Voiko liittyä

Pojalla on ollut yksi selvä kohtaus, muutama vapina ja "epäselvä kohtaus". Aivosähkökäyrä poikkeava, aivojen rakenteessa pieni poikkeavuus, mutta ei vielä lääkitystä. Nyt kesä mennyt lähes ilman vapinoita ja muutenkin hyvin. Muutaman päivän valittanut yllättäen tulevaa ja häipyvää särkyä ja voimattomuutta jaloissa. Tänään hieroin jalkoja, ajattelin sen olevan kasvukipua, ja poika harjasi hampaita, kun yht äkkiä tuli vapina koko kehon oikealle puolelle. Hampaiden harjaus pysähtyi ja käsi ja jalka nykivät. Kysyin pojalta, että mitä nyt? vastasi, että kaikki vaan tärisi, en mä voinut sille mitään. Vapina ei kestänyt kuin pari sekunttia, mutta oli siis täysin hallitsematonta ja tois puolista. Sen jälkeen myös särky loppui. Voiko särky siis johtua aivoissa olevasta häiriöstä? Onko jollakin muulla sellaista? Vai sattuman kauppaa vaan...
3560
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

kyllä voi olla epilepsiasta kyse. kannattaisi varata aika nopeasti jollekin pätevälle neurologille ja tehdä testit. normaalia ei ole ainakaan ja aivojen toiminnasta selvästi kyse.

Äänestä

Hei! Pojallasi on ehkä epilepsia,
itselläni alkoi aikanaan lapsena
poissaoloja ja sitten kouristuksilla.

Aivosähkökäyrä on kyllä normaali,
samoin mangneetti, häiriö on nähtävissä ainoastaan kun on iso kouristuskohtaus.

Nyt menossa jälleen lääkemuutos
ja suunta ensi kertaa parempaan päin
yli 30 vuoteen.

Tämä aika jo todistaa sen miten vaikea sairaus/oire on epilepsia.

Epilepsialääkelastini on vaivaiset 1000mg vrk.

Ja menee siis kaikkien aikojen parhaiten ja voimani kuin myös järjen juoksuni
on se minkä se kuuluukin
minun mielestäni olla.

Itkun kautta alkoivat hoitamaan asoitani.

Lääkitys oli. (4000 mg debrakine) (1200mg Tegretol ret

Järkee vai ei?

43 gm vuodessa.
Tuon lääkemäärän jälkeen diaknoosit.
(syndroma x suspecta),(keliakia),(nivelrikko),(fibromyalgia). Kaikki mielestäni lääkkeiden aiheuttamia. Todella suuri kysymys?

Kun syön lääkkeitä epilepsiaan
SOPIVAN määrän ei minulla ole
minkäänlaisia oireita.

Minut on kirjaimellisesti
YLENSYETETTY eläkkeelle!!

Eli minulla on siis epilepsia.
ja muut ovat lääkeylikuorman aiheuttamaa
haitaa. piste!

Sauvattarelle.
Joten en ihmettele sauvatar, että todellakin
varmaan tiesit jälleen, olin ylilääkitty
kuten aiemmin mainitsit. (Selvä juttu, uskon lamictalin kokeilun ;)

Nyt vasta löytyi viisas ihana neurologini
jolla selkeästi on asennetta sen olen
jo huomannut, hän ei pelkästään
ole valmistunut johonkin vaan työhön,
hänellä on aito halu tehdä työtä
johon aidosti haluaa täyden
panoksensa ladata.

Lopuksi.
sinun pojallesi toivon hyvää terveyttä
sekä huomattavasti
nopeampaa asioiden käsittelyä
kuin minun kohdallani on ollut.

t. taavi boy ;))

Äänestä

kiireen vilkkaa! Ihan selvästi pieniä kohtauksia

Äänestä

Kommentoi aloitusta


epilepsiaan tämäkin kirjoitti:

Pojalla on ollut yksi selvä kohtaus, muutama vapina ja "epäselvä kohtaus". Aivosähkökäyrä poikkeava, aivojen rakenteessa pieni poikkeavuus, mutta ei vielä lääkitystä. Nyt kesä mennyt lähes ilman vapinoita ja muutenkin hyvin. Muutaman päivän valittanut yllättäen tulevaa ja häipyvää särkyä ja voimattomuutta jaloissa. Tänään hieroin jalkoja, ajattelin sen olevan kasvukipua, ja poika harjasi hampaita, kun yht äkkiä tuli vapina koko kehon oikealle puolelle. Hampaiden harjaus pysähtyi ja käsi ja jalka nykivät. Kysyin pojalta, että mitä nyt? vastasi, että kaikki vaan tärisi, en mä voinut sille mitään. Vapina ei kestänyt kuin pari sekunttia, mutta oli siis täysin hallitsematonta ja tois puolista. Sen jälkeen myös särky loppui. Voiko särky siis johtua aivoissa olevasta häiriöstä? Onko jollakin muulla sellaista? Vai sattuman kauppaa vaan...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu