sisätilan

minkä tehoinen sisätilan lämmitin kannattaa ostaa kun kyseessä on isohko henkilö-auto???
5599
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

riittävän tehoinen.

Äänestä

Niin tehokas kuin sulakkeet riittää tai taloyhtiö myöntää.

Millään ei tule edes 20 asteiseksi.

Meillä loppuu ajo piha-alueelle jos käyttää sisätilanlämmitintä.

Äänestä

mikä teholukema omassani on, mutta kummasti alkoi paremmin lämmittämään kun suuntasin puhaltimen ylöspäin; ennen se oli hanttimiehen jalkatilassa, mutta hokasin, että pistänpäs sen puhaltamaan ylöspäin.. johan lämmittää! =D

Äänestä

Viime talvena suorittamieni tieteellisen tarkkojen mittausten perusteella lämpötila autossa nousee kohtuullisen 2 h lämmityksen aikana suunnilleen asteen per 100 W lämmitystehoa. Testiautona tosin oli Stilo eli alempaa keskiluokkaa (Golf/Almera yms. kokoluokkaa).

1,2 kW osoittautui ihan passeliksi etelän pikkupakkasiin. Nollakeleillä se jaksoi sulatella lumet ja jäät ikkunoista, muttei katolta. Vähän kovemmilla pakkasilla piti lumet sutia pois ikkunoistakin, mutta raapimaan ei joutunut. Kunnon pakkasilla (-15 ja siitä eteenpäin) ei potku riitä enää kuin korkeintaan tuulilasin sulatteluun, mutta eipä näillä keleillä yleensä laseihin paljoa räntää kerrykään.

Isompaan autoon, etenkin runsaalla lasipinnalla varustettuun farkkuun tai tila-autoon, pitäisi katsella mieluummin puolet tehokkaampaa eli jotain 1,7 kW mallia, pohjoisessa vieläkin tehokkaampaa. Tiestysti sillä edellytyksellä, että sulakkeet kestää. Tässähän on se syy pienitehoisten lämppärien myyntiin. 10 A kestää 600 W lohkolämmittimen lisäksi 1,7 kW sisälämppärin. 16 A kestäisi jopa 3 kW, mutta kahdelle autopaikalle yhteinen 16 A kestää vain 1,2 kW (per auto lohkolämppärit) ja kahdelle autolle yhteinen 10 A ainoastaan n. 0,6 kW.

Äänestä
  • Se, minkä kokoisen lämmittimen voit kytkeä
    verkkoon, riippuu yleensä ensisijaisesti
    lämmityssyötön ryhmäsulakkeesta. Jos siinä
    on 25 A:n varokepohjat, kolmevaihesyöttö ja
    käyttäjinä 10 autoa ja jokaisessa 1,7 kW:n
    sisälämmitin, niin lohkolämmittimille ei jää
    mitään tehoa. Lisäksi edellyttäen, että tuo
    syöttökaapeli sallii 25 A:n varokkeet.

    Eli kannattaa ensin tarkistaa kaapelointi ja
    sopia porukoiden kanssa, mikä on suurin sallittu
    autokohtainen teho. Samalla vältytään ikävältä
    parran pärinältä, eikä mene vahingossa naapuri-
    sopu.

    Kannattaa siis hankkia ensisijaisesti sellainen
    lämmitin jota voi ko. tapauksessa käyttää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


lämmitin kirjoitti:

minkä tehoinen sisätilan lämmitin kannattaa ostaa kun kyseessä on isohko henkilö-auto???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu