Jos mies perustaa uuden perheen, niin aiemmat omat lapset unohtuvat? Miten miehet pystyvät tähän? Voiko muka uusi vaimo ja uudet lapset korvata entiset lapset? Itse en voisi kuvitellakaan hylkääväni lapseni, vaikka tulisi minkälainen mies vastaan. Enkä edes sellaista miestä huolisi, joka antaisi minun hylätä lapseni. Lapsilla on ikävä isiä, mutta isillä on ihan uudet kuviot. Mitä voin äitinä muuta yrittää tehdä, kuin lohduttaa? Yritänkö auttaa lapsia unohtamaan isänsä? Entä jos isä joskus havahtuu ja haluaakin pitää lapsiinsa enemmän yhteyttä? Minun pitäisi siis kuitenkin yrittää pitää heidän välejään yllä. Mutta miten selittää pienille (3 ja 5 v), että isillä on nyt vähän kiireitä, mutta kyllä se teitä rakastaa? Entä miten käytännön asiat, eli tapaamissopimus, pitäisikö siinä tapaamiset (nyt joka toinen vkl), jotka eivät ole toteutuneet muuttaa ihan virallisestikin niin, että tapaamisia olisi hyvin harvoin?
Miten isä voi unohtaa lapsensa?
surullinen äiti
484007
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 48
Vanhimmat
Moi.
Täällä tapaus, jossa isillä ei edes ole uutta perhettä mutta silti unohtanut lapsensa...Voi vain kuvitella miten pieni lapsi ainakin sitten isompana ihmettelee ja ehkä syyllistääkin itseään koska isi ei välitä...Sääliksi käy.Ei kai voi muuta tässä tehdä kuin antaa kaikkensa sille lapselle ja yrittää elää normaalia arkea,iloineen suruineen...puhumatta siitä isistä koskaan...
Meinaatko, että lapsi saa käydä ikäväänsä ja suruaan läpi siten, että isistä ei puhuta koskaan?
Melkeinpän väittäisin, että tällä mallilla lapsi oppii, että isä on aihe, josta ei saa kotona puhua.
...näin pienen kanssa tarvitse vielä käydä läpi asioita joita hän ei vielä ymmärrä, sentakia on parempi ettei sitä isiä mainita koskaan (ainakaan niinkauan kun lapsi itse ei häntä kysele, niin en näe syytä miksi minä puhuisin isistä lapselle?!)
joka lapsensa hylkää??!! Ihmettelen sunkin logiikkaasi. Pitääkö kertoa totuus tästä isästä, vai?
Parempi se on olla hiljaa ja olla puhumatta kokonaan, koska lapsia kasvatetaan kertomalla se totuus. Valheista ei kukaan hyödy ja sillä on aina lyhyet jäljet. Ei tarvitse selitellä jälkeenpäin kun ei sorru valehtelemaan siitä isästä mitään. Totuuden kun voi jättää kokonaan kertomattakin.
mutta miten pienelle lapselle voi selittää, ettei isä halua tavata? En tietenkään sano, ettei isä halua tavata, mutta pitää keksiä aina jotain muita selityksiä (työkiireitä ym). Kuinka kauan ne menee läpi? Siksi tuntuu helpommalta vältellä koko aihetta, mutta lapset aina ottaa asian puheeksi, mikä on ihan ymmärrettävää.
Toki isästä pitää puhua - kertoa minkälainen isä on, hänen suvusta, mistä asioista pitää jne. Lapsen identiteetin kehittymisen kannalta on tärkeää että hän saa tietää minkälainen hänen biovanhempansa on.
Voi myös sanoa rehellisesti ettei tiedä miksi isä ei halua tavata - ehkä sanoa että isä on niin surullinen kun hän menetti perheensä ja sen takia ei kykene tavata heitä.
sanoa se. miten paljon vihaa sitä ukkoa joka jätti meidät selviytymään keskenämme kun koki että tämä perhe elämä ahdistaa ja maksaa liikaa. Mitäs jos kaikki tekisivät samalla tavalla? Kaikkiko pitäisi selitellä, silloin kun on niin vihainen sille että se teki minkä teki, ei kuule paljoa tee mieli puhua koko äijästä halaistua sanaakaan. Saati sitten että sitä kehumaan alkaisi edes mistään.
Joo, että ittellesi vaan. Puhu mitä puhut, min en puhu.
silloin on hänen tehtävänsä perehdyttää lapsi sukuunsa ja itseään koskeviin asioihin.
Antamalla toiselle anteeksi voi itse paremmin - ja silloin pystyy myös puhumaan lapsen kanssa neutraaliin sävyyn hänen isästä. Lapsen hyvinvoinnistahan on kyse - ja sen takia pitää pyrkiä päästä pois tuosta katkeruudesta ja kertoa lapselle myös hyviä asioita isälle. Maailma kun ei nyt vaan pyöri äidin ympärille vaan lasta pitää ensisijaisesti ajatella.
muuhun juttuusi nähden...
Tommy taas asialla nyt vain jaana nimellä esiintyen. Juttu sitten sen mukaista, tyhmää ja puolueellista.
anteeksi exällesi ja päässyt pois katkeruudestasi ja neutraalisti kertonut lapsillesi heidän isästään?
''Me nauretaan lasten kanssa exän kotkotuksille''; Onko ex lapsillekin ex-isä? ''Ex roikkua kiinni lompakossani - säälittävä tapaus''; lasten mielestäkin säälittävä tapaus? ''Ex vinkuu kuinka yyhoo hän on, exäni on katkera ja haluaa kostaa''
Tiedän, on todella rankkaa ja kuluttavaa kun joutuu kokoajan keksimään selityksiä niille isän "työkiireille". Ja kuinka pahaa tekee katsoa sitä lapsen jatkuvaa odotusta kyselyineen "koska" ja sitä pettymyksestä aiheutuvaa mielipahaa. Ja ne selitykset menevät läpi tasan niin kauan kunnes lapsi oppii luottamuksen menetyksen kautta olemaan odottamatta.
En voi edes kuvitella, kuinka pahalta sellainen oikeasti pienestä lapsesta voikaan tuntua, kun tämä alkaa ajatella eikö isä haluakaan tavata häntä ja miksi ei, onko lapsessa jotain vikaa. Helppoa ei ole sekään kun siinä vaiheessa joutuu vakuuttelemaan ettei syy missään nimessä ole lapsen. Lapsi kun ajattelee ensimmäiseksi että toinen ei tykkää jos ei kerta halua olla.
On selvää että oma perhe vie voiton jos isä joutuu tapaamaan lapsia ja sitäkin vain neljä päivää/kk. Lapsen ja vanhemman suhteen rakentamiseen ja ylläpitoon tarvitaan:
- eletään yhdessä, samassa perheessä
- vanhempi on täysvaltainen vanhempi jonka vastuulla on lapsen asioiden hoitaminen
- vanhempi vastaa lapsen tarpeesta - siis ostaa vaatteet, huolehtii terveydenhuollosta, on läsnä lapsen arjessa jne
Kyllä se on eron jälkeen mahdollista - mutta tapaamalla lasta se ei tule onnistumaan.
Kiva että isällä on uusi perhe ja omia lapsia - auttaa varmaan toipumaan. Lasten menettäminen on rankkaa. Lapsille tuo on erittäin ikävä asia - antamalla heidän surra surunsa niin ajan kanssa helpottuu.
isille ymmärrystä vaan kun "menetti" lapsensa. tai isillä on niin "raskasta"...
missä on se lapsen etu????
isien paapojia ja ymmärtäjiä riittää!
missä on jumankekka isien vastuu ja velvollisuudet? entä empatia entistä perhettä kohtaan?
äiti saa miettiä yksin päänsä hajalle kuinka tukea lapsensa kasvua ja ehjää identiteettiä. kun se isi ikävä kyllä menetti perheensä lähtemällä kotoa eikä sitä kiinnosta lapsiensa kuulumiset. että...
taidat olla itse niitä ketä tukee isukkeja hylkäämään lapsensa lopullisesti? ihan isin omaksi parhaaksi...?
Ehkä äidin pitäisi miettiä miksi hän halusi riistää lapsilta isää? Ei oikein onnistu sellainen yhtälö että ensin sanoo toiselle että tästä lähtien et enää ole lapsesi isä - mutta saat kyllä joskus tulla vähän moikkaamaan entisiä lapsia jos huvittaa.
Toisaalta jos isä oli se lähtijä niin hänkään ei varmaan tajunnut että lapsia ei saa jättää toiselle vaan heitä otetaan mukaan siihen uuteen perheeseen. Valitettavasti asenteet tässä yhteiskunnassa ovat vielä sellaiset että kuvitellaan että lapsia pitää jättää toiselle eron myötä.
Miksi isän pitäisi tuntea empatiaa entistä perhettä kohtaan? Pöh - hänellä on oma perhe josta vastuussa - ikävä vaan ettei hän saanut lapsiaan mukaan siihen kuvioon.
...menee yli ymmärryksen.Siis äitikö riistää lapselta isän? Ei,ei.Isä täysin vapaa tapaamaan ja pitämään yhteyttä lapseen, mutta kun ei halua niin ei.En voisi olla niin julma sille exälle, että en antaisi tavata lasta,siitä ei ole kyse.
Ai isä saa oikein pitää yhteyttä ja tavata lapsiaan - kiva äiti kun vielä antaa lupaa sellaiseen. Mutta millä tavalla isä voisi olla isä lapsilleen sellaisessa kuviossa? Onko isä sellainen ihminen joka joskus käy tapaamassa lapsia (jos saa siihen lupaa) ja ehkä vähän seurustelee lastensa kanssa? Minulle taas isä on sellainen joka elää samassa perheessä, huolehtii lapsista, asettaa rajat, kasvattaa, rakastaa, on läsnä arjessa, korjaa pyörät, vie harkkoihin, ostaa uusia kumisaappaita jne. Sukulaiset ja vierailevat tädit/sedät on asia erikseen.
eiköhän se ole ihan mahdoton yhtälö jakaa lapsia puoliksi niin että ne saa asua kahdessa kodissa yhtä aikaa!!??
mikset suo AIKUISELLE miehelle mahdollisuutta käydä läpi elämänsä kipeitä asioita? lapsenko ne pitää jaksaa kohdata hylkäämisen kautta?
pelkäätkö että mies, joka ottaa vastuun eletystä elämästään eheytyy, oppii kantamaan vastuun ja jopa pahimmilleen luo uudelleen toimivat suhteet lapsiinsa?
sinä olet nyt itse ihastunut ajatukseen herkästä ja ah niin haavoitetusta olennosta jonka kanssa leikit kotia, että kieltäydyt täysin tajuamasta niiden hylättyjen lasten tulevaa elämää ilman isää. et sinä miestä kaipaa, vaan jonkun suojelukseesi, joka on viisaudestasi riippuvainen etkä pysty pätkääkään eläytymään toisten osaan. anteeksi, mutta tälläisen kuvan annat itsestäsi.
muuten et tosissasi voi väittää että lapselle on parempi KUULLA äidiltään isästä ja suvustaan, kuin tavata heitä edes joskus. mitenkään en usko että olet oikeassa nyt ajatustesi kanssa! eikä kuulosta sille että miehesi lapset ovat tervetulleita kotiisi! et ole halukas ottamaan heitä edes 4pv/kk pilaamaan kiiltokuvaelämääsi. saatat nyt ylisuojella "omaa" perhettäsi väärin perustein, ja vääriltä "uhilta". lapset ovat rikkaus, ne entisetkin.
Toki se olisi lapsille parasta että saisivat elää isänsä kanssa - mutta sehän ei nyt ollut mahdollista, kai? Mitä iloa isä saisi siitä että hän joutuisi kohtaamaan ne entiset lapset tapaamalla heitä? Onko se parempi repiä haavoja auki kahden viikon välein - tai pitäisikö osapuolet puolin ja toisin jatkaa elämäänsä? Ehkä olisi parempi lapsille tavata entistä isäänsä - mutta yksipuolinen suhde ei tule toimimaan.
Ei se tosiaan ole mahdoton yhtälö että lapset saisivat eron jälkeen elää kummankin vanhemman kanssa. Tiedän paljon erolapsia jotka elävät osana sekä äidin että isän perhettä. Ei ole tapaamisia vaan kumpikin vanhempi on isä/äiti lapselleen. Mutta se tosiaan vaatii suurta sydäntä lähivanhemmalta että sallii sen että lapsi elää myös toisen luona - ja se vaatii etävanhemmalta uskallusta nousta perinteitä vastaan ja ottaa lapset mukaan eron jälkeiseen elämään.
lapsia mihinkään vienyt, jos isä ei halua heitä tavata. Lapset ovat isän perhettä eronkin jälkeen, joten älä marmata siellä. Taidat olla mustasukkainen miehesi lapsille?
mallilla, kun vaihtaa sinut toiseen=)
Ei se isä lakkaa olemasta isä vaikka vanhemmat eroaisivatkin, ja tuskin nainen syyttä ottaa ja lähtee lapsi/lapset mukanaan. Minä en ainakaan usko.
tekee isästä exisän? mies on naiselle exmies mutta lapsille yhä edelleenkin hän on ainoa isä joka heillä on. Se on asiaerikseen löytyykö mieheltä eron jälkeen kiinnostusta lapsien tapaamiseen. On valitettavaa että selllaisia miehiä on paljon jotka todella ajattelevat ero lasten olevan entisiä lapsia.
Maailmasi on kovin mustavalkoinen jos näet elämisen edellytyksen vain joko-tai tilanteena.
Hyvän etä-isän (tai äidin) määrite on niinkin yksinkertainen kuin aito välittäminen ja henkinen läsnäolo, vaikka virtuaalisesti toteutettuna, jos välimatkaa on ja sitä "nykyistäkin omaa elämää" joka jollain lailla rajoittaa konkreettisia tapaamisia.
Ehkä sinä olet itsekin niitä ihmisiä jotka eivät kykene ajattelemaan ja toimimaan samanaikaisesti saati pidemmällä tähtäimellä, ainakaan yhtä ajatusta pidemmälle.
Entäpä kun lapset ei jaksa sellaista, että voivat päättää missä milloin olevat? He kärsivät siinä omista päätöksistään, tekivät niin tai näin aina tietävät että toinen vanhempi on ilman heitä ja syyllisyyttähän siitä lapsille tulee.
Kumpainenkin vanhempi on vanhempi eron jälkeenkin, vaikka asuisivat kaukanakin toisistaan. ...tai niin ainakin pitäisi olla!
Kyllä lapsille on parempi se, että vanhemmat sanoo missä ollaan ja milloin ja mieluusti vielä säännöllisesti ja edeltäkäsin sovittuna. Niin isän kuin äidin luona.
Eiköhän Terve aikuinen pysty käsittelemäään oman pettymyksensä ja haavansa paremmin kuin lapsi!
miten isät voi unohtaa lapsensa?
ottavat tälläisen "jaanan"...
Tai siis kyllä, jos ottavat tuollaisen henkilön ja tottelevat häntä. Mutta uskon, että noita tapauksia on todella harvassa ja tuokin "Jaana_" on pelkkä provo.
että on lapseni "äitipuoli" :(
yhteiset lapset muuttui "entisiksi" kun isällä oli niin vaikea ero. isästä kyllä pitänyt huolen, maksanut velkoja, lihotti pikavauhdilla kymmenkunta kiloa ja puki mieleisiinsä vaatteisiin. elättää yhä eksää maksamalla sen kuluja kun palkka ei riitä kaikkiin tarpeisiin. hyvä kun huolta pitää. harmi vaan ettei kelvannut "entiset"lapset samaan pakettin.
Mutta muuten surullisesta kirjoituksesta pari asiaa huvitti; eikös ne miehet itse itsensä lihota syömällä ja ei kukaan heille pakolla tyrkkää rahaa. Myös jokainen etävanhempi on itse vastuussa siitä kenen kanssa pariutuu ja miten lapsiaan näkee. Joten uskon, että lopulta mies itse on tyrinyt suhteensa lapsiin.
tottahan aikuinen mies itse valintansa teki. niin lasten kun syömistensä suhteen. jossain määrin kyllä varovasti sitäkin mieltä että, ihastumisen alkuhuumassa varsinkin, sillä toisellakin hyvät mahdollisuudet vaikuttaa asioihin edistävästi. olisin ihan oikeasti ollut kiitollinen tuesta isyyden säilyttämiseksi. mutta lopullinen vastuu valinnoista vain ja ainoastaan isällä.
ja myönnän auliisti että opin itsekkin nopeasti uuden suhteen pelisäännöt, tai edut. mies tuli kotiin vonkaamaan milloin mitäkin uutta harrastusvälinettä/vaatetta jne. ei tarvinnut sanoa ettei hankita (rahat oli aika tiukoilla silloin), riitti kun sanoi että katsottasko ensi tilistä... no, meni esittämään pyyntönsä seuraavaan osoitteeseen ja sai haluamansa parissa päivässä. käteväähän se minunkin mielestäni oli :) ikävä ihminen, myönnetään.
Kyllä tuossa on vakka kantensa valinnut, itselläni olisi todella vaikeaa kunnioittaa ja elää miehen kanssa, joka noin suhtautuu isyyteensä. Toivottavasti lapset ovat se osapuoli, joka säästyy pienimmältä tuskalta tuossa tilanteessa.
miten itse osaan viisas ja hyvä kasvattaja olla. lapsille soisin kyllä mahdollisuuden tavata isäänsä ja olla tekemisissä toisen puolen suvun kanssa. enhän minä isää tai sukua korvaa mitenkään. siltä osin hyvin pahoillani. rehellisesti tunnustan etten innosta hyppisi jos isä ottaisi uuteen huusholliin pidemmiksi ajoiksi, koska luottamus ja kunnioitus on menneet sen perheen "aikuisiin". iloitsisin näissä oloissa jos isä vaivautuisi tapaamaan edes muutaman tunnin silloin tällöin ja puuhaamaan jotain, käyttäisi mummolat ja muut sukulaiset tai vastaavaa. eihän ne tapaamiset pakollisia juuri kotona ole, vaihtoehtoja muunkinlaisia, jos haluja olisi. paljosta silti saan myös olla iloinen ja kiitollinen, kuten etten ole lapseton ja terveitä ollaan. ei tämä elämä kurjuutta ole! menneille saa jo enimmäkseen nauraa, sairasta touhuahan ne liiton loppuajat oli :)
Monella tuntuu unohtuvan yks merkittävä asia,et miehet on putkiaivoja...ei ne ajattele asioita yhtä syvällisesti kuin naiset.
Ja tähän lasten unohtamiseen voi olla paljonkin syitä..niin isästä johtuvia tai exästä tai ihan jostain muusta.
...voi olla jopa se että iskä ei kuulemma tunne lasta kohtaan mitään tai epäilee jopa että lapsi olis hänen (mikä menee jo loukkauksen puolelle!)
Kaikenlaisia luusereita sitä maa päällään kantaakin!
vaikeahan se on lapsille selitellä. varsinkaan kun et pysty toisen puolesta vastaamaan! itse miettinyt ladella aikanaan samaa puppua, isi kaukana/kiirettä jnejne. siihen älä sorru että mustamaalaat lasten isää. kerro mieluummin miksi halusit juuri hänestä lastesi isän, vaikkei isästä ollutkaan isäksi. pitäköön lapset jonkinlaisen ruusuisen fantasian kahdestakin syystä, jos sinulle sattuisi jotakin ja toisekseen, uskon kauniin puheen olevan rakentavampaa. eikä tarvitse tietty sankaria tai ihmemiestä maalailla! uskon silti enemmän jonkinlaiseen hyvyyteen kuin siihen että kaataisin kaiken *****n lasten niskaan.
tapaamispaperia kyllä hyvä miettiä. kun se nilkki voi hakea sinulle sakkorankkareita, vaikka kieltäytyisi tapaamasta! itselläni lukee että sopimuksen mukaan, kun lastenvalvoja alleviivasi sanktioiden mahdollisuutta.
ei hyviä neuvoja noin muutoin. aika aseeton sitä on jos isä ei tapaa. joillekkin isille juuri se ainoa ase millä vielä haavoittaa ja käyttää kyseenalaista valtaansa.
Mitä noi "sakkorankkarit"????? Mun lapsien isä ei ole ollut lastensa kanssa vaikka olisi siihen mahdollisuus. Mutta kun tätäkin kirjoitusta seurannut, niin oikein pelottavaa huomata etten ole ainoa joka tämän asian kanssa elää. Luulin exäni olevan kunnon mies ja hän nimenomaan halusi lapsia. Toki minäkin, mutta tätä yksinäisyyttä en. Lapset ovat ihania ja pärjäämme hyvin, mutta yksin ei ole hyvä olla. ei kenenkään.
lastenvalvojan mukaan lasten isä, joka ei ole tavannut lapsia, voi kuitenkin vaatia korvausta siitä ettet ole noudattanut tapaamissopimuksia. lastenvalvojan mukaan on joitakin tapauksia ollut joissa äiti tehnyt kaikkensa tapaamisten eteen, isä lusmuillut, ja silti vaivautunut oikeuteen vaatimaan korvauksia. silti ei ole mitään seuraamuksia jos ei tapaa lapsiaan, koska se on vapaaehtoista. nurinkurista touhua. aika hurjaa myös että meidän asuinkunnassa sairaala ilmoittaa rutiinilla lastensuojeluun jos yh kämpyröi yösydännä itsensä sairaalaan. pääsee selvittämään yöjuoksunsa ja kuinka kelvoton äiti on ja miten heitteille lapset tulikaan jätettyä... se lapsensa hylännyt saa vapaasti ja huoletta porskuttaa niin paljon kun jaksaa, ilman sellaisiakaan perään kysymisiä. ei sillä että kännissä haluaisinkaan örveltää yökaudet missä sattuu, mutta jo pelkkä osallistuminen firman pikkujouluun kerran vuodessa tuntuu riskinotolta :)
selvittää örvelyksenä, jos lähihuoltajana.
Etän örvellykset, silloin kun ei tapaamisaika, eivät tähän kuulu.
suurin osa yh on tunnollisia ja kunnollisia. ymmärrän että ajetaan lapsen etua että varmistetaan että kaikki kunnossa. mutta mutta, kyllä se puhuttelun uhka, jos jotain sattuisi, vähän niitä vähiäkin yöjuoksuja hillitsee/latistaa. toisaalta, saattaa johtaa myös siihen että hoitoon hakeutuminen viivästyy pahasti, jopa kohtalokkaasti. ei sekään lapsen etu pelkästään? ei myöskään se, että jättää menot menemättä ja jää kotiin, ei sekään jaksamista pelkästään edistä. monta puolta tässäkin asiassa. toisaalta jopa, jos kaksinhuoltajatkin puhuteltaisiin, voisi joku piilossa pysynyt ongelma selvitä niinkin? en ole kuntani käytäntöä ehdottomasti vastaan, mutten pelkästään kannatakkaan. eipä ole montaa kertaa vuodessa edes mahdollisuutta koetella onneaan yöjuoksuissa.
Jos olet minun viestejä lukenut, niin tiedät että yksinhuoltajia (ja miksei myös etävanhempia) pidetään usein seuranhakumarkkinoilla pohjasakkana. Miten parhaiten tehdä yksinhuoltajasta tai etävanhemmasta sinkku? Kieltämällä häneltä yhteydenpidon omiin lapsiin! "Ei se sinulle enää lapsia synnytä, minä sensijaan voin sen tehdä. Priorisoi asiat; molempia et saa. Meillä sensijaan on edessämme tulevaisuus."
Siinä mielessä olet oikeassa että saa olla vähän s...nan tossu tai täydellinen idiootti jos meinaa tuollaiseen suostua, muttamutta. Sellaista se sitten on.
En ole lukenut viestejäsi aiemmin, kun en ole tällä palstalla juurikaan vieraillut. Mutta hämmästyin tuosta väitteestäsi, että yh:t olisivat seuranhakumarkkinoilla pohjasakkaa. Mihin tuo väite perustuu? Ainakin minun ystäväpiirissäni yh-äitejä ei todellakaan erota muista naisista muuten, kuin että heillä on lapsi/lapsia ja että he eivät elä parisuhteessa lapsen isän kanssa. Aivan yhtä kouluttautuneita, kauniita, älykkäitä, sporttisia ym. ovat niin yh:t kuin muutkin. Eivätkä todellakaan ole seuranhakumarkkinoilla mitään pohjasakkaa, päinvastoin.
Vai puhutko kenties jostain 20-vuotiaista tai alle? Siinä ikäluokassa ehkä onkin enemmän lapsettomia, mutta jos ajatellaan vaikka 35-vuotiasta ylöspäin olevia naisia, niin aika harva niistä on enää lapsettomia.
... sen edellisen viestini, niin olisit huomannut että YLEISEN KÄSITYKSEN mukaan yksin/yhteishuoltajia (tai lapsellisia yleensäkin) pidetään ei-haluttavina kumppaneina. En siis sekoittanut viestiini omia mielipiteitäni, vaan kerroin asiat niinkun ne villien huhujen mukaan tahtoo olla.
Miksi näin on, sitä en voi kun arvata, mutta johtuu luultavasti siitä ettei moni halua vieraita lapsia kasvattamaan.
Tuntemattoman tyhjentävä kommentti nettitreffipalstalta: "yksinhuoltajuus on samankaltainen handicap kun liikapaino. Se kun kaksi lapsellista pariutuu on täysin yhtä luonnollista kun kaksi läskiä sen tekee".
...ja täällä yksi "double handicap"...ei siis mitään toivoa "markkinoilla" vai?
Meillä myös isä jättänyt yhteisen lapsemme, sekä tätä aikaisemmat lapsensa.
Täytyy sanoa, että en nuorena naisena ,kokemattomanakin, tajunnut että hän voisi olla sellainen. Niin mukava sosiaalinen ja hauska mies, mutta toisaalta hyvin itsekeskeinen. Se on käsittämätöntä, että tällaisia ihmisiä on. Mutta totta.
Lähipiirissä on vastaavanlainen kokemus, sekä muita yksinhuoltajia erilaisine taustoineen, joten lapsen ei missään nimessä tarvitsisi "isättömyydestä" tuntea häpeää. Minun ja tyttäreni suhde on hyvin avoin, ja asioista kuin asioista hän saa puhua kanssani, kun ja jos tämä häntä tulisi vaivaamaan.
Meillä on kasvettu tähän niin sanotusti. Lapsi oli kaksi vuotias, kun isä lopetti yhteydenpidon. Tosin isä ei koskaan ollut niin paljon läsnä, että kiintymys olisi edes kasvanut kovin suureksi. Isovanhemmat tulivat pian hänelle jokatapauksessa läheisemmiksi.
Nyt tyttö on viisi. Me olemme puhuneet isästä aika suoraan. Hän tietää, että on väärin, ettei isä pidä yhteyttä. Ja tämä juuri hänen isänsä, on siinä suhteessa siis suoraansanottuna hölmö. Olen yhteydessä hänen sisarpuoltensa äitiin, vaikka emme ole koskaan tavanneet. Koen kuitenkin erittäin hyvänä asiana sen, että pidämme yhteyttä, ja lapset tulevat tutustumaan jossain vaiheessa. Sisarpuolet asuvat samalla paikkakunnalla kuin isä, ja suunnilleen vihaavat isäänsä, koska isä ei edes syntymäpäivinä heitä(kään) muista. Ja tämä isä on menestyvä bisnesmies, uusi 20 vuotta nuorempi vaimo (raukka..?) kuvioissa. Eli tuostahan nuo hänen elämänarvonsa on aika hyvin luettavissa.
Toki voin kuvitella sen heräävän katkeruuden jossain vaiheessa: miksi, miksi minulla on sellainen isä, ja millaista olisikaan ollut kun olis ollut isä, joka on läsnä. Toivon tietysti, että saisimme tähän vielä"isän", ystävän, ja kumppanin, jonain päivänä..
...on samanaikaisesti sekä ikävää että hyvin lohduttavaa huomata, että on toisiakin isiä jotka "unohtavat" lapsensa kun ero tulee...Täytyy vaan ajatella, että ei sillä isilläkään voi olla helppoa täytyyhän hänenkin jollain tapaa ikävöidä omaa lastaan,en usko että voi sulkea pois oman lapsen noin vaan elämästään ilman tunnontuskia!Ei kukaan voi olla niin tunteeton,eihän?
Olen samaa mieltä, se on uskomatonta. Mutta näyttää siltä, ettei tunnontuskia hänellä olis. Näimme sattumalta hänet viime kesänä, ja hän sentään tuli juttelemaan, muutaman sanan. Mutta ei mitään sinnepäinkään, että olisi mukava tavata tmv. Se on niin kummallista ja absurdia, mutta se mies ei olekaan "normaali". Hän on sellainen joka lastansa kohtaan.
Arvata saattaa, että joku näistä hänen lapsistaan tempaisee jotain hänen suuntaan vanhempana, ravistelee...
Ja koska tälle miehelle nainen on nukke ja kodinhoitaja, pinnallinen kauneus on se tärkein, ja ikää jo melkein 45 vuotta, on vähän vaikeaa kuvitella, että hänen ajatusmaailmansa muuttuisi. Tai sitten täytyy tapahtua jotain erityisen kummallista tai dramaattista.
he ovat tunneköyhiä! Tunteettomuus johtuu paljolti siitä jos miehellä on uusi nainen. Se on miehelle "tukipylväs" kun mies voi pahoin ja ikävöi. Se antaa uskoa ja toivoa surulliseen elämään. Mies ei koskaan sure yksin. Surevaa miestä on helppo manipuloida.