Mitä voin tehdä auttaakseni avomiestäni tämän alkoholiongelman kanssa? Olemme vajaa kolmekymppisiä. Mieheni menee useita kertoja viikossa työpäivän jälkeen kavereidensa kanssa kapakkaan, ja usein tulee kännissä kotiin vasta aamuyöllä (tämän vuoksi minulla on nykyään unihäiriöitä ja yöllistä ahdistusta, levottomuutta jne).
Mieheni on fiksuna, älykkäänä ihmisenä itse puolittain myöntänyt ongelmansa, eli että viinaa voisi kyllä vähemmän käyttää, mutta ei ole koskaan sanonut olevansa alkoholisti. Minulla on alkoholistisukulainen, jonka ongelma onkin ihan toista luokkaa: en ole yli kymmeneen vuoteen nähnyt häntä selvänä. Pelkään kuitenkin, että mieheni ongelma pahenee ja että hän lopulta päätyy samaan tilanteeseen kuin tämä sukulaiseni. Tämän alkoholistisukulaiseni vuoksi muuten jo lapsena vannoin etten itse ikinä ota miestä joka on viinaanmenevä, joten on ironista että nyt olen tässä tilanteessa.
Mieheni ei onneksi ole väkivaltainen tms juovuksissa ollessaan, tai ainakaan vielä sellaisia merkkejä ei ole ollut. Minua huolestuttaa toki omasta puolestanikin, mutta eniten olen huolissani miehestäni, hänen ruumiin- ja mielenterveydestään. Syömme terveellisesti, mutta ei se paljon auta jos kuitenkin vetää viinaa neljä kertaa viikossa... Ja miehelläni on, luultavasti juuri alkoholin liikakulutuksen vuoksi, myös ylipainoa. Eikä hän liikuntaakaan ehdi baarissa juoksemisen oheen harrastaa.
Mieheni on usein selvinpäin hyvin kärttyisä, voisiko se johtua alkoholiriippuvuudesta?
Käytän itse vain harvoin alkoholia, 5-10 kertaa vuodessa. En kuitenkaan suhtaudu mitenkään erityisen kielteisesti alkoholin käyttöön, en tuomitse ketään ja pari kertaa vuodessa vedän itsekin kunnon sekoilukännit. Ongelmakäyttö on silti osattava tunnistaa. Ja mieheni on itsekin ilmaissut halunsa juoda vähemmän, toistaiseksi se vain ei ole onnistunut. Toisin sanoen viina hallitsee miestäni, eikä päin vastoin kuten pitäisi.
Tiedän että ratkaisun avaimet ovat ongelmakäyttäjän omissa käsissä, tätä minulle on toitotettu. Kieltäydyn kuitenkin ajattelemasta, ettei läheinen voisi tehdä mitään alkoholiriippuvaisen hyväksi. En yritäkään parantaa miestäni omin neuvoin, haluan vain tukea häntä oikealla tavalla. Mikä teidän mielestänne on paras tapa suhtautua läheisen (avopuolison) alkoholiriippuvuteen?
Mieheni on fiksuna, älykkäänä ihmisenä itse puolittain myöntänyt ongelmansa, eli että viinaa voisi kyllä vähemmän käyttää, mutta ei ole koskaan sanonut olevansa alkoholisti. Minulla on alkoholistisukulainen, jonka ongelma onkin ihan toista luokkaa: en ole yli kymmeneen vuoteen nähnyt häntä selvänä. Pelkään kuitenkin, että mieheni ongelma pahenee ja että hän lopulta päätyy samaan tilanteeseen kuin tämä sukulaiseni. Tämän alkoholistisukulaiseni vuoksi muuten jo lapsena vannoin etten itse ikinä ota miestä joka on viinaanmenevä, joten on ironista että nyt olen tässä tilanteessa.
Mieheni ei onneksi ole väkivaltainen tms juovuksissa ollessaan, tai ainakaan vielä sellaisia merkkejä ei ole ollut. Minua huolestuttaa toki omasta puolestanikin, mutta eniten olen huolissani miehestäni, hänen ruumiin- ja mielenterveydestään. Syömme terveellisesti, mutta ei se paljon auta jos kuitenkin vetää viinaa neljä kertaa viikossa... Ja miehelläni on, luultavasti juuri alkoholin liikakulutuksen vuoksi, myös ylipainoa. Eikä hän liikuntaakaan ehdi baarissa juoksemisen oheen harrastaa.
Mieheni on usein selvinpäin hyvin kärttyisä, voisiko se johtua alkoholiriippuvuudesta?
Käytän itse vain harvoin alkoholia, 5-10 kertaa vuodessa. En kuitenkaan suhtaudu mitenkään erityisen kielteisesti alkoholin käyttöön, en tuomitse ketään ja pari kertaa vuodessa vedän itsekin kunnon sekoilukännit. Ongelmakäyttö on silti osattava tunnistaa. Ja mieheni on itsekin ilmaissut halunsa juoda vähemmän, toistaiseksi se vain ei ole onnistunut. Toisin sanoen viina hallitsee miestäni, eikä päin vastoin kuten pitäisi.
Tiedän että ratkaisun avaimet ovat ongelmakäyttäjän omissa käsissä, tätä minulle on toitotettu. Kieltäydyn kuitenkin ajattelemasta, ettei läheinen voisi tehdä mitään alkoholiriippuvaisen hyväksi. En yritäkään parantaa miestäni omin neuvoin, haluan vain tukea häntä oikealla tavalla. Mikä teidän mielestänne on paras tapa suhtautua läheisen (avopuolison) alkoholiriippuvuteen?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Juokse karkuun, ja nopeasti. Ja en leikilläni tätä sano. Parhaiten autat sillä tavalla.
..ei ihme jos sinua ahdistaa, elämä alkoholistin kanssa on yhtä vuoristorataa, aina saa olla varpaillaan ja alkoholisti sairastuttaa koko perheen, halusi sitä tai ei.
Sinulla on oikeus tulla kohdelluksi hyvin parisuhteessa. Vaadi miestäsi lopettamaan juoksunsa. Teillä on yhteinen elämä ja siihen ei kuulu todellakaan baarissa juoksentelut.
Voi olla, että alkoholinkäyttö lisääntyy ja voi myös olla että asianmukaisilla hoitotoimenpiteillä ja parisuhdekeskusteluilla miehesi lopettaa/vähentää.
Alkoholistin läheinen unohtaakin yleensä itsensä ja keskittyy hoitamaan kumppaniaan.
Paras tapa suhtautua (itse teen nykyään niin) on se, että vähentää sitä juomisen mahdollistamista.
En enää anna rahaa, enkä maksa laskuja jotka ovat hänen, sanon: juo vähemmän niin on varaa maksaa laskutkin.
Oman miehen suhteen olen huomannut ettei mikään mahti maailmassa ( ei edes vauvan tulo)ole saanut häntä vähentämään. Sen takia olen hakenut oman asunnon ihan oman mielenterveyteni takia, keskityn vain itseeni ja tulevaan vauvaan, en jaksa enää katsoa hänen elämäänsä vaikka rakastankin. Minun on pakko irtaantua hänestä koska rakastamalla en hänestä raitista saa.
Tee selväksi ettet hyväksy hänen elämäntapaansa.
Anna hänen valita sinut tai baarijuoksut.
Molempia hän ei voi saada.
Itse pistin miehen valitsemaan ja hän valitsi pullon. Surullista ja masentavaa mutta niin totta.
Heissuli hei minun tarina on ihan kuin sinun,odotan itse ensimmäistä lasta.
Lapsi on toivottu ja kauan odotettu. Mieheni on aina ottanut jonkun verran,mutta kun jäi työttömäksi kaikki repesi.
Tulin töistä hän oli kittamaassa kaljaa ja katseli telkkua.Kämppä kamalassa kunnossa ja olin jo silloin raskaana.
Yritin hyvällä ja pahalla mikään ei auttanut,ei uhkailu ei itkut ei mikään.
Hän saa liiton päivärahaa josta olisi vuokraan ja ruokaan riittänyt,mut suurin osa kurkusta alas.
Nyt olen viikon asunut omassa pienessä vaatimattomassa vuokra yksiössä.Sain vanhempien avustuksella ja omill säästöillä hommattua kaiken tulevalle vauvalle.
Laskettuun aikaan on kaksi viikkoa,olen ihan tyhjä mutta myös helppotunut.
Pärjään äityis päivärahalla ja saan ehkä vähän asumistukea.
Olo on niin pettynyt ja en tiedä onko mieheni edes huomannut et olen muuttanut kokonaan pois.
ei ole soitellut hän myös valitsi pullon sen kaikkein rakkaimman.
Hyvää syksyä sinulle.
..voi hyvillä mielin irrottautua.
Sattuu kyllä ja kauan mutta kun ei ole vaihtoehtoja niin kestää kivun.
Mun mieheni makasi päivät ja dokasi illat.
Ei tehnyt mitään ja se kai oli viimeinen niitti kun tajusin että uhkailut/kiristykset/anelut/rukoukset eivät todellakaan auta.
Se, että kaikki oli minun vastuulla sekä taloudellisesti että muutenkin; auttoi päätöksen teossa.
Alkoholistin elämä pyörii vain oman navan ympärillä ja niiden mietteiden että mistä rahaa tän illan kaljoihin?
Joskus ero pysäyttää, toisinaan se lisää kulutusta.
Voimia sinullekin kun jaksoit irrottautua, yksin ei ole helppoa lapsen kanssa mutta helpompaa kuin juopon miehen.
Tiedän miehenä tuon kaavan. Mutta: mistä se perustaltaan johtuu?
Väitän, että se johtuu siitä ettei nykyajan mies pysty todellakaan esim. kaupunkimaisessa ympäristössä toteuttamaan miehisiä geeniperimänsä mukaisia juttuja: metsästystä, kalastusta, fyysistä työtä jne. Yksitoikkoinen toimisto- tai tuotantotyö ja sen tarkoituksettomuus ja mitään antamattomuus, stressaava kaupunkiympäristö jne tekevät miehestä elävän zombien. Siihen kun sielä ynnää muutamia juttuja kuten naisen roolin muuttuminen kotiäidistä itselliseksi nalkuttajaksi, niin eipä ihme että meitä miehiä lähiöpubit kutsuvat ja viinaa/kaljaa menee. Joku kuppila on nykyaikana viimeisiä miesten -ja miksei naistenkin- linnakkeita joissa voi tavata toisia kavereita ja viettää aikaa, sekä ottaa rentouttavat hönöt. Sitten kun kapakasta kotiutuu, ja saa yhä karseammat nalkututukset, niin eipä siinä voi muuta lopputulosta odottaakaan kuin yhä lisääntyvä vetäytyminen kapakan hämyyn.
Kyllä teidän naisten tulisi antaa miehelle hiukan omaa tilaa käydä edes silloin tällöin kapakissa vaikkapa kaveriporukalla. Ei siellä tartte antaa lupaa istua joka ilta, siihen voi vetää rajaa, mutta vaikka pari kolme kertaa kuussa on varmasti kohtuullista. Vois homma pysyä miehelläkin paremmin kontrollissa.
Itsekin kärsin nalkuttavasta vaimosta ja on hemmetinmoinen koettelemus koettaa pysytellä raittiina pitkät ajat. Jos sanon että tekee mieli bisseä ja että haluaisin lähteä kuppilaan, san jumalattomat ukaasit ja uhkaukset ulos lentämisestä.
...tiedä mitä alkoholiriippuvuus tarkoittaa. Ainakaan sinun sinun kirjoitusesi ei koskenut alkoholismi-sairautta, josta minä puhuin. Jos itselläsi on alkoholiongelma, voin ihan vihjeeksi sanoa, että on erittäin vaarallista (lähinnä sinulle itsellesi) uhriutua, siirtää vastuuta omasta käyttäytymisestä läheisten harteille, piiloutua puolison, tuon "itsellisen nalkuttajan" (luoja sinua paratkoon), selän taakse.
Älä syytä vaimoasi(?) alkoholiongelmastasi. Ota vastuu elämästäsi. "Tee naisen työ", kuten nykyään on tapana sanoa.