Nokian nykyinen ykkösmies Olli-Pekka Kallasvuo on saanut vapautuksen armeijasta ja Marko Ahtisaari on ao. firmassa duunissa.
Miksi ei
Nokiaa
2143
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Nokia on yksi Suomen puolustuksen kulmakiviä, koska se tuo valtion kassaan rahaa enemmän kuin mikään muu yritys. Verotuloja tulee sekä suoraan yrityksen maksamina veroina, että työntekijöiden ennakonpidätyksinä. Nokia tukee myös vapaaehtoista maanpuolustustyötä. Se maksaa kokonaisuudessaan merkittävän osan puolustusmenoista. Nokia on myös merkittävä puolustusvoimien viestikaluston valmistajana.
Marko Ahtisaari lähti Nokialta elokuussa.