Poikani on 9-vuotias ja on pahoilla mielin kummin välinpitämättömyydestä. Miten voisin loukkaamatta kertoa kummille, että hän voisi olla enemmän kiinnostunut kummipojastaan. Ajatelkaas; kummitäti ei ole kertaakaan esim soittanut pojalle. Minulle kyllä ja miehelleni (veljelleen), mutta koskaan ei ole halunnut puhua pojan kanssa. Lahjat jouluna ja syntäreillä (vaikkeivat niitä tärkeimpiä olekaan) tulevat,jos tulevat. ELi väliin muistetaan, väliin ei.
Poikani on yrittänyt kirjoitella, lähettää valokuvia, muistaa jouluna, joskus soittaakin.
Kummi on toki mukava, kun siellä käymme tai poika soittaa, mutta toki poika kaipais joskus, että häneenkin otettaisiin yhteyttä.
Odotanko liikaa, kun odotan, että kummi esim joskus kävisi (välimatkaa 60 km), me käymme siellä aina joskus? Tai soittaisi vaikka kerran kuussa? Tai edes synttäripäivänä?
Kummi siis on mukava aina nähdessämme ja kertoo, että miten hän aina kamalasti meitä ajattelee, mutta hänellä nyt vaan on niin paljon kiireitä ja hän töissä niin kiireinen yms....että hänellä ei ole aikaa...
Harmittaa myös siksi, kun minä olin alunperin ajatellut pyytä omaa siskoani miehensä kanssa kummiksi, mutta tämä miehen sisko suorastaan tarjoitui tehtävään. Hän odotusaikana vihjaili, että "heille ei ole yhtään kummilasta" ja sanoi suoraankin että "voi kun olisi kiva saada vielä joskus oma kummilapsi". Kun sitten heitä pyydettiin, oli hän onnessaan.
Siskoni on nyt nuoremman poikani kummi ja yhteydenpito on ihan toista luokkaa. Ja huomaahan poikani sen. Sanoi pari vuotta sitten, että "mä vaihdan kummia". Nykyään ei paljon enää puhele, on kai huomannut, ettei auta.l
Poikani on yrittänyt kirjoitella, lähettää valokuvia, muistaa jouluna, joskus soittaakin.
Kummi on toki mukava, kun siellä käymme tai poika soittaa, mutta toki poika kaipais joskus, että häneenkin otettaisiin yhteyttä.
Odotanko liikaa, kun odotan, että kummi esim joskus kävisi (välimatkaa 60 km), me käymme siellä aina joskus? Tai soittaisi vaikka kerran kuussa? Tai edes synttäripäivänä?
Kummi siis on mukava aina nähdessämme ja kertoo, että miten hän aina kamalasti meitä ajattelee, mutta hänellä nyt vaan on niin paljon kiireitä ja hän töissä niin kiireinen yms....että hänellä ei ole aikaa...
Harmittaa myös siksi, kun minä olin alunperin ajatellut pyytä omaa siskoani miehensä kanssa kummiksi, mutta tämä miehen sisko suorastaan tarjoitui tehtävään. Hän odotusaikana vihjaili, että "heille ei ole yhtään kummilasta" ja sanoi suoraankin että "voi kun olisi kiva saada vielä joskus oma kummilapsi". Kun sitten heitä pyydettiin, oli hän onnessaan.
Siskoni on nyt nuoremman poikani kummi ja yhteydenpito on ihan toista luokkaa. Ja huomaahan poikani sen. Sanoi pari vuotta sitten, että "mä vaihdan kummia". Nykyään ei paljon enää puhele, on kai huomannut, ettei auta.l
Vastaukset 21
Vanhimmat
Voi hyvä äiti-ihminen! Kun kukaan ei voi tietää mitä elämä tuo tullessaan vuosien kuluttua. Kummilla saattaa oikeasti olla nyt sellainen vaihe elämässään, että hänellä on todellakin kiireitä. Tiedän, on heikkoa asettua toisen asemaan, sekä sinun, että kummin.
Hiukan ymmärrystä toisen vaikeuksia kohtaan. Hän sentään yrittää edes jotenkin pitää vielä yhteyttä :)
näitä juttuja lukiessa tulee joskus tunne, että kummi on lapsen elämän tärkein ihminen ja häneen ladataan valtavasti odotuksia. omien lasteni kummit (sisaruksiani) ovat pelkästään "nimellisiä" siinä mielessä, että kaikki sisarukseni eivät ole kummeja (lapset ei riitä) mutta silti heillä kaikilla on roolinsa lasteni elämässä ja he ovat lapsilleni yhtä tärkeitä. Kummit valittiin aikoinaan vain ristiäisten pidon takia, nykyään lapseni eivät varmaan edes muista, kuka se varsinainen kummi onkaan.
Odotinkin näitä kommentteja. Edelliselle kirjoittajalle. Mistä päätelit, että jotenkin pitää yhteyttä? Kun ei pidä. Kaikki yhteydenpito on meidän taholta. Ja kiireestä... hän oli kummiksi halutessaan ihan samassa työpaikassa, jopa vastuullisemmassa, kun hoiti myös esimiehensä sijaisuutta 3 vuotta. Nyt on "huonommassa" asemassa. Kiire on ollut aina. Mutta kun 4 vuotta oli pojan syntymästä kulunut, se kiire otettiin syyksi, miksi on synttärit ym unohdettu ja miksi ei soita...
Ja sinä, joka vastasit. Jos kummius ei sinulle merkkaa mitään, mitä sinä näitä luet ja vastailet. Minulle kummius tarkoittaa muutakin kuin nimeä paperissa. Ja kun tätiä pyydettiin, kerroin kyllä hänelle, että mielestäni kummin kuuluu olla jollain lailla lapsen elämässä mukana. Ja kovasti oli samaa mieltä; kertoi, miten ottaa yökykylään, vie huvipuistoon jne...
Yritä nyt ymmärtää, ketään ei kiinnosta! Elämäntilanteet muuttuvat -ethän tiedä mitä ei- näkyviä-muutoksia kummi joutuu käymään läpi.
Jos kerran muita aikuisia on olemassa pojalle, miksi näet tarpeelliseksi ruikuttaa yhdestä epäonnistuneesta kummista. Itselläni niitä on kaksi. Kumpaakaan en ole nähnyt ristiäisten jälkeen, mutten tunne siitä katkeruutta. Toisaalta oma äitini ei ollutkaan tätä katkeruutta muistuttamassa, hokemalla kummin poissaoloa.
Mene itseesi -oletko itse saanut omalla käytökselläsi pojan ikävöimään kummia, jota ei luultavammin enään edes tunne?
Kummi on mieheni sisko. Eli olemme muutenkin tekemisissä. Tottakai poika tätinsä muistaa! Tosin se yhteydenpito on ollut kauan sitä, että me soittelemme sinne päin ja käymme. Hän kun on niin kiireinen... Ja jos hän on ottanut yhteyttä, on yleensä ollut jotakin vailla: autonkorjuuta, pojalleen yöpaikkaa... Jaa, nythän selkeni. Hänen poikansa on jo iso (olemme pojan kummeja) eikä enää tarvitse kesäpaikkaa tms, muistaminen ja yhteydenpito meihin päin jäi juuri niihin aikoihin, kun poika ei ollutkaan enää mitään vailla... eli emme ole enää tarpeellisia.
Ja todellakaan en ole katkeruuttani pojalle ruikuttanut. Päin vastoin kun poika on itse ihmetellyt, että miksi mun kummi ei taaskaan muistanut synttäreitä, olen vastannut, että hänellä on ollut muuta tai ei rahaa tms.... kun poika ihmettelle, että miksi veljen kummi käy, mun ei, olen sanonut samoin, että kummi ei nyt ehdi...
Tiedän, että kummi on itsekeskeinen ihminen, jolle me kelpasimme kun hän tarvitsi jotakin. Nyt ei ole vähään aikaan tarvinnut, joten ei ota yhteyttä. Tiedän, että hän on mukamas-kiireinen ja mukamas-tärkeä työssään, jostaa aina selittää, kun käymme. Siis hänellä on mielestään niin tärkeä ja kiireinen työ, ettei HÄN ehdi, mutta MEILLÄ on kuulemma eri juttu. Tiedän tämän kaiken. Mutta poikani ei tiedä. Itse hän kummiksi tarjoutui, olisin voinut valita toisinkin. Se, ketä ajattelin pyytää on nyt nuoremman kummin ja hyvin toimii. Puolin ja toisin.
En pyytänyt saarnoja ja "totuuksia", miten kummin ei kuulukaan muistaa. Minun mielestäni kuuluu. Ja tiedän, etten ole ainoa joka niin ajattelee. Pyysin neuvoja, miten voisin nätisti sanoa kummille, että poika kaipaisi vähän enemmän. Kun poika muistaa vielä ajan, jolloin kummikin kävi meillä ja laittoi jotain pientä synttäriksi.
vai omaa katsantokantaasi puoltavia näkemyksiä, niin sitä en pidä keskusteluna vaan myötäilynä. en edelleenkään sitä ymmärrä, että miksi se kummi on niin tärkeä, jos lapsella muitakin turvallisia aikuisia on ympärillään? Ehkä omat sisarukseni ovat sitten yli-ihmisiä, kun yhteyttä pidetään muutenkin tiiviisti, hieno juttu :)
en mitään pahaa tarkoittanut, en vaan ymmärrä, kun en osaa asemaasi asettua.
omaa katsantokantaa tukevia näkemyksiä, en päänsilittelyjä.
Halusin neuvoja. Sinulla ei taida olla niitä antaa.
Ja vastakysymys sinulle? Miksi se kummi ei saisi olla tärkeä. Ei lapselle kovin montta kummia valita, miksei heiltä voisi odottaa jonkilaista kiinnostusta? Varsinkin kun se tarjoutuminen kummiksi tuli sieltä taholta.
Ja koska meidän mielipiteemme eivät kummiudesta ilmesesti kohtaa, lienee turhaa jatkaa tätä keskustelua. Siitä en alunperinkään halunnut keskustella, vaan halusin niitä neuvoja?
Täällä palstalla tuntuu silti pyörivän niitäkin kummeja, joilla mielestään on jotain velvollisuuksiakin...
mutta vastaus ekaan kommenttiini oli "mitä tänne kirjoittelet"
Ja minulla on kolme sisarentytärtä, olen vanhimman kummi. muistan KAIKKIA kolmea tyttöstä merkkipäivinä ja he ovat viettäneet viikonloppuja luonani - olemme käyneet lasten teatterissa, huvipuistossa yms. Pitäisikö minun siis ostaa tälle vanhimmalle "parempia" lahjoja kuin muille, pyytää vain hänet luokseni tai jotenkin muuten osoittaa, että juuri hän on kummityttöni? Välitän heistä kaikista ja arvostan TÄDIN roolini yhtä korkealle, kuin kummin roolin.
Mun suvussa kummit on otettu aina "omista riveistä" (kenelläkään ei taida olla ystäväpariskuntaa kummina) ja kummiutta ei ole korostettu, omat setäni ja tätini ovat minulle läheisiä, en erottele heitä kummeihin ja ei-kummeihin.
En missään vaiheessa ole kysynyt, että mitä mieltä olette kummeista jne Eli en ole halunnut oikeastaan minkäänlaisia mielipiteitä, tosin osasin niitä odottaa. Enkä ole kieltänyt niitä kirjoittamasta.
Kysyin ja kysyn yhä NEUVOJA, miten ottaa tämä asia kummin kanssa puheeksi niin etten loukkaa. Sinulla ei yhäkään taida niitä olla?
Mistä ihmeestä sait päähäsi, että kummin pitäisi tuoda parempia lahjoja kummilapselle? Tämä kummi ei edes muista muita lapsiani, vaikka miehen sisar onkin. Hyvä kun on joskus edes sille kummilapselleen jotakin laittanut. Eli ei se TÄDIN roolikaan tälle kummitädille mitään merkkaa. Enkä ole kyllä odottanutkaan, että hän alkaisi nuoremmalle vaikka soittelemaan, mutta joskus voisi sille vanhemmalle.
Mutta siskoni on samanlainen kuin sinä. Hän on kummina nuoremmmalle, mutta muistaa myös vanhempaa. Ja hyvä niin. Niin minäkin muistan hänen lapsiaan molempia, toiselle olen kummina.
Vaikka voisit ajatella asiaa itsesi kannalta. Kun kerran olette sisartenne kanssa ristiin kummeja, mitä jos joku sisaristasi pikkuhiljaa lakkaisi käymästä ja soittamasta, vaikka mielestäsi mikään ei ole väliltänne muuttunut. Ei enää muistaisi ketään lapsistasi. Ja kun hän joskus ottaisi yhteyttä, hän tekisi sen vain siksi, että kaipaa vaikka lainaa tai kesäpaikkaa lapselleen?
Mutta meillä on selvästi niin eri tilanne, ettet osaa kuvitella muunlaista tilannetta kuin omaasi. En kiellä sinua kirjoittamasta, mutta selvästikään niitä pyytämiäni neuvoja et osaa antaa.
minäkin kysyn, että miksi sitten täällä siitä vouhaat? sinä olet hyvä täti, siskosi ovat. se on ok. mutta ei kaikilla ole noin. toisilla ei esim ole yhtään sisaruksia, tai he asuvat kaukana...
tämä on kummit palsta. ellet sinä tai lapsesi edes muista kuka kenenkin kummi on, niin et todellakaan tänne kuulu.
vai haluatko vain olla erimieltä kaikesta?
näitä itsekkäitä omaan napaan katselijoita. poikasi kummi on sellainen eikä muuksi muutu. voit yrittää sanoa, että poikasi haluaisi vaikka esim käydä kummin luona yksin tai yksinkertaisesti pyytää, että kummi vaikka soittaisi joskus. mutta en usko sen auttavan yhtään. ihminen kun TÄREKÄ ja KIIREINEN, hän on sitä omasta mielestään niin, että toisilla on kaikki maailmana aika ja velvollisuudet, hänellä ei mitään.
äläkä välitä noista edellisistä. minäkin olen sitä mieltä, että kummin kuuluu olla muutakin kuin nimi joulukortissa, kaikilla ei valitettavasti sitäkään. mutta me olemme erilaisia.
sääli, kun poikasi kumminvalinta meni niin metsään. meillä miltei samaten. kyseessä vain oma siskoni :( miehen sisko on vanhemman lapsen kummi ja hoitaa "hommansa" mallikkaasti.
On se hienoa, että teillä marttyyri-äideillä on aina syitä valittaa. Otetaanko seuraavaksi tarkasteluun mummon tehtävät, vai käännyttäisikö katsomaan niitä mamujen omia saavutuksia välillä?
marttyyriäit? valittaa? mitenkäs huonosti sinä olet hoitanut kummin (onko edes huolittu), äidin tms tehtävät, kun pitää täällä aukoa päätään?
selventäisitkö kuka on valittanut ja ollut marttyyriäiti?
Anteeksi vaan, mutta minun kummin tehtäväni ei perustu vaateille tai halulle päteä.
Eikä kummia ole tarkoitettu paikkaamaan äidin huonon kasvatuksen jälkiä saatika paapomaan jo muiden aikuisten höösämä lapsi piloille.
Elämä muuttuu, ihmiset muuttuvat, avioparit eroaa, miksei kummitkin voisi tehdä niin halutessaan. Kummien ero tapahtuu hiljaisuudessa ajan kanssa, koska äidit ei vaan kestäisi oman täydellisen idyllin romahtamista sillä, että tämäkin sanottaisiin ääneen: "Minua ei enään kiinnosta teidän perheenne tai kummilapseni elämä, yritän elää omaanikin välillä!"
Anteeksi tyhmyyteni. En ole tajunnut, että kummius on joillekin noin valtava taakka. Että jotkut kummit jopa kuvittelevat olevansa varaäitejä, joiden tehtävä on kasvattaa oman äidin laiminlyömää lastaan.
Ja tässähän se tulikin: "Minua ei enään kiinnosta teidän perheenne tai kummilapseni elämä, yritän elää omaanikin välillä!" On se kumma, kun jotkut ihmiset ovat niin saamattomia, että jos toimivat kummina, he hylkäävät oman elämisensä täysin. Sitten kun he haluavat "elää omaa elämää" täytyy se kummilapsi hylätä.
Mikä on niin ylivoimaista kummina olossa? Miten voi olla niin rasittavaa ottaa pari kertaa vuodessa kummilapseen yhteys vaikka puhelimitse? Lähettää pari pakettia vuodessa, jos asuu niin kaukana, ettei pääse käymään? Varsinkin, jos se kummilapsi on osaltaan ollut mukana touhussa: kiittänyt lahjoista, itsekin soitellut ym.
Eihän teiltä kummeilta kukaan äitiyttä vaadi. Miksi kaikki tämän palstan kummilapset tuntuvat olevan kummien mukaan pilalle hemmoteltuja, välinpitämättömiä typeryksiä ja kummit niin kiireisiä uraohjuksia, joille kummuis on taakka. Ja kun se on taakka, selitetään, että oikeastaan kummius ei merkkaa mitään.
Kysyn vielä: Miten te olette niin saamattomia,että yhden pienen lapsen muistaminen on niin ylivoimaista. Vai itsekkäitäkö te olette? Vai vaan välinpitämttömiä?
Olen todella kummastuneen lukenut näitä kirjoituksia. Tässäkin äiti kirjoitti ihan asiallisesti ja pyysi neuvoja ainakin mielestäni kummin itsekkääseen käytökseen. Ja mitä sai vastaukseksi? Ivaa ja itsekkäitä selvityksiä, että ei kummin kuulukaan muistaa.
Itse olen kummi 4 lapselle. Osa asuu lähellä, osa kaukana. Kaikkia muistan paketilla jouluna ja synttäreillä ja kortilla nimpparina. Kaikille yritän soitelle pari kertaa vuodessa, ellen muuten näe. Enkä koe siitä olevan mitään vaivaa ja tunne, että minä tässä paikkaa äitien huonon kasvatuksen jälkiä. Ja onhan se mukavaa, kun ne lapsetkin muistavat minua jouluna ja myös soittelevat. Yksi yllätti kesällä tulemalla yks´kaks linjurilla kylään (välimatkaa 50 km). Ja yllätys oli iloinen.
Ja myös minun lasteni (3 kpl) kummit ovat olleet ihan asiallisia. Mitään lahjaryöppyjä puolin ja toisin ei ole odoteltu, mutta ovat myös jouluna ja syntymäpäivänä muistaneet. Ja yhteyttä on pidetty.
Hävetkää mukamas kummit. Sanokaa suoraan, jos se kummius ei kiinnosta. Ja sanokaa se sille lapselle,ei äidille. Lapsen kummejahan te olette. Soittakaa lapselle, että sori, mutta mulle on ihan ylivoimaista muistaa sua yhtään, ei tarvi odotella enää mitään. Mun katos täytyy elää omaakin elämää välillä, joten kai sä tajuat, että mä en yksinkertaisesti VOI enää lähetellä synttärilahjoja, se vaatii ihan liikaa. Onhan sulla nyt MUITAKIN turvallisia aikuisia lähellä, et sä kummia mihinkää tarvi´. Mä oon velvollisuuteni täyttänyt, eli olin ristiäisissä ja sä sait nimen, ei mun muuta tarvi tehdä, enkä edes halua, kun katsos, mulla on niin paljon muuta.....Onko kanttia TEILLÄ siihen? Kun kerran täällä kerrotte niin auliisti, että ihmeellisiä vaateita kummeille, niin kertokaan niille lapsille. Onko pokkaa siihen?
voi sanoa. täyttä asiaa.
Olipa aika keskenkasvuista uhittelua.
Kyllähän varmasti jokainen kummiksi pyydettäessä haluaa tehtävään ryhtyä. Mutta vuosien saatossa saattaa elämäntilanteet muuttua niin kovin, että kummiutta ei enään halua/ pysty täysin palkein hoitamaan.
Itse asun parin sadan km:n päässä kummilapsestani, enkä voi todellakaan olla hänelle aina läsnä. Tottakai yritän aina syntymäpäivinä ja jouluna muistaa, ja joskus soittaakin. Kummiperhe ottaa kyllä minuun yhteyksiä usein ja muistaa tulla myös välillä käymäänkin, mitä arvostan suuresti. Tiedän, että oma panokseni ei ole samaa luokkaa, mutta enpä viitsi alentua vertailemaan yhteydenottojen määrää toisiinsa, se tuntuisi jo hiukan saivartelulta. Pidän yhteyttä oman kiinnostukseni ja voimavarojen mukaan, sen pitäisi riittää.
minusta se oli loistavasti kirjoitettu.
kyllä elämäntilanteiden muutokset ymmärtää jokainen. enkä usko kenenkään odottavan kummilta täydellistä omistautumista ja aina läsnäoloa. eihän siihen pysty kukaan äitikään.
kysehän on ollut siitä, kun jotkut kummiksi lupautuneet ovat olleet sitä mieltä, että ei heille kuulu kummilapsi millään lailla, onhan sillä oltava muitakin aikuiskontakteja.
joulut, synttärit,soitto silloin tällöin - TOTTAKAI SE RIITTÄÄ.
äskeinenhän vastasi todella lapselliselle kirjoittajalle, joka oli sitä mieltä, että kummilta odotetaan lapsen kasvatusvelvollisuutta ja että kummi jos haluaa välillä elää omaakin elämää ei se onnistu kummilapsen takia.
Olen kyllä näiden inttäjien kanssa siinä samaa mieltä, että jos lapsella on muita aikuisia ystäviä (omanikäiset kuitenkin ehkä tärkeimpiä), kummin osuus aikuisen mallina ei ole välttämätön. Etenkin jos kummi itse kokee tehtävänsä myöhemmin vaivalloisena, on varmasti lapsellekin helpompaa, jos tämä ei käy enään vain velvollisuus-vierailuilla. Lapsi kun aistii epäaidon kiintymyksen nopeasti.
Oman poikani toinen kummi on jättäytynyt täysin hänen elämästää, mutten tunne katkeruutta tätä ihmistä kohtaan. Onhan pojallani paljon muita meitä aikuisia läsnä. Tuntuisi huvittavalta olla katkera ihmiselle, jonka MINÄ olen valinnut tehtäväänsä. Kyllä sitä tulee ensimmäisenä itseltään kysyttyä, että mitä silloin oikein ajattelikaan, enkö nähnyt toisen persoonan taakse tarpeeksi hyvin.
Jos ihminen ei välitä, ei sille mitään voi. Koin itse hyvin selvästi, että jos ihminen välittä vain itsestään, niin ei semmoista mikään muuta.
Itse katkaisin juurikin mieheni sisareen välit vuosi sitten. Meidänkin "suhde" oli sitä, että kun jotakin meiltä tarvittiin, soiteltiin ja oltiin hyvää pataa, muuten, hyvä kuin tervehti vastaantullessa. Hän oli tyttöni kummi, mutta ei tosiaankaan ole muistanut kuin silloin, kun on meiltä pyytänyt jotakin, yleensä lapsenvahtina oloa omalle tytölleen.
Kirjoitin siis oli, koska en ole tytölleni enää mitään kummista puhunut,eikä hän ole kysynyt, Onneksi ei meillä ole muita lapsia, joitten kummisuhteeseen tyttö voisi verrata. Joskus voi jotakin mainita, jos joku kaveri esittelee jotain juttua, että on saanut sen kummilta.
Vuosi sitten sanoin, ettei tarvi ottaa enää yhteyttä meihin. Syy selviää seuraavasta tarinasta:
Lapsensa oli ollut juuri koko syysloman meillä, kun äiti oli lomamatkalla etelässä, lapsi ei mahtunut mukaan, siksi lähti syyslomalla, että sai lapsen meille ilman että koulu kärsii. Asumme siis eri paikkakunnilla. Noin kuukausi reissunsa jälkeen tarvitsin itse kipeästi apua. Mies oli juuri leikattu ja sairaalassa kun siskoni soitti työmatkalta ulkomailta, että hänen tyttärensä oli pahoinpidelty ja pyysi minun menevän sairaalaan. Sanoi, että näky voi olla kaamea, joten en halunnut ottaa omaa, 6 vuotiastani mukaan. Soitin tälle kummitädille ja pyysin, että ottaisi tytön yöksi luokseen, että pääsisin käymään sairaalassa. Ei käynyt. Koska 1. siskolle oli tulossa vieras 2. hänellä ei ollut sopivaa petiä 3. oikeastaan hänellä ei ollut aikaa nyt lapsille ja vielä pari muuta syytä. Ikinä ennen en ollut pyytänyt lastani sinne, hänen tyttönsä on ollut meillä useinkin. Yritin vielä selvittää tilannetta, mutta hänen juttunsa olivat ehdottomasti tärkeämpiä.
Mitä tein? Palkkasin MLL:sta hoitajan vuorokaudeksi, menin siskontyttöni luo siksi aikaa, että sisko ehti kotimaahan,soitin kummille, että en vaivaa enää ja toivon, ettei meitäkään enää vaivata sieltäpäin.
Ja jos jotakuta kiinnostaa, siskontyttöni toipui, ei jäänyt muistoksi kuin arpi silmäkulmaan. Pari tyttöä oli hyökännyt hänen kimppuunsa, kun hän oli palannut iltatunneilta. Kyse ei ollut siskoni puolelta heitteillejätöstä, sillä tyttö oli 19 vuotias ja asui omassa asunnossaan, oli päivät töissä ja opiskeli iltaisin. Isä on kuollut.
tommoisia nuoria voi olla??? onneksi siskonyttösi toipui. ja se kummitäti - haistata pitkät...