milloin oikea elämä alkaa?

Se meinaa välillä unohtua. Joskus tuntuu olevan niin kiire, ettei ehdi elää eikä ajatella.

Kiitos hyvistä ajatuksistasi, jotka pysähdyttivät hetkeksi miettimään.

aloituskirjoittajan mielipidettä ja ymmärrettävää on, jos on ollut pitkään työelämässä ja ruuti palanut loppuun, niin sitä alkaa nauttia vapaudesta ja kokee elämän mielekkääksi päästyään eläkkeelle. Tietenkään kaikki eivät koe samalla tavalla ja saattaa tulla päinvastaisiakin reaktioita.

En halua mitenkään yleistää, mutta itse koen nyky-yhteiskunnan näin yli 50v työelämässä olevana täysin paskaksi ja niuhoksi ja mielessä on käynyt, että olisinpa syntynyt 10v aiemmin, niin olisin eläkkeellä nyt.

Perustelen mielipiteeni siten, että osa yli 50- vuotiaista on väliinputoajia mm tietokoneen käytössä, tekniikka on kehittynyt, nuoremman polven asettamat vaatimustasot työelämässä ja osaltaan nykynaisten- miesten kasvattamat "pikkunilkit" pikkutarkkuuksineen ovat vieneet huumorin työpaikoilta ja työ on muodostunut tosikkomaiseksi niuhottamiseksi ja seuraamuksena on ollut 50v syrjääntyminen työelämän paineissa ja ulosajo, koska ammattiyhdistys toimintakin näkyy olevan tuntematon käsite nuoremmalle polvelle ja työntekijä on kuin rukkanen, jota viskellään.

Helppoa on sanoa, että tee jotain, kouluta itseäsi ja ajattele positiivisesti äläkä valita, mutta riittääkö kaikilla peruskoulutus ja energiaa uusien asioiden oivaltamiseen, koska elämässä on ollut haasteita muutenkin esimerkiksi perheen perustaminen, asunnon hankinta lainoineen, velkoineen ja saattaa sairaudet, sekä muu henkinen väsymys aiheuttaa esteitä opiskeluun.

Tekniikasta puheenollen ei uusista autoistakaan ymmärrys meinaa riittää hädin tuskin kuin öljytikun katsomiseen, sekä muista koneista-laitteista puhumattakaan ja lähitulevaisuus tuo lisää ongelmia ikääntyneille digiboksien merkeissä ja mummot- papat näpelöi tuvissaan epätoivoisena kaukosäädin kalikoita.

Mielestäni tällä hetkellä sitä kokee itsensä väliinputoajaksi ja kokee kehityksen näin yli 50v rajuksi ja siksi sitä voi ajatella näinkin , että elämä alkaa, kun pääsisi eläkkeelle nauttimaan vapaudesta.

old_profile_89769 kirjoitti:

aloituskirjoittajan mielipidettä ja ymmärrettävää on, jos on ollut pitkään työelämässä ja ruuti palanut loppuun, niin sitä alkaa nauttia vapaudesta ja kokee elämän mielekkääksi päästyään eläkkeelle. Tietenkään kaikki eivät koe samalla tavalla ja saattaa tulla päinvastaisiakin reaktioita.

En halua mitenkään yleistää, mutta itse koen nyky-yhteiskunnan näin yli 50v työelämässä olevana täysin paskaksi ja niuhoksi ja mielessä on käynyt, että olisinpa syntynyt 10v aiemmin, niin olisin eläkkeellä nyt.

Perustelen mielipiteeni siten, että osa yli 50- vuotiaista on väliinputoajia mm tietokoneen käytössä, tekniikka on kehittynyt, nuoremman polven asettamat vaatimustasot työelämässä ja osaltaan nykynaisten- miesten kasvattamat "pikkunilkit" pikkutarkkuuksineen ovat vieneet huumorin työpaikoilta ja työ on muodostunut tosikkomaiseksi niuhottamiseksi ja seuraamuksena on ollut 50v syrjääntyminen työelämän paineissa ja ulosajo, koska ammattiyhdistys toimintakin näkyy olevan tuntematon käsite nuoremmalle polvelle ja työntekijä on kuin rukkanen, jota viskellään.

Helppoa on sanoa, että tee jotain, kouluta itseäsi ja ajattele positiivisesti äläkä valita, mutta riittääkö kaikilla peruskoulutus ja energiaa uusien asioiden oivaltamiseen, koska elämässä on ollut haasteita muutenkin esimerkiksi perheen perustaminen, asunnon hankinta lainoineen, velkoineen ja saattaa sairaudet, sekä muu henkinen väsymys aiheuttaa esteitä opiskeluun.

Tekniikasta puheenollen ei uusista autoistakaan ymmärrys meinaa riittää hädin tuskin kuin öljytikun katsomiseen, sekä muista koneista-laitteista puhumattakaan ja lähitulevaisuus tuo lisää ongelmia ikääntyneille digiboksien merkeissä ja mummot- papat näpelöi tuvissaan epätoivoisena kaukosäädin kalikoita.

Mielestäni tällä hetkellä sitä kokee itsensä väliinputoajaksi ja kokee kehityksen näin yli 50v rajuksi ja siksi sitä voi ajatella näinkin , että elämä alkaa, kun pääsisi eläkkeelle nauttimaan vapaudesta.

mutta nyt naisen näkökulmasta.
Koko elämä on ollut täyttä elämää. Ei mitään ruusuilla tanssimista, on ollut tunteiden ylä- ja alamäkeä, riippuen hormoonitoiminnasta.
Lasten syntymät ja jokainen ikäkausi heidän kasvamisessa on ollut haaste ja opettava kokemus.
Työelämän ja kodin limittäminen on ollut myös haastavaa, kun koko ajan on pitänyt päivittää omia tietoja ja osaamisia.
Onneksi tänäpäivänä arvostetaan tällaista lähes kuuskymppistä mummoa työpaikalla, osaamisen ja etenkin elämäntuoman kokemuksen vuoksi, me ikääntyvät tuomme erilaista näkökulmaa työpaikoille.
Nyt, kun meillä ei ole enää lastenhoitohuolia, ainoat huolet on ikääntyvät huonokuntoiset vanhemmat, mutta heitäkin ennätämme hoitaa, jos emme ota ylityötunteja rahana vaan pidämme ne vapaina silloin kun vanhempamme tarvitsevat apua.

Voimme joustaa nuorien työkavereiden puolesta jotka pitävät mammalomia ja ovat paljon töistä poissa lasten sairastamisen vuoksi.
Meille se ei ole mikään uhraus, kun olemme koko ikämme tottuneet tekemään kahta työtä, meidän miehet ei ole koskaan osallistuneet kotitöihin.

Tuleva eläkeaika on vähän pelottava, loppuuko sitten elämä vai pystyykö sitten täyttämään työn jättämän tyhjyyden harrastuksilla.
Minulla on saarimökki jossa vietän eläkepäivillä enemmän aikaa ja luulen että sitten rannalla juoksee useampikin lapsenlapsi ainakin kesälomien aikaan.