En sairasta anoreksiaa, mutta silti painon ja ulkonäön ympärillä jatkuvasti pyörivät ajatukset huolestuttavat. Toivon, että joku osaisi tähän kirjoitukseeni kommentoida tavalla, joka "herättäisi" mut...
Olen vuosikaudet ollut tarkka painostani. Painonnousua olen rajoittanut välillä melko kyseenalaisillakin keinoilla (täydellinen syömättömyys, joka on johtanut ahmimiseen, joka on johtanut oksentamiseen). Koskaan en kuitenkaan ollut painooni tyytyväinen.
Pari vuotta sitten lihoin lyhyessä ajassa melko paljon. Kilot tuntuivat jo jääneen pysyvästi, mutta ihme ja kumma ne eivät häirinneet. Lähinnä harmitti se, että vanhat vaatteet eivät mahtuneet enää päälle ja piti alkaa ostaa suurempia. Muuten tunsin oloni hyväksi eivätkä painoasiat olleet mielessä.
Kesällä innostuin syömään paljon kasviksia ja hedelmiä ja paino lähti laskuun itsestään. Kun havaitsin asian, iski "ahneus" laihtua enemmän ja tavoitteeksi tuli pari kiloa alle sen, mitä ennen lihomistani painoin. Nyt tavoite on jo miltei saavutettu ja vanhat vaatteet taas mahtuvat.Mutta miten on mahdollista, että tunnen itseni lihavammaksi kuin silloin lihavampana??!! Kiukkuisena katson peilistä itseäni, lasken kaloreita, toivon ja odotan, että paino tippuu. Laihtumisesta on tullut suorastaan pakkomielle. Edes ne taas päälle mahtuvat vaatteetkaan eivät saa mua uskomaan, että painon lasku näkyisi jotenkin kropassakin.
Pyrin syömään terveellisesti, mutta kun syön jatkuvasti liian vähän, niin alkaahan se jo näkyä yleiskunnossa. Olen vain mielestäni liian vanha tällaiseen "pelleilyyn" kun kolmekymppiä alkaa olla lasissa.
Kehonkuvani on siis vääristynyt ja tunnistan myös sen vääränlaisen ajatusmaailman, joka tässä taustalla piilee, eli tämä ruoka-asia tuntuu olevan ainoa asia elämässä, joka oikeasti on oman kontrollin alla. Iän tuomalla kokomuksella siis onnistuu tämä itsensä analysoiminen, mutta se ei kuitenkaan estä toimimasta typerästi...
Olen vuosikaudet ollut tarkka painostani. Painonnousua olen rajoittanut välillä melko kyseenalaisillakin keinoilla (täydellinen syömättömyys, joka on johtanut ahmimiseen, joka on johtanut oksentamiseen). Koskaan en kuitenkaan ollut painooni tyytyväinen.
Pari vuotta sitten lihoin lyhyessä ajassa melko paljon. Kilot tuntuivat jo jääneen pysyvästi, mutta ihme ja kumma ne eivät häirinneet. Lähinnä harmitti se, että vanhat vaatteet eivät mahtuneet enää päälle ja piti alkaa ostaa suurempia. Muuten tunsin oloni hyväksi eivätkä painoasiat olleet mielessä.
Kesällä innostuin syömään paljon kasviksia ja hedelmiä ja paino lähti laskuun itsestään. Kun havaitsin asian, iski "ahneus" laihtua enemmän ja tavoitteeksi tuli pari kiloa alle sen, mitä ennen lihomistani painoin. Nyt tavoite on jo miltei saavutettu ja vanhat vaatteet taas mahtuvat.Mutta miten on mahdollista, että tunnen itseni lihavammaksi kuin silloin lihavampana??!! Kiukkuisena katson peilistä itseäni, lasken kaloreita, toivon ja odotan, että paino tippuu. Laihtumisesta on tullut suorastaan pakkomielle. Edes ne taas päälle mahtuvat vaatteetkaan eivät saa mua uskomaan, että painon lasku näkyisi jotenkin kropassakin.
Pyrin syömään terveellisesti, mutta kun syön jatkuvasti liian vähän, niin alkaahan se jo näkyä yleiskunnossa. Olen vain mielestäni liian vanha tällaiseen "pelleilyyn" kun kolmekymppiä alkaa olla lasissa.
Kehonkuvani on siis vääristynyt ja tunnistan myös sen vääränlaisen ajatusmaailman, joka tässä taustalla piilee, eli tämä ruoka-asia tuntuu olevan ainoa asia elämässä, joka oikeasti on oman kontrollin alla. Iän tuomalla kokomuksella siis onnistuu tämä itsensä analysoiminen, mutta se ei kuitenkaan estä toimimasta typerästi...
Vastaukset 2
Vanhimmat
Luin kuin omaa kokemusta ja ajatuksia..lihoin itsekin varmaa 5-7 kiloo yhtäkkiä enkä tiedä mistä ne kilot edes tulivat..nyt oon saanu kiloja pois ja itellä on sama juttu..mahdun jopa pienempiinkin vaatteisiin kuin ennen lihomista, mutta silti tunnen myös olevani todella lihava ja tuntuu että kaikki läskit pursuaa jokapaikasta..tahtoisin vieläkin pienemmäksi vaikka tiedän ettei se ole järkevää ja ymmärrän että se on terveydelle riski ikääkin 21 mutta silti tahtoisin vain laihtua..hoen itselleni jatkuvasti että ethän sinä nyt voi sairastua oot niin läski ettei mahiksii..mut entiiä vaikeeta tää on...enkä osaa sanoa sullekkaan et miten tästä ajattelusta pääsee kun se on porautunu niin syvälle... jaksamisia sinulle!! uskotaan parempaan tulevaan ja yritetään pinnistää..
aivan samat ajatukset ja kokemukset kun mulla! olin aina ollut hyvin hoikka, mutta vuosi sitten yhtäkkiä kiloja tuli ja takapuoli leveni. vähän aikaa sitten havahduin, että voin tehdä asialle jotain ja nyt laihdutan pakonomaisesti..mikään ei tunnu riittävän, haluan laihemman ja laihemman vartalon!