Olen vähän yli kolmekymppinen mies ja minulla on itseäni 4 vuotta nuorempi tyttöystävä. Minulla on 2 lasta 5 ja 3.
Tyttöystäväni on vähän mustasukkainen minusta ja aina, kun lapset sanovat jotakin äidistään, niin tyttöystäväni saa aikamoisen hepulin. No nykyään tyttöystäväni ei juuri näe tyttöjä.
Toiseksi tyttöystäväni kokee joskus hajoittaneensa tyttöjeni perheen, mikä ei todellakaan pidä paikkaansa. Niin olen ollut tämän tyttöystäväni kanssa yhdessä reilut puolivuotta.
Samoin toisinaan tyttöystäväni puhuu siitä, että olen kokenut jotakin sellaista, mitä hän ei ole vielä kokenut. En oikein ymmärrä sitä, sillä rakastan tyttöystävääni todella paljon ja myös näytän sen hänelle.
Mitä tällaisessa tilanteessa pitäisi tehdä?
Tyttöystäväni on vähän mustasukkainen minusta ja aina, kun lapset sanovat jotakin äidistään, niin tyttöystäväni saa aikamoisen hepulin. No nykyään tyttöystäväni ei juuri näe tyttöjä.
Toiseksi tyttöystäväni kokee joskus hajoittaneensa tyttöjeni perheen, mikä ei todellakaan pidä paikkaansa. Niin olen ollut tämän tyttöystäväni kanssa yhdessä reilut puolivuotta.
Samoin toisinaan tyttöystäväni puhuu siitä, että olen kokenut jotakin sellaista, mitä hän ei ole vielä kokenut. En oikein ymmärrä sitä, sillä rakastan tyttöystävääni todella paljon ja myös näytän sen hänelle.
Mitä tällaisessa tilanteessa pitäisi tehdä?
Vastaukset 8
Vanhimmat
jos olet niin lempenä että ajattelet perhettä tyttiksen kanssa, niin pitäähän sen käytöksen jotenkin muuttua...
jos tyttöystävä tyttöystävänä rajallisen aikaa, miksi sen pitäisikään lapsia tavata/itseään kiusata...?
en laskisi kauheasti tyttöystävän muuttumisen varaan. mustasukkaisuus ja itsetunnon puutokset ei korjaannu noin vain.
päätökset ovat sinun. ja muista että ne vaikuttavat lapsiinkin. oikealla tiellä olet kun huomannut ongelman. eri asia miten paljon millekkään mahtaa... ettet syöksynyt turhan nopskaan uuteen suhteeseen?
Joissakin noista jutuista tunnistan itseni alkuajoilta. Esimerkiksi jos lapsi heräsi yöllä ja olisi tahtonut äidin viereen niin tuli syyllinen olo, että äiti ei ole paikalla vaan minä. :( Tiedänhän etten syyllinen eroon ollut ja siitä oli paljon aikaa, mutta silti... Samoin tuon ettei ole kokenut, onhan se lapsen saaminen kuitenkin niin iso juttu. Mutta mies osoitti ymmärtävänsä ja oli "tukeva" noista seikoista ja ajan myötä sellaiset tunteet väheni. Kyllä se siitä kun totuttelette uuteen kuvioon ja kumpikin yrittää parhaansa mukaan ymmärtää toista. Minusta ainakin kuulostaa, ettei tuossa toisen ymmärtämisessä mitään vikaa ole joten ottakaa päivä kerralaan, eiköhän se siitä ja peukut pystyyn. :)
ole aika paljonkin "vikaa"!
"Tyttöystäväni on vähän mustasukkainen minusta ja aina, kun lapset sanovat jotakin äidistään, niin tyttöystäväni saa aikamoisen hepulin. No nykyään tyttöystäväni ei juuri näe tyttöjä."
Lapsettoman on varmaan vaikea sitä käsittää, mutta tollaset hepulikohtaukset vaikuttavat lapsiin kummasti. On suhde aika epävakaalla pohjalla, jos tyttöystävä saa kohtauksen kun lapset mainitsevat äitinsä! Ei ole ihan "normaalia"!
Totta puhut. Katsoinkin juuri laitettuani viestin, että jos todella saa jotain raivokohtauksia niin se on eri asia.
Oletko muistanut näyttää lastesi ollessa luonasi että myös tyttöystävä on tärkeä ja ihana ja ex vain lastesi äiti ei muuta.
Kuullosti nimittäin ihan minulle itselleni tuo teksti. Alkuun oli tosi hankalaa ja suorastaan oksetti kun tyttö 3v meni pusuttelemaan miestäni, tämä vaivasi ja aiheutti hepuleita ja otin härkää sarvista ja puhuin miehelleni..
Hän alkoi osoittamaan huomiota ja näytti että uusperhe ilman minu ei olisi mitään. Nyt olen onnellinen ja lapset eivät aiheuta mustasukkaisuutta minussa. Äidistäkin puhutaan tärkeänä osana perhettämme eikä minkään laisena uhkana (vaikka katkera ja ilkeä minulle onkin)
Kannattaisi tyttöystävällesi kertoa miten tärkeä hän sinulle on ja järjestää yhteistä tekemistä lasten kanssa, jotta hänkin saa huomata ettei hän ole jäänyt mistään paitsi kun omia lapsia ei viellä ole saanut..
Jaksamista..
Hei,
erityinen kiitos sinulle uskoa antavasta viestistäsi. Olen kyllä vakuuttunut, että saamme homman ajan kanssa toimimaan.
Iloista alkanutta syksyä kaikille :)!
Moikka,
Ymmärrän tyttöystävääsi täysin, olen itse samassa tilanteessa. On oikeutettua olla mustasukkainen puolison lapsista. Lapset eivät ikinä tule olemaan hänelle kuin omia,vaikka lähentymistä tapahtuisikin. Ja kun olette olleet noin vähän aikaa yhdessä, niin tyttöystäväsi haluaisi edelleen olla "nuoripari",ilman lapsia ja häiriötekijöitä. ja saanen sanoa,että miehen exästä puhuminen lapsien suusta on kidutusta. Ei mustasukkaisuuden takia, vaan sitä alkaa miettimään minkälaista "oikean" perheen elämä on ollut jne. Ja se,että hän sanoo sinun kokeneen jotain,mitä hän ei,on ymmärrettävää. Sinä olet jo kokenut isäksi tulemisen ja vielä toisen naisen kanssa.Naiset ja varmasti sinäkin,jos tilanne olisi toisinpäin,haluavat kokea vanhemmuuden ilon oman rakkaan kanssa.Hän siis olisi halunnut,että koette vasta yhdessä miltä tuntuu olla isä/äiti. Yritä ymmärtää puolisoasi,hän ei tee mitään ilkeyttään tai sen takia,että haluaisi etäännyttää sinut lapsistasi. Tyttöystävääsi sattuu se,että olet kokenut noin suuren asian jonkun muun kanssa ja saa muistutuksen siitä joka hetki. Ja varsinkin kun lapset puhuvat äidistään,niin se tulee mieleen. Muista halailla ja pusutella tyttöystävääsi kun lapset ovat paikalla. Näytä tunteet samoin kuin muulloinkin,vaikka lapset ovat paikalla. Tehkää asioita myös kaksin,vaikka lapset ovat siellä. Ja tee myös lapsillesi selväksi,kuka tuo nainen on ja,että rakastat häntä. Lapset oikeesti suhtautuu näihin asioihin helpommin kuin aikuiset,joten ota enemmän huomioon puolisoasi. Haluat kai jakaa elämäsi puolison kanssa,etkä lapsiesi?Voit saada molemmat kun hoidat tilanteen hyvin. Kirjota tänne takaisin,jos haluat jutella enemmän!
Kiitoksia tästä viimeisestä viestistä. Toi jotenkin lohtua omaan olotilaan ja arkeen, koska olen samassa tilanteessa. En ole mustasukkainen lapselle vaan ex-lle. Kaikki tuntui kärjistyvän viime viikolla, kun siivosin ja löysin vanhat kihlasormukset kaapin päältä. Avopuolisoni oli ehtinyt kertoa heittäneensä ne pellolle ex:n lähtiessä omille teilleen. Sattui kovasti löytää ne. Yön mietin, että kaipaako hän vielä vanhoja hyviä aikoja takaisin ja normaalia perhettä lapselleen. Seuraavana päivänä oli pakko kysyä mikä on homman nimi. Sormukset olivat vain unohtuneet sinne kaapin päälle ja nyt hävitimme ne yhdessä. Ex sairastui synnyttämisen jälkeen MS-tautiin ja hänen elämänsä ei ole mitään ruusuilla tanssimista nykyään. Kuitenkin pelkään, että he palaavat yhteen vielä joskus ja olen hirmuisen mustasukkainen ex.lle. Viime viikolla kun lapsi tuli vuorollaan meille, hän kysyi miksi isi ja äiti ei asu enää yhdessä. Siinä vaiheessa minulta tuli itku ja oli pakko lähteä pois. Isi selitti kuitenkin, että isi ja äiti ei enää rakasta toisiaan eikä tykkää enää toisistaan.
Juuri se varmasti häiritsee eniten, että avopuolisoni on jo kokenut kaiken toisen kanssa. Jos ja kun saamme oman lapsen, niin se ei merkitse hänelle enää niin paljon, koska se on jo koettu ja eletty ja minulle se on ensimmäinen kerta.
Lapsi ja minä tulemme loistavasti toimeen, mutta sydämeen sattuu, kun lapsi herää keskellä yötä ja kysyy äitiä. Pilaanko minä hänen elämänsä olemalla paikalla? Se hyvä puoli on, että en ole heidän eroaan aiheuttanut vaan tullut kuvioihin mukaan 1,5 vuotta eron jälkeen. Mietityttää kuitenkin, että pilaanko heidän elämänsä olemalla paikalla silloin, kun lapsi kaipaa äitiään.