Sähkösaapas

olen vuodenpäivät kärsinyt välillä ahdistuksesta, masennuksesta ja liiasta energisyydestä. Pakonomainen tarve tehdä kokoajan jotain. Minun on tosi vaikea rauhoittua. esim. telkkuakin katsellessani on pakko yrittää lukea samalla lehteä ja keskittyminen on tosi vaikeaa. Tuntuu että on kokoajan pieni "jännitys" tärinä päällä ja palelee. joskus en saa nukuttua vasta kun aamuyöstä.

Kaikki pahentui kun muutin toiselle paikkakunnalle ja vietän aikaani paljon yksin ja avomieheni kanssa. Harrastan kyllä jonkin verran, mutta ehdin liian usein miettimään näitä asioita. Saisikohan lääkäriltä apua tällaiseen vaivaan? Mitään kilpirauhasvaivaa minulla ei ole.
2576
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ihan Kapteeni koukulta toi sun nimimerkkisi. Voisikohan ongelmasi olla sitä? Noita tulee ja menee ja saa niihin varmaan lääkkeitäkin. On sellaisia persoonallisuuksia, joihin iskee tällaiset koukku-jutut helpommin. Ole onnellinen, ettet ole päihteistä innostunut. Niillä kyllä saa elämänsä ns. HALTUUNSA.

Koukuttavan asian ei tarvitse tulla itsesi ulkopuolelta, vaan se on niin sanotusti sisälläsi. Ei välttämättä mikään henkimaailman tai uskonasia, vaan ihan jokapäiväinen juttu. Esim. tietynlainen syöminen, liikkuminen, suihkussa käyminen tiettyyn aikaan.

Äänestä
  • kaikki ihmiset ovat addikteja. He ovat addiktoituneet ainakin rutiineihin. Sullakinhan on juuri tullut muutos sun elämään.

    Riippuu aivan täysin mun elämäntilanteesta ja laadusta, milloin mikäkin häiritsee ja minkä verran. Joskus on tullut nypittyä naamaa tuntikaupalla, joskus järjesteltyä hysteerisesti seurauksena täydellinen kaaos, kun kaikki on jatkuvasti hukassa, syötyä aamupalaa tietyllä lailla, järjestettyä sosiaalista kanssakäymistä raivon ja epätoivon vallassa, huolehdittu perhesiteistä oman elämän kustannuksella, luettua harrastukseksi tuntikaupalla niin, että kylässä olevat kaveritkin ovat unohtuneet.

    Suurimmassa osassa näistä on tähdätty yllätys, yllätys säännölliseen elämään ja terveyden säilyttämiseen. Myös pienet palkitsevat asiat ovat jo osa elämääni. Tunnetko jo sen ihanuuden, kun saat pestä hampaasi oikealla hammastahnalla, tai liikkua vapaasti, vaikkapa käydä kävelyllä?

    Sullakin on varmaan mielestäsi silleen ulkoisesti asiat riittävän hyvin, mutta...
    Kaikki ihmiset eivät ole materialisteja, edes henkisesti ja se on todella sääli. Jotkut peräti kasvatetaan niin. Ja jos ei ole materialisti tai mielikuvitusta, niin eipä sillä materialla mitään silloin tee. Ihminen oikeasti tarvitsee niitä omia mielihyvänlähteitään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tiktaktiktak kirjoitti:

olen vuodenpäivät kärsinyt välillä ahdistuksesta, masennuksesta ja liiasta energisyydestä. Pakonomainen tarve tehdä kokoajan jotain. Minun on tosi vaikea rauhoittua. esim. telkkuakin katsellessani on pakko yrittää lukea samalla lehteä ja keskittyminen on tosi vaikeaa. Tuntuu että on kokoajan pieni "jännitys" tärinä päällä ja palelee. joskus en saa nukuttua vasta kun aamuyöstä.

Kaikki pahentui kun muutin toiselle paikkakunnalle ja vietän aikaani paljon yksin ja avomieheni kanssa. Harrastan kyllä jonkin verran, mutta ehdin liian usein miettimään näitä asioita. Saisikohan lääkäriltä apua tällaiseen vaivaan? Mitään kilpirauhasvaivaa minulla ei ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu