Vapaasti jos lentää saisin
luokseen varmoin siiveniskuin
suunnistaisin
Tuulessa ja
tyynellä säällä
myrskyssä tai
poutapilvien päällä
Ei enää niin
sattuisi sydämeeni
ei enää niin
surullista olisi
Vaan mitä voin
En lennä
mutta uneksin
Sen teen
en siitä
unelmasta luovu
Että Sinun joskus olisin
luokseen varmoin siiveniskuin
suunnistaisin
Tuulessa ja
tyynellä säällä
myrskyssä tai
poutapilvien päällä
Ei enää niin
sattuisi sydämeeni
ei enää niin
surullista olisi
Vaan mitä voin
En lennä
mutta uneksin
Sen teen
en siitä
unelmasta luovu
Että Sinun joskus olisin
Vastaukset 3
Vanhimmat
Unelma jaksaa odottaa kevään vihreää, kesään seuraavaan. Kuu on mukana runossa unelman muodossa. Kun vain kuiskitaan, ei mitään kuule. Unelma saa muodon uuden. Se väärin tulkitaan, ma luulen. Se väliin saa pois tolaltaan, pään väsyneen ja suruisen.
Siksi sanasen Sinulle haluaisin sanoa, en voi sitä anoa. Tuulissa käyn joskus. Sinä kuljet mukana kaikkialla. Elä mielellä rauhaisalla.
Rakkaudella Luontevalle.
Unelma on minulle tämä syksy.
Unelma oli kevät.
Unelma on vapaus olla minä,
olla minulle ja rakkailleni
täysin ja sydämestä.
Olkoon sydän ollut viipaleina,
olkoon ymmärtämättä.
Eräs runo tulee mieleeni kaukaa, kaukaa.
Vähän mukaellen, koska en muista sanasta sanaan:
"Olen piirtänyt sieluni kalmistoon tuhat tunnetta
korvaamatonta.
Nuoren syömmeni kätköihin olen siirtänyt
tunnetta monta.
Moni haava on viiltänyt syömmehen, moni viilletty sydämen alle,
mutta joskus se viiltää niin syvälle, etten
kerro sitä maailmalle."
Näinhän en ole pystynyt aina toimimaan, mutta on kuitenkin haavoja, jotka ovat niin syvällä, että sanat eivät koskaan riitä niitä kuvaamaan.
Kaikilla omansa, minulla myös.
Olen piirtänyt sieluni kalmistoon
Tuhat tuskaa tuntematonta
Ja sydämeni nuoreen kaislikkoon
Olen piirtänyt ristiä monta
Niistä toiset on piirretty kuoreen
Toiset kuoren alle
Toiset taas niin syvälle
Että kerro en maailmalle.