Sielunkumppanuus?

Oletko koskaan kokenut sielunkumppanuutta ja miten se on ilmennyt?
41530
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

jos olet niin miten...

Äänestä
  • tai edes ajatuksia? Mielipiteitä? Olisi kiva keskustella ja vaihtaa ajatuksia. Loistokasta syksyä! ;)

    Äänestä

En osaa sanoa sielunkumppanuudesta varmaksi, mutta kokemukseni toisinaan laittaa miettimään sen mahdollisuutta.

Kaikki kävi näin (ja nopeasti): Olin erään "tuttavan " kanssa ravintolassa nimeltä mainitsemattomassa paikassa ja paikkakunalla, jota en toisen osapuolen vuoksi halua sanoa. Seisoin baaritiskillä selin tanssilattialle päin. Minut valtasi voimakas tunne, että minun takanani on "joku", tunteen lisäksi ihollani kulki hiljakseen pieni sähköinen värähtely. Tilanne pakotti minut kääntymään ympäri. Kohtasin hänen silmänsä ja juutuin siihen paikoillleni. Sähköisyys tuntui vain lisääntyvän, enkä kyennyt liikkumaan, vaikka mielessäni takoi ajatus siitä, että nyt olisi viisainta lähteä menemään.

Hän katsoi katsomistaan ajan, joka tuntui minusta valtavan pitkältä (tod. aika ei ollut varmaankaan kovin pitkä). Hän asteli luokseni, tarttui käsivarteeni ja lähti sanaakaan sanomatta kuljettamaan minua jonnekkin. Tässä vaiheessa "tuttavani" tuli luoksemme ja kyseli kovasti määränpäätämme. Aivan kuin hän (oletettu sielunkumppani) olisi tiennyt suhtautumiseni "tuttavaani", hän sanoi "tuttavalle" napakasti ettei tule tielle ja että antaa meidän olla. Olin äimänä, oho.

Hän tanssitti minua juuri niin kuin minua tuleekin tanssittaa, hän tiesi miten minusta pidetään kiinni ja miten minulle puhutaan. Kaikessa hän toimi kuin olisi tuntenut minut aina ja tunne oli minusta harvinaisen voimakas. Ilta kului ja tiemme erkani.

Tapahtunut ei sinänsä poikkea tavallisesta suomalaisesta ravintolaillasta varmasti paljoakaan. Mutta se mitä tunsin, koin oli minulle uutta ja outoa. Eniten minua on jäänyt mietityttämään tämä vahva yhteyden tunne, mikä on säilynyt edelleen (tapaht. n. 3-4 kk). En tiedä hänestä, mutta itse koen ajatustasolla hänen ajattelevan minua. Voi olla, että tämä on toiveajattelua. Uskon myös vahvasti kohtaavamme vielä joskus.

Tapahtuman jälkeen huomasin itsessäni sen, etten enää ajatellut minusta puuttuvan jotakin, vaan koin löytäneeni puuttuvan palan itsestäni. Ehkä emme koskaan tapaakkaan, vaikka niin uskon. Jotakin hän minulle jätti ja siitä olen hänelle kiitollinen.

ps. en voi sanoa rakastuneeni ensisilmäyksellä, koska tässä oli paljon enemmän ja jotain muuta selittämätöntä tunnetta.

Äänestä

Luulimme toisistamme aivan väärin, oletimme toisistamme aivan jotain muuta, mutta löysimme täydellisen yhteyden.Ja se tuntui melkein siltä kuin juttelisi itsensä kanssa.Itse tunsin itseni täysin paljaaksi hänen seurassaan, mutta tunsin myös että olen turvassa, ja pystyin olemaan täysin oma itseni, siis aivan täysin.puhuimme ja jatkoimme toistemme lauseita ja sanoja, eikä puhuminen loppunut, valvoimme koko yön ja itse tiesin jo valmiiksi että en aijo nukkua.tunne saattaa olla miltei pelottava, mutta se tuntuu oudolta.tiesin että haluan koskettaa häntä, ja rohkaistuin koskettamaan, ja tiedän ettei häntä ole kukaan koskettanut samalla tavalla kuin minä.ja tiedän että tunne on samalainen, ainut asia mistä en ole aivan varma on se että onkohan hän aivan varma rakastamaan, itse olen siitä varma.sen myös tiedän että jos joku teistä tapaa sielunkumppanin ja jaatte saman ajatusmaailmaan, pitäkää kiinni niistä hetkistä, sanoista, eleistä, ilmeistä, tunteesta, siitä ei saa luopua, eikä vähempään saa tyytyä, vaan täytyy mennä sitä kohti mikä tuntuu oudolta, ja ehkä pelottavaltakin.kun katsoo toista silmiin, se on ehkä järisyttävin kokemus mitä itse olen kokenut, koska se saattaa pelottaa, varsinkin jos on itse jäänyt vaille kosketusta, näin on itselleni käynyt mutta olen saanut kokea jo kaksi sielunkumppanuutta ennen tätä viimeistä, ja tämä viimeinen on se varmin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Olemassa vai ei kirjoitti:

Oletko koskaan kokenut sielunkumppanuutta ja miten se on ilmennyt?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu