Vapinasta

Olen 21-vuotias jätkä ja olen kärsinyt vapinasta vuosia. Vapina paheni kun aloitin kolmisen vuotta sitten psykoosi- ja masennuslääkkeet. Hieman myöhemmin koitin riistää hengen itseltäni, minkä jälkeen vapina paheni entisestään.
Säälittävä itsariyritykseni meni näin: menin metsään, join pullon viinaa, viiltelin hieman itseäni, sammuin, makasin mahallani koko yön. En ollut pukeutunut erityisen lämpimästi ja oli kylmä. No aamulla sitten heräsin, ambulanssi haki. Lääkäri selitti että ruumiinlämpöni oli laskenut melkoisesti ja että nirri oli mennä.
Kysymykseni kuuluu: onko mahdollista että sain jonkun pikkuaivovaurion tai muuta paskaa tästä "metsäretkestä", ja että mun vapina sen takia paheni huomattavasti?
3621
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Vapina voi myös pahentua psyykelääkkeistä. Oletko kokeillut muita vaihtoehtoisia lääkkeitä? Olethan saanut jo terapiaa itsellesi. Tsemppiä sinulle elämän tiellä. Toivon että edessäsi on myös paljon iloa ja onnea ja ylämäkeä tuollaisen pahan alamäen ja pohjalla olon jälkeen.

Äänestä

hakemaan lääkityksestä sitä syytä, etenkin psykoosilääkityksestä. Ainahan on mahdollisuus kokeilla jotain toista lääkettä.
Monen psyykelääkkeen sivuvaikutuksena on nimeomaan vapina.
Et kerro mitä lääkkeitä käytät, sekin valaisisi asiaa.
Erit. epätodennäköistä on että olisit saanut jonkun vaurion suicidi-yrityksesi yhteydessä.

Äänestä

vapisuttaa.
Varmaan johtuu sun lääkityksestäsi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


va-va-vapisija kirjoitti:

Olen 21-vuotias jätkä ja olen kärsinyt vapinasta vuosia. Vapina paheni kun aloitin kolmisen vuotta sitten psykoosi- ja masennuslääkkeet. Hieman myöhemmin koitin riistää hengen itseltäni, minkä jälkeen vapina paheni entisestään.
Säälittävä itsariyritykseni meni näin: menin metsään, join pullon viinaa, viiltelin hieman itseäni, sammuin, makasin mahallani koko yön. En ollut pukeutunut erityisen lämpimästi ja oli kylmä. No aamulla sitten heräsin, ambulanssi haki. Lääkäri selitti että ruumiinlämpöni oli laskenut melkoisesti ja että nirri oli mennä.
Kysymykseni kuuluu: onko mahdollista että sain jonkun pikkuaivovaurion tai muuta paskaa tästä "metsäretkestä", ja että mun vapina sen takia paheni huomattavasti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu