Niin, näin sinusta unta. Ei mitään uutta siinä. Se oli hassua, ennen, vuosia sitten, seisoimme unissani aina vastakkain leikkikentällä, kumpikin halusi kovasti puhua jotakin, mutta emme koskaan puhuneet, ilmassa oli lähtösi tunne. Sitten oikeasti valve-elämässä lähdit.
Tässä unessani istuin huoneessani ja tunsin, että tulit huoneeseen, vaikka olitkin selkäni takana (tunnen läsnäolosi muuten valve-elämässäkin - ihan oikeasti). Käännyin katsomaan. Vaikutit yllättyneeltä, kuin olisit mieluummin vain vakoillut minua siellä selkäni takana. Livahdit äkkiä vieressäsi olevasta ovesta ulos. Ennen olisin antanut sinun mennä noin vain. En olisi taatusti uskaltanut katsoa sinua silmiin. Tällä kertaa kuitenkin ponkaisin pystyyn perääsi, ovesta ulos ja huudahdin nimesi. Tuli esiin kulman takaa ja hymyilit minulle. Silmäsi näyttivät aivan ihmeellisiltä, sellaisilta, joita minä kutsuisin "sielusilmiksi". Ne säkenöivät ja olivat niin puhtaat. Hetken seisoimme toisiamme katsellen, sitten sinä käännyit ja poistuit nurkan taakse.
Voit vain arvata, että olin pettynyt. Joskus en ymmärrä tätä, ihmettelen: miksi? Joku tarkoitus kaikella, mutta siitäkin huolimatta olen itkenyt monet kerrat. Tämä on vaikeaa ja vain joku todella typerä tai todella viisas sanoisi toisin. Minä en valitettavasti ole kumpaakaan.
Toisinaan tunnen, kuin olisit läsnä. Se on omituinen tunne, miten voisit olla läsnä? Kun olit masentunut, minä tiesin siitä. Kun itkit öisin, minä olin vierelläsi silittämässä päätäsi ja lohduttamassa. Aina en kuitenkaan kyennyt, koska toisinaan olin itse liian naatti ollakseni lohduksi. En tiedä, huomasitko mitenkään minua, mutta jos huomasit, sanon nyt (vaikka tätä tuskin tulet koskaan lukemaan), että minä todella olin luonasi, et ole menossa hulluksi, eikä se ollut mikään harha-aistimus (vaikkakin tämä tekstini on kuin suoraan hullun päiväkirjasta, mutta silläpä ei ole väliä).
Katselen jo muita. Ehkä joku päivä ihastun ja sitten rakastun. Ehkä menen naimisiin ja tulen vanhemmaksi. Muista kuitenkin, että miten tahansa on ulkoisesti, jos tällainen yhteys on, se pysyy kaikesta huolimatta - ei se vaadi yhteistä sänkyä tai suhdetta ja jos tarvitset minua, olen vain ajatuksen päässä. Sinun tarvitsee vain luottaa siihen.
Ja arvaapas vaan, tuntuuko typerältä kirjoittaa tänne asiasta? Vaan, helpottaa kuitenkin; saa vähän tuuletettua päätään :P.

Vastaukset 6
Vanhimmat
niin minä haluaisin sen yhteisen sängyn:) ja tietenkin ennenkaikkea sen suhteen.
korvaamaton. Kiitos siitä.
niin uskomattoman hyvin että säpsähdin.. luulen että tällainen yhteys säilyy vaikka muuten yhteyden otto ei olisikaan mahdollista vai onko....
varmaan. Kuulin ääniä. Jos se olit sinä eikä itse hullu (minä), tiedät mitä kuulin?
kokenut jotain samantapaista, että tunnen itsessäni hänen masennuksensa ja yleensä mielialat..
En ole menossa hulluksi vaan sinä, tollo.