Kun ihminen kasvaa,

ei usko..

Varmaan moni on tehnyt nuoruudessaan kaikenlaista tyhmää ja leimaantunut idiootiksi, k-pääksi tms. Itsekin alkoholien huurruttamina vuosina monien pettymysten jälkeen käyttäydyin typerästi naisia kohtaan. Tein kaikkea tyhmää, loukkasin puheillani ja käytökselläni. Sisältä olin kuitenkin aivan pikkupoika, epävarma sellainen.

Leimaannuin k-pääksi yleisesti, mikä olikin totta. Kun sitten vihdoin viimein tapasin naisen, jonka kanssa halusin syvempää niin kukaan ei uskonut siihen. "ei tuo kestä" jne. Naiselleni myös monet kaverini sanoivat, että varo, tosta (siis minusta) on sulle vain haittaa. Yritä siinä sitten tolkuttaa, että ei se ihan niin ole. Jossakin vaiheessa jo aloin melkein luovuttamaan koko homman kun suhteeseemme ei paljon ympäristön taholta uskoa tullut. Harkitsin jo, että pettäisin naistani: luovuttaisin ja näyttäisin kaikille, että kyllä, olen juuri sellainen kuin haluattekin minun olevan. Onneksi en niin tehnyt, viisi vuotta olemme olleet yhdessä ja elämä ei ole koskaan ollut näin hienoa.

Pointtini on vain se, että uskokaa itseenne. Näyttäkää, että te olette muutakin kuin se kuva, jonka ympärillänne olevat ihmiset ovat teistä saaneet. Muuttuminen on vaikeaa, mutta välillä tuntuu, että jonkun muuttuminen on vaikeinta kaikille ympärillä oleville. Kun on leimattu k-pääksi niin sitä saattaa alkaa käyttäytymään juuri niin, eikä enää itsekään muista kuka oikeasti on.
1377
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Joo,näin on.On hyvä mietiskellä joskus itsekseen,olenko se ihminen,millaisen kuvan annan toisille.Siitä ei ole harmia,kuin sinulle itsellesi,jos esität jotain muuta mitä olet.Hienosti kirjoitit!!!! Onnea jatkossakin!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mutta ympäristö kirjoitti:

ei usko..

Varmaan moni on tehnyt nuoruudessaan kaikenlaista tyhmää ja leimaantunut idiootiksi, k-pääksi tms. Itsekin alkoholien huurruttamina vuosina monien pettymysten jälkeen käyttäydyin typerästi naisia kohtaan. Tein kaikkea tyhmää, loukkasin puheillani ja käytökselläni. Sisältä olin kuitenkin aivan pikkupoika, epävarma sellainen.

Leimaannuin k-pääksi yleisesti, mikä olikin totta. Kun sitten vihdoin viimein tapasin naisen, jonka kanssa halusin syvempää niin kukaan ei uskonut siihen. "ei tuo kestä" jne. Naiselleni myös monet kaverini sanoivat, että varo, tosta (siis minusta) on sulle vain haittaa. Yritä siinä sitten tolkuttaa, että ei se ihan niin ole. Jossakin vaiheessa jo aloin melkein luovuttamaan koko homman kun suhteeseemme ei paljon ympäristön taholta uskoa tullut. Harkitsin jo, että pettäisin naistani: luovuttaisin ja näyttäisin kaikille, että kyllä, olen juuri sellainen kuin haluattekin minun olevan. Onneksi en niin tehnyt, viisi vuotta olemme olleet yhdessä ja elämä ei ole koskaan ollut näin hienoa.

Pointtini on vain se, että uskokaa itseenne. Näyttäkää, että te olette muutakin kuin se kuva, jonka ympärillänne olevat ihmiset ovat teistä saaneet. Muuttuminen on vaikeaa, mutta välillä tuntuu, että jonkun muuttuminen on vaikeinta kaikille ympärillä oleville. Kun on leimattu k-pääksi niin sitä saattaa alkaa käyttäytymään juuri niin, eikä enää itsekään muista kuka oikeasti on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu