Tyttö avasi unimaailman portin taas pitkästä aikaa ja kaikki Mielikuvitusmaailman eläimet riensivät pientä tyttöä vastaan. Myös metsän puut tapansa mukaan kumartuivat syleilemään häntä juurakkokäsillään. Jokainen matka alkoi näin. Jokaiseen matkaan kuului Zailamin tapaaminen joella tai kukkuloilla. Tyttö lähti kulkemaan kohti jokea. Zailam ei ollut siellä. Kukkuloilla tyttö sen sijaan näki ystävänsä... jonkun muun seurassa.
"Zailam!" Tyttö hihkaisi, mutta Zailam kääntyi ja viittoili tyttöä menemään pois. Tyttö ei voinut ymmärtää. Zailamin riikinkukkoviitan kuviot heijastelivat häikäisevällä tavalla valoa kun aurinko asui niihin. Zailamilla oli myös peilejä täynnä oleva laukku. Se oli aarrelaukku. Siellä oli kaikki tytön ja Zailamin aarteet... mutta nyt Zailam oli kumartunut esittelemään niitä jollekin muulle. Tytön sydäntä vihlaisi. Mäellä keimaili oikea primadonna -huomion kipeä nainen vaaleanpunaisessa leningissään. Zailam näytti hänelle miten hän muuttui sammakoksi ja lumpeenlehdeksi ja kissaksi. Tyttö olisi halunnut huutaa Zailamille -hän ei saanut kertoa salaisuuksia muille!
"Voi ei ei ei!" Metsän hennot puut kuiskailivat,
"Et saa häiritä heitä nyt. Ei ei ei -tule pois sieltä!"
Niin tyttö tuli. Hän näki silmäkulmastaan, miten Zailam taittoi uudelle ystävälleen ruusun ruusupensaasta. Pieni tyttö ei saanut koskaan ruusuja keneltäkään. Meirakin käveli tyttöä vastaan ja kertoi kuulleensa kaiken.
"Minusta tuntuu että he ovat rakastuneita."
Hän myhäili salaperäisesti.
"Eikö olekin ihanaa! Tuo neitikin on niin kaunis... mutta sinä olet kauniimpi!" Meira lisäsi nopeasti, kun huomasi tytön katseen. Koivu heidän vierellään kietoi hellästi taipuisan oksansa tytön ympärille ja nosti istumaan aivan uskomattoman korkealle -niin korkealle ettet varmasti ole koskaan nähnytkään mitään sellaista: pikkuista, tuskin vyötäröllesi ulottuvaa tyttöä korkealla puussa! Meira katseli lumoutuneena Zailamin ja tytön herkistelyjä ja hoikat pajupuut taipuilivat ihastuneina nuoren parin liikkeiden tahdissa. Koko illan vieras tyttö ja Zailam olivat kahdestaan kukkulalla, eivätkä he halunneet tavata ketään muita.
Pieni tyttö palasi pian Mielikuvitusmaahan ja silloin Zailam ilmestyi nopeasti piilostaan ja riensi tytön luokse.
"Olen valtavan pahoillani, etten huomannut sinua!"
Hän sanoi ja antoi katseensa valua maata pitkin.
"Tein väärin."
Pieni tyttö oli surullinen, eikä voinut ymmärtää.
"Rakkaus on minulle suuri asia..."
Tyttö ei vastannut.
"...Mutta sinä olet ystäväni. Ja ystävyys säilyy ikuisesti! Rakkaus ei." Meira kurkisti erään vanhan koivun takaa;
"Ystävyyttä ei pidä aliarvioida!"
Tyttöä alkoi hymyilyttää.
"Olen pahoillani kaikesta." Zailam sanoi ja taittoi ruusun tytölle. Sitten hän muuttui lohikäärmeeksi ja lensi tytön kanssa korkealle taivaalle. Enää ei tyttö epäillyt yhtikäs mitään!
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
Jos et ole lukenut toisia Zailam-
juttujani niin et varmaan tajunnut
tästä mitään... =) Mutta kommentteja!
(ja lukekaa kaikin mokomin muitakin
tarinoitani)
"Zailam!" Tyttö hihkaisi, mutta Zailam kääntyi ja viittoili tyttöä menemään pois. Tyttö ei voinut ymmärtää. Zailamin riikinkukkoviitan kuviot heijastelivat häikäisevällä tavalla valoa kun aurinko asui niihin. Zailamilla oli myös peilejä täynnä oleva laukku. Se oli aarrelaukku. Siellä oli kaikki tytön ja Zailamin aarteet... mutta nyt Zailam oli kumartunut esittelemään niitä jollekin muulle. Tytön sydäntä vihlaisi. Mäellä keimaili oikea primadonna -huomion kipeä nainen vaaleanpunaisessa leningissään. Zailam näytti hänelle miten hän muuttui sammakoksi ja lumpeenlehdeksi ja kissaksi. Tyttö olisi halunnut huutaa Zailamille -hän ei saanut kertoa salaisuuksia muille!
"Voi ei ei ei!" Metsän hennot puut kuiskailivat,
"Et saa häiritä heitä nyt. Ei ei ei -tule pois sieltä!"
Niin tyttö tuli. Hän näki silmäkulmastaan, miten Zailam taittoi uudelle ystävälleen ruusun ruusupensaasta. Pieni tyttö ei saanut koskaan ruusuja keneltäkään. Meirakin käveli tyttöä vastaan ja kertoi kuulleensa kaiken.
"Minusta tuntuu että he ovat rakastuneita."
Hän myhäili salaperäisesti.
"Eikö olekin ihanaa! Tuo neitikin on niin kaunis... mutta sinä olet kauniimpi!" Meira lisäsi nopeasti, kun huomasi tytön katseen. Koivu heidän vierellään kietoi hellästi taipuisan oksansa tytön ympärille ja nosti istumaan aivan uskomattoman korkealle -niin korkealle ettet varmasti ole koskaan nähnytkään mitään sellaista: pikkuista, tuskin vyötäröllesi ulottuvaa tyttöä korkealla puussa! Meira katseli lumoutuneena Zailamin ja tytön herkistelyjä ja hoikat pajupuut taipuilivat ihastuneina nuoren parin liikkeiden tahdissa. Koko illan vieras tyttö ja Zailam olivat kahdestaan kukkulalla, eivätkä he halunneet tavata ketään muita.
Pieni tyttö palasi pian Mielikuvitusmaahan ja silloin Zailam ilmestyi nopeasti piilostaan ja riensi tytön luokse.
"Olen valtavan pahoillani, etten huomannut sinua!"
Hän sanoi ja antoi katseensa valua maata pitkin.
"Tein väärin."
Pieni tyttö oli surullinen, eikä voinut ymmärtää.
"Rakkaus on minulle suuri asia..."
Tyttö ei vastannut.
"...Mutta sinä olet ystäväni. Ja ystävyys säilyy ikuisesti! Rakkaus ei." Meira kurkisti erään vanhan koivun takaa;
"Ystävyyttä ei pidä aliarvioida!"
Tyttöä alkoi hymyilyttää.
"Olen pahoillani kaikesta." Zailam sanoi ja taittoi ruusun tytölle. Sitten hän muuttui lohikäärmeeksi ja lensi tytön kanssa korkealle taivaalle. Enää ei tyttö epäillyt yhtikäs mitään!
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
Jos et ole lukenut toisia Zailam-
juttujani niin et varmaan tajunnut
tästä mitään... =) Mutta kommentteja!
(ja lukekaa kaikin mokomin muitakin
tarinoitani)
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.