmäisen kolmen kuukauden aikana en kyennyt muodostamaan pienokaiseeni kauhea vahvaa sidettä, koska tuntui että koko maailma kaatuu päälle, koska vauvalle ei ollut mikään hyvin. Tunsin itseni huonoksi äidiksi =( ..onneksi nyt on vähän helpottanut, edes sen verran että olen kyennyt tuntemaan itseni äidiksi ja meillä on nykyään jopa päivittäin monia hyviä hetkiä lapseni kanssa. Täytyy myöntää että useasti (varsinkin ensimmäisen 3kk aikana) ajattelin paljonkin minkälaista olisikaan ilman tätä lasta, kaduin usein päätöstäni haluta raskaaksi.
Asiaa ei ole yhtään helpottanut se että ympärilläni on paljon äitejä joilla on suurinpiirtein saman ikäisiä vauvoja, kaikki nämä vauvat ovat enkelimäisen "helppoja"...
Usein mietin, että miksi minä sain tämän "vaikean" tapauksen...

No joo, kyllä elämä toivottavasti joskus meilläkin helpottaa. Vaikka se oma pienokainen on vaativa, kyllä sitä silti niin paljon rakastaa, eikä koskaan pois antais. Vaikka välillä itsellä on kova väsy, kova luovuttamisen tunne, jostain ihmeestä sitä voimaa löytyy.
Voimia sinullekin!

Lapsesi on jo puolvuotias, meillä helpotti 7-kuisena, kun tajusi alkaa pyörimällä liikkumaan, niin alkoi viihtyä lattiallakin. Heti kohta ryömi, tosin omintakeisella tyylillä, mutta nyt huomenna kun tulee 9 kk täyteen, niin on jo tyylitkin hallussa.

Missä nukutat lasta? Meillä on aina yöt nukkunut, muttei päivällä. Syömään on noussut useemman kerran yössä ja aamuyöllä tulee toi itku muuten vain. Siihen ei auta mikään muu, kuin nostaa vauva viereen parisänkyyn. Siinä sit nukkuu tyytyväisenä aamu-4:stä aamu-9:ään!!!! Itse ainakin otan mieluummin viereen, että saan itse nukkua.

Siivoamiset ja silitykset onnistui meillä ku pani vaavin sitteriin katsomaan telkkaria tai äitiä, tosin se nyt vaihtelevasti sit meni joskus huudoksi sekin ja vei triplasti enemmän aikaa, kun piti syöttää, nukuttaa, viihdyttää... Joskus meni tosi hienosti, kun piti koko ajan pientä ohjelmaa yllä, laulaa voi silitysrauta kädessäkin... jotain,mitä yleensä lapsen kans leikitte yhdessä.

Siis nyt on kyl meilläkin taas sellainen vaihe, että ryömitään sit koko ajan mamman perässä ja joka 3 minuutin välein kinutaan syliin ja muualla ei ala oleen, mut ei sit rauhotu sylissäkään, kun pitäis mamman järjestää sellasta viihdykettä. Tää on kuulemma 8-10 -kuiselle tyypillinen ripustautumiskausi, että varaudu siihen.

Ihan lyhyesti vain että vaikka nyt tuntuu vaikealta katsoa eteenpäin niin yritä muistaa että lapsesi ei loppujen lopuksi kauaa ole vauva vaan oppii puhumaan ja kävelemään ja pukemaan ja syömään itse ja kaikenlaista mikä helpottaa elämää. Tarkoitan vain että jos tuntuu että tällaistako tämä onkin niin ei se ole sillä vauvasta kasvaa lapsi ja elämä muuttuu hyvin toisenlaiseksi.Yleensä se vauva-aika menee sellaisessa sumussa eikä siinä välttämättä pysty nauttimaan niinkuin aina kuulee puhuttavan että muista nauttia siitä vauva-ajasta kun on niin lyhyt. Kannattaa ehkä keskittyä nauttimaan ihan pienistä iloista esim. hymystä tai jos nukkuu joskus hyvin juuri silloin kun oikein kaipasit sitä. Voit myös yrittää lohduttautua ajatuksella että ihan koko ajan aika kulkee eli vaikka eläisit päivä kerrallaan ja keskittyisit vain selviämään vaikka seuraavasta tunnista niin samalla ne päivät kulkevat eteenpäin kohti helpompia aikoja. Ajattele miten nytkin on jo kulunut monta kuukautta syntymän jälkeen. Tietysti on hyvä pitää mielessä että vauva ei tahallaan ole vaikea eikä se myöskään johdu sinusta. Minulla on 4 lasta ja yksi itki ensimmäiset 6 kk eikä ollut tyytyväinen edes sylissä. Hänestä kasvoi tosi reipas helppo lapsi kun taas toinen joka ei vauvana paljoa itkeskellyt on ollut kovin ujo ym. Pahinta on univelka ja siksi on hyvä jos pystyt nukkumaan aina kun vauvakin eli myös keskellä päivää. Jätä kotityöt vähemmälle ja ota tärkeimmäksi ohjenuoraksi saada sinut ja vauvasi "ehjänä" tämän vaikeimman ajan yli. Muista että vauva kyllä kiittäisi sinua jos osaisi. Kun hän oppii puhumaan saat kuulla että "äiti rakastan sinua" ja kyllä silloin saattaa jo tuntua että kova työ kannatti. Ja kaikista maailman vauvoista juuri tämä on teidän oma ja siksi paras jota tuskin vaihtaisit mihinkään toiseen edes helppoon yms. Ja se vielä että kyllä kaikki äidit joilla on ollut kovin vaativa vauva tietävät että vauva-aika tuntuu lyhyeltä vasta jälkeenpäin ei todellakaan juuri silloin kun elää sitä vaihetta. Tämä vastaus nyt ei ollutkaan "ihan lyhyesti" ja vähän sekava mutta ehkä saat jotain irti. En nyt keskittynyt käytännön asioihin kun mielestäni "mielikuvaharjoittelulla" voi parhaiten kerätä voimaa kun joskus oikein hengittää syvään ja miettii että parempaan päin tässä mennään. Tsemppiä kovasti teille!