Onko kellään vastaavanlaista kuumeilua/pelkoa. Toisaalta tekisin mitä vaan jotta tulisin raskaaksi mahdollisimman pian, haluan kokea raskauden kipuineen ja särkyineen, ultrat, sydänäänet, synnytyksen, imetyksen, ym. mutta toisaalta toivon salaa ettei vielä tärppäisi koska pelottaa mitä töissä sanottaisiin, olisiko odotusaika helvettiä töissäollessa, miten pääsen salaa lääkärikäynneille jottei muut saa tietää liian aikaisin, miten uskallan kertoa pomolle, ym??? Pelkään että odotus ei olisikaan niin onnellista aikaa kun haluaisin sen olevan. Ja mielessä on pyörinyt myös aika jolloin koittaa taas töihinpaluu, onko samat työtehtävät vielä odottamassa, samat työtoverit, miten paljon asiat muuttuvatkaan vuodessa parissa. Olen ollut vajaan vuoden uudessa työpaikassa ja pomo antoi ymmärtää palkatessaan että raskaus ei olisi niinkään toivottu, vitsin varjolla tosin. Pää ihan sekaisin mutta yritys on päällä jo toista kiertoa, ekalla ei tärpännyt.
vauvakuume/pelko
confuced
3445
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Meilläkin on vasta toinen yrityskierto menossa, mutta fiilikset on täysin samat. Illan hiljaisina tunteina toivon, että tässä kuussa on tärpännyt, mutta samalla toinen aivopuolisko maalaa uhkakuvia horisonttiin. Tuntuu kuin päässä olisi kaksi mieltä, joista toinen kuvitelmissaan pitelee vastasyntynyttää, kun avomies itkien soittelee sukulaisia läpi, imettää oman vartalon tuotosta...omaa lastaan, ostaa potkupukuja, maalaa lastenhuoneen hempäksi jne.
Toisaalta mielen toinen puoli pohtii juuri näitä mites töissä, koska kerron mahd. raskaudesta, tulenko huonovointiseksi, joudunko olemaan jatkuvasti sairaslomalla, mitäs jos jokin menee raskaudessa pieleen, millaiseen työpaikkaan tulen vuoden päästä jne. jne. Eli kyllä sitä rattaat kovasti pyörivät meikäläisenkin päässä, vaikka järki sanoo, ettei mitään voi elämässä etukäteen murehtia. Yritänkin nyt kovasti asennoitua elämääni ja meidän lapsihankkeeseen päivä kerralla-tyyliin ja ottaa vastaan sen mitä tulee. Uskon kuitenkin, että sopeudun muuttuviin tilanteisiin sitten sitä mukaa, kun ne tulevat kohdalle. Tsemppiä oli lopullinen fiilliksesi mikä tahansa.
Kyllä tuo varmasti on ihan normaalia. Onhan se vauva iso muutos, mutta ehdottomasti positiivinen sellainen :) Kyllä ne asiat siitä yksi kerrallaan suttaantuu, sitä mukaa kun tulee eteen.
Pomosta yms ei mielestäni kannata välittää. Nuori nainen on aina "riski" palkata ja pomo varmasti on kuitenkin tuohon riskiin varautunut. Ja jos odotusaika menee kamalaksi niin "kylmästi" sairaslomalle vaan. Mutta YLEENSÄ raskaudesta selviää kyllä pikkuvaivoilla.
Varjopuolia tulee tietysti ajateltua, mutta kannattaa ottaa positiivinen asenne. Mitä tulee eteen niin tulee. Oma lapsi on kaiken kärvistelyn arvoinen ja voin kertoa, että ei ole ihanampaa kuin tuntea pikkukäsien ja jalkojen liikkeet kohdussa! Kyllä minullakin on molempia odottaessa ja tätä kolmatta yrittäessä tullut sellaisia hullun hommaa -oloja :) Ja kuitenkaan mikään ei koskaan saisi minua muuttamaan tässä elämässäni mitään.
Meillä yritystä on takana jo vuosi, mutta mitään hoitoja tai tutkimuksia ei vielä koeta ajankohtaiseksi. Pari viikkoa kuukaudesta olen sitä mieltä, että meillä on ihan hyvä näin kahdestaankin, töissä on kivaa, voin lähteä aamulla ihan yksin ilman huolta hoitoonvietävästä lapsesta jne. Pelkään myös töiden puolesta, ja että raskaus menee huonosti, synnytystäkin pelkään jo etukäteen (sekopää?). Ovulaation jälkeen tuleekin sitten ne tunteet, että nyt meille heti se vauva, huolimatta kaikista mahdollisista riskeistä työn tai raskauden tai terveyden suhteen.
Meillä on yritetty jo niin kauan, että pidän näitä mielialan tai ajatusmaailman vaihteluja ihan normaaleina. Minusta on jopa ihan tervettäkin pohtia näitä asioita, ikäänkuin testata mitä oikeasti haluaa. Mutta nämä on ainakin minulla ihan selvästi sidoksissa kuukautiskiertoon ja hormoneihin, naisten hömpötyksiä siis?